Keskustelut Metsänhoito Mäntyjen kasvu hiipuu

Esillä 5 vastausta, 131 - 135 (kaikkiaan 135)
  • Mäntyjen kasvu hiipuu

    Merkitty: 

    Mäntyjen kasvu hiipuu:”Luke julkistaa raporttinsa metsien kasvun hiipumisen syistä keskiviikkona 21. joulukuuta. Selvityksessä käydään läpi niin säätilojen vaikutusta kuin hakkuidenkin roolia.”

    Näin kirjoitti tämän päivän Hesari, Suomen johtava metsälehti.

    Jään mielenkiinnolla odottamaan….

  • Tolopainen

    Mitäs hiipumista tuo on kun kasvu on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin hakkuut, näin on ollut 70-luvulta alkaen, jolloin kasvu oli vielä 60% pienempi kuin nykyisin. Metsänkasvu on nopeutunut erityisesti pohjois-Suomessa kun ilmasto on lämmennyt ja kasvukausi  siellä on pidentynyt kuukaudella. On fakta että lämpeneminen jatkuu ja metsien kasvu edelleen kiihtyy.

    Euroopassa oli ennätyslämmintä joulukuussa Berliinin vanha lämpöennätys oli 15 astetta, se taisi rikkoutua parilla asteella.

    Päästöongelma ei ole metsät, vaan turhat turvepellot, Suomessa on puolimiljoonaa hehtaaria liikaa peltoa. Se on nykyisen järjestelmän vika, suuria suoalueita on raivattu pelloksi. Suomen suurin peruslohko on Perhossa yli 100ha. Sehän on tietenkin entistä nevaa.

    Visakallo Visakallo

    Miten muuten laskuvesien käsittely tuollaisessa uudessa turvemaahan raivatussa 100 hehtaarin pellossa ja vastaavassa metsässä? Onko menetelmissä eroa?

    Jänkhäjoonas

    Turvepellot ovat huoltovarmuuden ja ilmastonmuutoksen osalta välttämättömiä. Jos kesät ovat erityisen kuivia ja lämpimiä niin tulee edes kohtuullinen sato turvepelloilta

    Tolopainen

    No jopas jotain, eihän turvepelloilta suurimmalta osalta korjata mitään satoa. Eikö ongelma ole ihan päinvastainen, ylijäämiä pitää johonkin saada myytyä. Aika harvinaista, että sato alittaa kotimaisen kysynnän. Sellaista ei ole tapahtunut kuin nälkävuosina 1800-luvun lopulla.

     

    Puuki

    Huonot turvemaapellot on metsitetty pääosin ja uudet kasvaa nurmea rehuksi karjalle. Tärkeitä ne pellot on pitää kasvukunnossa huoltovarmuuden takia.  2. huoltovarmuuden heikkokohta on metsätiet ja pienet sillat jotka on kohta kaputt, jos ei liikene korjausvaroja valtiolta.

Esillä 5 vastausta, 131 - 135 (kaikkiaan 135)