Keskustelut Metsänhoito Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 86)
  • Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan

    On vajaa hehtaarin aukko takkusen taipaleen takana, josta hakattiin koivuvaltainen puusto talvella.

    Tuli ajatus, että kokeilisi istutusta raakaan maahan. Onko kellään kokemusta tällaisesta ?

    Heinätyshän siinä varmuudella ainakin olisi edessä.

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kyllä onnistuu, työläänpää kylläkin. Kuokan kanssa kun taimet temuaa, niin heinäkin ensimmäisenä vuotena hiukan huonommin kasvaa taimen juurella. Kahdesti kesässä kun seuraavina vuosina heinää muutamana vuotena ja tarvittaessa paikkoo, olen metsän saanut syntymään. Jos maa on kivistä, silloin kuokka ja istuttaja joutuvat kovemmalle.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä sitä elämänkoulua joutuu näilläkin aamuilla käymään. Kaksi vuotta sitten istutin kuusentaimet ilman muokkausta pikkukuvioon, kun ei silloin ollut isompia muokkauskohteita samaan aikaan vireillä. Pieleen meni. Nyt sitten alue mätästetään ja istutetaan uudet taimet. Meni aikaa ja rahaa. Tulopuolelle tuli harmitus.

    Tolopainen

    Mitäs menit itse sinne tohrimaan, kun et osannut.

    Puuhastelija667

    Vajaan hehtaarin ja vielä huonon kulkuyhteyden päässä istuttaisin kyllä ilman muokkausta jos olisi omassa metsässä. Seuraavana keväänä sitten kävisin täydentelemässä jos tarvetta ilmenee. Toki riskinsä tuossa on että menee persiilleen. Mutta jos kyseessä joku vajaa hehtaarin plätti niin ei siellä nyt miljoonan tappiota tee vaikka se vähän epäonnistuisikin.

    Tolopainen

    Mitä tuossa katselin viime kesänä istutettuja naapurin kuusentaimia, aika heikolta näyttää, vaikka ovat mättäissä. Neulaset on ruskeita.

    Gla Gla

    Muokkaamattomuutta on joskus esitetty huonon uudistumistuloksen syyksi. Minusta se ei voi olla syy, vaikka muokkaus lopputulosta parantaakin. Miksi Visakallo kohteissasi tulos epäonnistui?

    http://www.metsalehti.fi/lukijoiden-kuvat/kuusen-kasvattajan-neljas-vuosi/

    nuori isäntä

    Aika paljon on kiinni kuvion olosuhteista ja maaperästä. 2010 istutettiin pottiputkella 0,2-0,3ha:n ala muokkaamattomaan maahan heti keväällä talvihakkuun jälkeen. Kasvu on ollut hyvää ja heinätä ei ole tarvinnut kertaakaan. Toinen samankokoinen ala johon istutettiin taimet muokkattuun maahan 3 vuotta sitten on jatkuvasti heinäyksen tarpeessa ja nyt sinne mentävä jo myös raivaussahan kanssa.

    mehtäukko

    Visakallo uskaltaa!? tunnustaa perustelluin syin muokkaamattomaan istutetun tuloksen, Tolopainen ”mitäs menit tohrimaan.. ja perään katseli naapurin mättäissä kituvia..”

    Mutta eikö se/ne ole täysin normaalia toleranssia, jotka vaan kuuluvat homman luonteeseen?? Nna:lla sotkeminen alkaakin sitten teatteri…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Heinittymistä ei voi aina ennustaa etukäteen kuten ei kesän sääolojakaan. Tutkimusnäyttö puhuu sen puolesta että muokkaus parantaa sekä taimien eloonjääntiä että kasvua, myös kylvötaimien. mehtäukon esimerkki puhuu sen puolesta että joskus pienikin kuvio kannattaa muokata jos koneet vain on paikalle mahdollista saada, koska vaihtoehto eli muokkaamattomuus voi johtaa kohtuuttoman suureen oman työn määrään heinäyksissä. Yleensä kyliltä löytyy ainakin yksi kaivinkone mätästämään kohtuullisen matkan päästä. Kaivinkoneella voi myös laikuttaa kylvöä varten.

    Berza

    Naapurin peltoja pitäisi ajella ja ison kanavan yli kone viedä näin tulva-aikaan vielä. Taidanpa tehdä kokeeen , eipähän tuossa kummia vahinkoja päässe syntymään. Pelto rikkaruohomyrkyn ajattelin kesemmällä muoviputkella tainta suojaten ruiskuttaa .

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 86)