Keskustelut Metsänhoito Kuusen ensiharvennus

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)
  • Kuusen ensiharvennus

    Merkitty: 

    Mikähän on arvon raadin neuvo harrastelijalle. Kyseessä 4ha noin 20 vuotta sitten istutettua kuusikkoa. Kävin tänään kävelemässä palstalla ja vähän mittailemassa. Rinnankorkeudelta ne on pääosin 10-15 cm. 3m ropseja pienimmistä tulisi 1kpl, suurimmista nippanappa 3kpl, eli mielestäni ei oikein tasakasvuista. Alueelle mahtuu muutamia muutaman aarin pläntteä, joissa kasvu on ollut hidasta, rinnankkorkeudelta 6-10cm. Mikähän olisi tuon pläntin ensiharvennus ajankohta. Pitäisikö ootella jokunen vuosi, jotta rungoista saa valtaosin 3 propsia, vai mitä pitäisi tehdä?

  • Visakallo Visakallo

    Läheisten olisi jo sanottava Reva Kertulle, että nyt housut jalkaan ja korkki kiinni! Yli kolmen viikon juomakuuri kun on vaaraksi niin henkiselle kuin fyysiselle terveydelle.

    Puuki

    Sopiva eh-harvennusajankohta kuusikolle on 12-16 m valtapuuston pituudessa. Eli ~ sata paksuinta puuta /ha kun on tuossa hahlossa niin suurisavotta käyntiin ja puut lanssille. Ei kaikkia pieniäkään puita pois, kun on niitä pienikoisia plänttejä mukana.  Mutta erikseen ei kannata muutaman aarin lämpäreitä käsitellä eri aikaan ellet tee itse ja on siihen aikaa. Sihtaile vielä , kuten jo edellä kerrottiin, vihreän latvuksen osuuksia tarkalla silmällä. Kun alkaa speksit täyttyä niin ihan rauhassa alat vain napsutella huonommasta päästä puita pois päiviltä (ukändsoldaattia vähän mukaillen) .  Kuusella ei toisin ihan niin tarkkaa ole harvennusajankohdan ja -jäävän puuston tiheydenkään suhteen kuin männyllä ja ra-koivulla.  Ja jäävä puusto n. 900-1000 kpl/ha. Kyllä se siitä.

    Tolopainen

    Jos itse tekee ensiharvennuksen moottorisahalla ei ole tarvetta alle 1200 harventaa, Sen verran poistaa että Kemerat saa kuitattua.

    harrastelija metsuri

    Pohjapinta-alalla punnitun keskiläpimitan ennen työn aloittamista ja työn jälkeen tulee olla enintään 16 senttimetriä rinnan korkeudelta

    Selittäskös joku mitä tuo tarkoittaa. Se on lainaus Kemera ehdoista. Onko se joku keskiarvo, eli seassa vois olla vaikka 18 senttisiä kunhan sitten on taas mukana pienempiä riittävästi?

    Rane

    ”Läheisten olisi jo sanottava Reva Kertulle, että nyt housut jalkaan ja korkki kiinni! ”

    Erittäin hyvä neuvo.Kerttulihan tunnetaan Parkanossa miehenä joka kulkee kesät talvet minihameessa.

    Tolopainen

    Tuosta on valmiina kohta toteutusilmoituksessa, johon pitää laittaa rasti. Muuten tulee hylsy.

    Jätkä

    harrastelija metsuri:”Selittäskös joku mitä tuo tarkoittaa. Se on lainaus Kemera ehdoista. Onko se joku keskiarvo, eli seassa vois olla vaikka 18 senttisiä kunhan sitten on taas mukana pienempiä riittävästi?”

    Ei kai keskiarvon laskeminen niin kovin mahdoton tehtävä ole? Kyllä siellä saa olla jokunen puu paksukin. Helpoin olisi ottaa mediaanikeskiarvo, niin ei tarvise laskea kovinkaan tarkkaan.

    Puuki

    PPA:lla painotetun keskiarvon saa muistaakseni näin : Otetaan muutamia edustavia ympyräkoealoja relaskoopilla ko alueelta. Jokaiselta koealalta mitataan sen koealan mukaan tulevien puiden toiseksi paksuimman ja toiseksi ohuimman puun läpimitta.  Niiden puiden läpimittojen keskiarvo on PPA:lla painotettu keskiläpimitta.

    Jätkä

    Noinkos se oli? En ole enää mittaillut niitä pariinkymmeneen vuoteen. Aika työläs tapa mitata, ei oikein yksin suju.

    jees h-valta

    Muistisairaus?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 48)