Keskustelut Puukauppa Kuitupuun hinta

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)
  • Kuitupuun hinta

    Kotimainen kuitupuu on ainakin vielä alemmalla hintatasolla ihan nimellishinnoissakin,kuin -90 luvun alussa. On tainnut muut kustannukset kyllä nousta reippaammin .Toivoisi metsänomistajien edunajajiksi ja -valvojiksi itsensä mieltävien tahojen tuovan faktat julkisuuteen. Oli aika surkuhupaisaa ,kun puunhinta herättää niinkin paljon porua,onhan se sentään ainut kustannustekijä,joka on joustanut aikojen saatossa reilusti alaspäinkin. Joten herätystä vaan MTK.n metsävastaavat ja rykäiskää kurkku selkeäksi ja selkä suoraksi kertokaa totuus kuuluvasti muillekin,älkääkä luimistelko metsänsiimeksessä.

  • jees h-valta

    Ei nekään kaikki likikään ole hiljenneet mutta silloin puhutaan jo eri asiastakin vallan.

    Halko

    Avautumisen pakko: Olen metsäalan pitkänlinjan ammattilainen, joten minun pitäisi kaavan mukaisesti hehkuttaa metsän hyvää tulevaisuutta etc.
    Vaan en niin tee, sillä en ole pitkiin aikoihin nähnyt metsäalalla mitään kehittymisen elkeitä.

    Sitkeällä tapion käsittelymallilla ja yhä edelleen jatkuvalla kitumaitten kunnostusojituksellaa tämä homma ei toimi.

    Ainoa malli jolla voidaan toimia, on se, että puu käytettän lähellä ja tehokkaasti. Siis sahaten ja polttaen.

    jees h-valta

    On tuo koivukuidun tilanne kyllä surkuhupaisa. Meillä olisi tuhansia ja taas tuhansia hehtaareja koivun kasvatukseen sopivia palstoja joissa hirviongelmakin vähäinen tai ei ollenkaan. Asutusten ja peltojen läheisyydet, vilkkaampien teiden varret jne. Mutta on vain pelkkä asennekysymys että on alistuttu ja suorastaan luovutettu.
    Ja kaikkein isoin tekijä on nk. neuvonta”mantra” jossa jauhetaan vain kuusen kasvatusta. Mänty ehkä kerran mainitaan mutta koivua ei kertaakaan. Tähän syyllistyy koko metsäsektorin henkilöstö lähes laidasta laitaan.

    kuusessa ollaan

    Koivun kasvatus siten, että lopputulos tuottaa sitä laadukasta ja hintakilpailukykyistä laatutyveä, ei ole helppoa.

    Itse laittaisin koivua, mutta kokemukset lumituhojen ja aina kiihkeätä keskustelua aihettavien elikkotuhojen suhteen eivät innosta. Yhden rauduskoivikon sain aikaiseksi luontaisesti, kasvoi todella hyvin alun, sitten lumi veti puolet rungoista maahan. Täydennystaimet joita kokeiltiin lisätä havupuiden sekaan, menivät hirvien kitaan…kiersivät alueelta syömässä vain nuo istutetut koivut, viereiset luontaiset männyt jäivät koskematta.

    Koivu on todella hyvä täydennyspuu havumetsiin. Ja jos luontaisuudesta puhutaan, omasta mielestä täyspuhtaat koivikot ovat epäluonnollisen näköisempiä kuin puupelloiksi haukutut männiköt. Puhtaita koivikoita on yleensä ollut vain kosteikkonotkoissa, rauduskoivut pääsääntöisesti sekapuuna havumetsissä.

    jees h-valta

    Pidän tuon h-haavan kasvatuksen varsin verrannollisena r-koivun kasvatukseen ja olen ilman mitään kummia suuria takaiskuja kasvattanut vuodesta 2000 lähtien joka vuosi noin hehtaarin tai yli uutta erää. Koskaan ei juuri mainittavia takaiskuja jotka vaikuttaisivat lopputuotokseen. Toki niiden joukkoon on mahtunut kaikenkaikkiaan sadoittain myös koivuja. Niin rauduksia kuin hieksiäkin. Aidattu suurin osa on mutta toimena kevyet muoviaidat ovat työstönä paljon helpompi tehtävä kuin esim. kuusen auttelu heinikosta vuosikausia kasvun alkuun. Ja homma jatkuu taas ensi keväänä. Taimien ennakkotilaus jo tehty ja vastaa noin parin hehtaarin uutta haavikkoa jälleen.

    ostaamyy

    RE: Kuitupuun hinta
    Miksiköhän paperikoneet suomesta ovat hiljenneet…
    Lähetetty: 11.08.2013
    Lähettäjä: Halko


    Kaikkiko ?

    metsänvartija

    Pitää palata 1920-luvulle, kuitupuu polttopuuksi.

    Tukiit voi myydä/jalostaa hirsihuviloiksi/sahatavaraksi.

    Mikko Häyrynen Mikko Häyrynen

    Selvittelin tätä kysymystä aukeaman jutulla numerossa Metsälehti 22/2012, kestotilaajat voivat lukea näköislehden arkistosta veloituksetta.

    Lopputulema tiivistyksen tiivistyksenä, että ostajien vähyys selittää kuitupuun alhaista hintaa, mutta ei hinnan laskua. Kuitupuun tarjonta on kasvanut, kiitos ojitusalueiden ja tuonnin, ynnä muita syitä. Hinnankehityksen ennuste ei ole kovin hyvä.

    Perko

    Otin tämän otsikon  kun liittyy tuohon MHY:n tehtäviin ja mo:n  edunvalvontaan.  Kirjoittaja on syvällisesti perehtynyt puunhinnan  kehitykseen.
    Halko:
    Avautumisen pakko: Olen metsäalan pitkänlinjan ammattilainen, joten minun pitäisi kaavan mukaisesti hehkuttaa metsän hyvää tulevaisuutta etc.
    Vaan en niin tee, sillä en ole pitkiin aikoihin nähnyt metsäalalla mitään kehittymisen elkeitä.

    Sitkeällä tapion käsittelymallilla ja yhä edelleen jatkuvalla kitumaitten kunnostusojituksella tämä homma ei toimi.

    Ainoa malli jolla voidaan toimia, on se, että puu käytetään lähellä ja tehokkaasti. Siis sahaten ja polttaen.

     

    Tolopainen

    Tuossa yllä muuan Jesse kirjoittaa haavanviljelystä, kannattaa lukea.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 33)