Keskustelut Puukauppa Kuitupuun kantohinta jo yli 40 euroa

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 61)
  • Kuitupuun kantohinta jo yli 40 euroa

    Seuraan jossain määrin Viron puumarkkinoita.

    Maaliskuun lopun hintatilastojen mukaan havukuidun satamahinta ylitti jo 60 euroa kuutiolta ja koivukuitukin hipoi sitä. Paikallisen kustannustason mukaan, kun tästä vähennetään reilu 15 euroa (hakkuu, metsäkuljetus ja rekkakuljetus), saadaan kantohinnaksi yli neljä kymppiä.

    Esimerkiksi SE hankkii Suomen ja Ruotsin sellutehtaille markkinatasauspuuta Baltiasta. Näin muutamasta miljoonasta kuutiosta voi maksaa lähes mitä tahansa, koska tämä pitää ainakin jossain määrin aisoissa Ruotsista ja Suomesta hankittavan kuidun hinnan.

    Tällä hetkellä sellubuumi taitaa olla kuitenkin sitä luokkaa, että kevään kaupoissa kuitupuun hinta joutuu joustamaan myös Suomessa (Ruotsissa jo nousikin jossain määrin).

  • Jätkä

    Kuitupuunkasvattajalla näkyy olevan aivan oikea asenne: Hän saa hehtaarin lisäkasvusta täsmälleen yhtä paljon rahaa – On se sitten tukkia 12 kiintoa a70 € - taikka kuitua 12 kiintoa a 20 € !

    Tällaiset bisnesmiehet maan taloutta pönkäävät tehokkaasti.

    TTL

    Tämän hetken markkinatilanteessa ostettua kuitupuukuutiota kohden SE  ja muut toimijat tekevät voittoa noin 50 euroa. Siis liikevoittoa!

    Normaalissa markkinataloudessa tuntuisi luonnolliselta, että tästä siirtyisi osa kuitupuun hintoihin.

    pikkutukki

    Puu on sikäli huono tuote myydä , että sitä on joka puolella tarjolla , mutta siitä hyvä , että kun sitä on joka puolella , on sitä käyttävää teollisuutta sijoittunut tänne ! Tässä lyhyt tietoisku !

    jees h-valta

    Kuitupuunkasvattaja saattaa ymmärtää sellaisenkin jota vain opettaja ei saata ymmärtää eli ettei tukkia voi kasvattaa ellei ensin kasvata kuitupuuta. Eli harmooninen kokonaisuus kaikenkaikkiaan.

    Jovain

    Vai pöyristyttävälle vaikuttaa. Onhan se pöyristyttävää ja tuskin tavan metsänomistaja tietääkään, että se näin voisi olla. Puolustetaan halpaa puuta ja korkeita kustannuksia. Puolustetaan myös metsänomistajan elinkeinon rajoittamista.

    Normaalissa markkinatilanteessa olisi hyvinkin luonnollista, että osa rahoista olisi metsänomistajan ansiotoiminnan käytettävissä, kuin myös siirtyisi kuitupuun hintaan.

    Jätkä

    Tukkipuun kasvatuksen onnistumiseksi hoidetaan myös kuitupuuksi kehittyviä puita, mutta vain tukkipuita hoidetaan ja kasvatetaan.

    Kuitupuuta ei kannata kasvattaa, koska koko metsänuudistamispanos menee tappiolle, jos tuloksena on vain kuitupuuta. poikkeuksen tekee – ehkä Hybridihaapa, jonka oikea-aikainen viljelysopimuksen tekeminen saattoi ehkä tehdä kannatavaksi.

    Apli

    Pitää olla malttia nyt jos koskaan. Kuitupuun hinta nousee varmasti varsinkin jos joku edes uusista hankkeista toteutuu….

    jees h-valta

    Apli oikeassa, ei muuta kuin malttia ja paljon uutta kuitua kasvuun.

    Jätkä

    Asiantuntijan lausunto.

    Hiluxmetsuri

    Kuitupuu on sikäli hyvä tuote, että sen saa kasvatettua ja kaupaksi huonompikin kauppamies. Kuitupuun kasvatuksessa lienee ihan mahdoton epäonnistua.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 61)