Keskustelut Puukauppa Kuitupuun hinta

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)
  • Kuitupuun hinta

    Kotimainen kuitupuu on ainakin vielä alemmalla hintatasolla ihan nimellishinnoissakin,kuin -90 luvun alussa. On tainnut muut kustannukset kyllä nousta reippaammin .Toivoisi metsänomistajien edunajajiksi ja -valvojiksi itsensä mieltävien tahojen tuovan faktat julkisuuteen. Oli aika surkuhupaisaa ,kun puunhinta herättää niinkin paljon porua,onhan se sentään ainut kustannustekijä,joka on joustanut aikojen saatossa reilusti alaspäinkin. Joten herätystä vaan MTK.n metsävastaavat ja rykäiskää kurkku selkeäksi ja selkä suoraksi kertokaa totuus kuuluvasti muillekin,älkääkä luimistelko metsänsiimeksessä.

  • Kurki

    Kaikkein lihavimman katteen ne metsäyhtiöt tänään tekevät nimenomaan sellusta. Kyllä sen vienti vain kannattaa ja erittäin hyvinkin. Myös kuitupuun viljely sinällään kannattaa kun sen oikein oivaltaa. Kaikki eivät.

    Ei minunkaan mielestä mikään niin kovin ole pielessä. Sellupuuta syntyy tukin kasvatuksen sivussa ja hyvä, että sille on kysyntää ja metsäteollisuus työllistää. Jatkuva kasvatus lopettaa selluteollisuuden. Tulevaisuus näyttää hyvältä ja puuta riittää, kun kasvua saadaan muokkaamalla ja ojittamalla avohakkuiden kasvupohjat parempaan kasvukuntoon. Ruotsin metsien kasvu 130 milj.m3/v(110 milj.m3) ja puumäärä 3500 milj.m3 (2500) voisivat olla seuraava tavoite. Siihen päästään vain jatkamalla nykyiseen malliin kasvun noustessa vuosittain 1 milj.m3 tasaikäisillä kasvumetsillä. Jatkuvan kasvatuksen metsillä siihen ei ylletä koskaan eikä nykyiseenkään, vaan taannutaan.

    Panu Panu

    Vaikka jatkuvassa kasvatuksessa hakattaisiin 100% tukkia niin se ei lopeta selluteollisuutta. Se vain vaikuttaisi tukin hintaan ja todennäköisesti toisi enemmän järeys- ja laatuperusteista hinnoittelua

    Käytännössä jatkuvassa kasvatuksessa ei välttämättä saada enempää tukkia kuin jaksollisessakaan. Aina on tavalla tai toisella huonolaatuista puuta, joka menee kuiduksi vaikka kuinka yrittäisi vain tukkipuukokoista poistaa.

     

    Puuki

    Yleensä jk:ssa tukkia saadaan vähemmän kuin tasaikäisen metsän kasvatuksessa.  Niin käy mm. parempien siemenalkuperien ja hyvän maanmuokkauksen kasvua lisäävien vaikutusten vuoksi.    Taimettumisen varmistaminen hakkaamalla liian harvaksi syö jk:n metsän kasvua liiaksi ellei ole erirakenteisuutta  jo valmiina ja uutta tainta  tulossa jolloin selvitään ilman sitä toistuvaa metsän vajaatuottoseksi hakkuuta. Lisäksi korjuuolosuhteet pitää olla kunnossa varsinkin  jk:ssa sen usein toistuvissa hakkuissa luonnontuhojen välttämiseksi.

    Kuitupuuta voidaan usein kasvattaa edullisemminkin kuin mitä istutuspuista on mahdollista .  Viljelypuiden apupuina ( karsimassa alaoksia  taimivaiheessa) luont. syntyneitä taimia tukkipuun kasvatusketjun ohessa.

    Visakallo Visakallo

    5000 mottia on hyvässä kasvussa olevaa koivua pystyssä. Koivukuitupuun hinta on nyt kohtalainen, mutta tukin hinta huono verrattuna havupuihin. Lisäksi koivuilla ei pääse sellaisiin tukkiprosentteihin kuin havupuilla.

    mehtäukko

    ”…en ole pitkiin aikoihin nähnyt kehittymisen elkeitä….kitumaiden kunnostusojituksilla…”

    Onko kehitys kehittynyt todella noin?

    Tolopainen

    Nyt olen Visakallon kanssa 100% samaa mieltä.

    Kuitupuunkasvattaja

    Koivutukkia on tarjolla nykyjalostajille riittävästi. Siksi siitä ei kannata maksaa enempää.

    Lyhytkuituinen massa tuotetaan nyt ja tulevaisuudessa mm. Etelä-Amerikassa. Pohjoismaihin ei rakenneta piiiitkään aikaan uutta sellukapasiteettia lehtipuulle. Lyhytkuituisen sellun toimijoiden katseet on jo käännetty Argentiinaan tai Sahelin alueen eteläosiin. Sahel on poliittisesti epävakaata aluetta, joten jahka Uruguayn seuraava mylly on toiminnassa, kuullaan jo uutisia Argentiinasta. Siellä toimijana ei vain ole suomalaisyhtiö.

    Suomalaiselle lehtikuitupuulle pientä valoa voi syntyä monimuotoisuusasioista ja uusista jatkojalostusmuodoista. Uudet jalostusmuodot ovat alkuun pientä piperrystä, mutta jostakin toivonpilkahduksen on lähdettävä.

    Tolopainen

    Kohta ne Australiasta tuodut eucalyptukset joutuu luonnonsuojelijoiden hampaisiin. Ne metsät on täysin kuolleita, ei kuulu kuin irtoavan parkin kahina tuulessa.

    hatelo

    Nyt tuntuu olevan paras hinta hankintakuidulla moneen vuoteen ainakin meillä päin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kunnostusojitusten kriteerit ovat jo kiristyneet ja tulevassa kemerassa ei kai enää tueta niitä, joten ne tehdään jatkossa omalla rahalla vain sinne missä ovat välttämättömiä. Hyvän metsänhoidon suosituksista näkee suotyypeittäin ja alueittain suositeltavat kohteet ja lisäksi vaikuttaa tieten puuston määrä ja kehityskelpoisuus. Kitumaita ei varmasti enää ojiteta, ainakaan tukirahoilla; kaikkialla puu ei vain kasva vaikka vetäisi ojat, kun ravinteet ei riitä. Lannoitteet kannattaa laittaa toisaalle jossa niistä on suurempi hyöty.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 33)