Keskustelut Metsänhoito Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan

  • Tämä aihe sisältää 86 vastausta, 30 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 3 vuotta sitten AvatarPuuki toimesta.
Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 86)
  • Kuusen istutus muokkaamattomaan maahan

    On vajaa hehtaarin aukko takkusen taipaleen takana, josta hakattiin koivuvaltainen puusto talvella.

    Tuli ajatus, että kokeilisi istutusta raakaan maahan. Onko kellään kokemusta tällaisesta ?

    Heinätyshän siinä varmuudella ainakin olisi edessä.

  • Gla Gla

    Visakallo: ”Minun pienkuviollani muokkaamattomaan maahan istututtamisen epäonnistumiseen oli useampi syy. Maapohja oli alunperin 60-luvulla ojitettu turvemuuttuma. Se on jo itsessään aika haasteellinen maapohja.  Suurin osa taimista näytti kuivuneen. Osan vei tukkimiehen täi. Alle 10% taimista jäi henkiin.”

    Tätä tarkoitin, kun kyseenalaistin muokkauksen puutteen olevan syy epäonnistumiseen. Tässä kohteessa ilmeisesti paakut/taimien juuret eivät ulottuneet kunnolliseen kivennäismaahan, vaan jäi ”höttökerrokseen” ja kuivui. Paljonko muokkaus olisi tässä kohteessa asiaa korjannut, sitähän minä en tiedä ja sattuiko lisäksi huono kesä kuivuuden osalta. Tukkimiehentäiriski on tietysti yksi asia, jossa muokkauksen positiivinen vaikutus on tiedossa. Tosin jos ollaan paksulla turvemaalla, hillitseekö mätäs otusten kulkua, kun yleensä niiden yhteydessä puhutaan kivennäismaasta.

    Linkittämässäni kuvassa ei riskiä tukkimiehentäistä ollut, koska kyse ei ollut tuoreesta hakkuuaukosta. Savimaalla ei myöskään ole turvamaiden ongelmia, vaikka muita juttuja sitten tuleekin huomioitavaksi.

    Portimo

    Ainakin täällä pohjoisessa juroo, juroo ja juroo, jos istuttaa suoraan kunttaan. Siinäpä heinäät ja hätistelet samalla käärmeitä.

    Kun istuttaa mättääseen niin, että paakun alapää juuri ja juuri yltää alustaan, lähtee heti kasvamaan.

    Gla Gla

    Eli homma voidaan varmaan tiivistää niin, että muokkaus on ns. varma tapa onnistua, mutta muokkaamatta jättämispäätöksen tekijän on syytä tuntea hyvin paikalliset olosuhteet ja arvioida onnistumisen todennäköisyys + muut seuraukset sen perusteella. Mitään yleistettävää vastausta muokkaamattomaan istuttamisesta ei ole.

     

     

    Scientist Scientist

    Hyvin onnistuu, olen laittanut kaikki kuusentaimet muokkaamattomaan maahan. Ne pitää vain istuttaa heti hakkuun jälkeisenä keväänä. Heinäistä ehkä joutuu tekemään muutaman vuoden. Ei mitään ihmeellistä.

    Gla Gla

    Eli olet Scientist kanssani eri mieltä? Juuri kun esitän mielipiteen, että hommassa on paljon muuttujia ja siksi ei yleistävää ohjetta voi antaa, kerrot kuusen istuttamisen onnistuvan hyvin. Näin, vaikka mm. Visakallo antoi konkreettisia esimerkkejä epäonnistumisen riskeistä ja itsekin olen tähän viestiketjuun niistä kirjoitellut.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Yleistävä ohje (kuusen kasvupaikalle). Muokkaamattomuus lisää taimien kuolemisen riskiä ja heinäämiskuluja, koska mättäillä ne pääsevät nopeammin heinästä yli. Jos istutustaimet sattuisivat kuolemaan, luonnontaimia tulee, mutta ne kasvavat heikosti, kuten nähdään jatkuvan kasvatuksen pienaukoista. Muokkaaminen puolestaan nopeuttaa taimien kasvua, mutta toisaalta lisää myös taimikonhoitokuluja, koska toisinaan luonnontainta tulee liikaakin. Jokainen tapaus on erilainen, koska muokkauksen kustannus riippuu aukon koosta ja tiestön etäisyydestä kohteeseen. Muokkauskustannusta pitää verrata odotettavissa oleviin riskeihin ja kuluihin.

    metsänkasvattaja

    gla  on oikeassa  pitää  tuntea  olosuhteet  ja   taimen  vaatima  maapohja ja  sitten  tehdä  päätös  yleensä  karut  ja  kivikkoiset  maat  ovat  parhaita  olla  muokkaamatta  sitä  heinää  ja  roskapuuta  kyllä  kasvaa enemmän jos  maa  muokataan  joka  kyllä  istuttamista helpottaa

    Puuki

    Onko joku istuttanut muokaamattomaan taimitassujen avulla ?   Jäi kerran nippu taimitassuja varastoon , nyt voisi kokeilla niiden kanssa ku-istutusta.  Tukkimihentäit väistää aukeita kohtia, siksi  muokkaamaton maa on niille helpompi kohde.  Taimitassu ajanee saman asian kuin paljas kivennäismaalaikku ja on vielä suoja  auringon paistetta vastaan, jos kuivuus on haittana.

    Petkeles Petkeles

    Jos kuvio on ”takkuisen taipaleen” takana ja sinne on kuitenkin ajokalusto saatu puita korjaamaan niin samalla vaivalla sinne päässee kaivuri ja sitten vaan yhtenä- kahtena päivänä taimet herraskaisesti muokattuun maahan ja se oli siinä.

     

    Ilman muokkausta siellä taipaleen takana saattaa joutua ramppaamaan vuosikausia pelastamassa jurovia taimia.

    Berza

    Kirjoitin jo kerran, naapurin pehmeä pelto ja tulviva kanava. Eihän näistä talvella ollut haittaa. Maalis-huhtikuun pakkkasjakson aikana korjattiin.

Esillä 10 vastausta, 51 - 60 (kaikkiaan 86)