Keskustelut Harrastukset Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 219)
  • Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

    Merkitty: 

    Tänään Metsä Board antoi tulosvaroituksen:

    ”Metsä Board, joka kuuluu Metsä Groupiin, arvioi 9.2.2023 julkistetussa vuoden 2022 tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön vertailukelpoinen liiketulos tammi-maaliskuussa 2023 olisi suunnilleen samalla tasolla kuin loka-joulukuussa 2022. Loka-joulukuun 2022 vertailukelpoinen liiketulos oli 100,8 miljoonaa euroa.

    Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen tammi-maaliskuussa 2023 arvioidaan olevan noin 89 miljoonaa euroa.”

    Tulos tulee olemaan noin 10% alle arvion ja pörssikurssi putosi 10%. Ostin osaketta päivän päätteeksi hintaan 6,5€. Lisäksi omistan on Stora-Enson osaketta, joka on hieman tappiolla. Koskisen Oy:tä harkitsin mutta vaihto on liian pientä, josta seuraa korkeiden kulujen riski jos kaupat toteutuvat paloissa.

    Aiemmin olen myynyt UPM:n ja Metsä-Boardin osakkeet voitolla, katsotaan miten käy tällä kertaa.

    Jyrki Ketolan neuvo oli joskus, että kun puun hinta on alhaalla niin kannattaa myydä puuta ja ostaa metsäyhtiöiden osakkeita. Tämän teorian mukaan nyt ei ole oikea aika ostaa metsäyhtiöitä. Hinnat ovat kuitenkin huipuistaan tulleet jonkinverran alas.

    Mihin metsäyhtiöiden osakkeisiin olette sijoittaneet ja miten on mennyt?

     

     

     

  • Kalle Kehveli

    Eikö suomalaisten kannattaisi sijoittaa nyt vetyteollisuuteen ja tuurisähköyhtiöihin. Vetyteollisuus mullistaa koko maailman ja siinä sivussa tuurisähköteollisuus saa toimia niin kuin haluaa.

    Siinäpä se on lopullinen niitti tälle yhteiskunnalle.

    Metsuri motokuski

    Tuo vety teollisuus voi olla ihan toimivakin. Tehdään silloin vetyä tuulella kun muuta kulutusta ei ole. Onhan se parempi että sähköä käytetään johonkin kun pysäytetään myllyt. Nythän myllyt pysäytetään viimeistään silloin kun sähkönkulutus alkaa olla niin pientä että myllyjen pyöritys ei ole kannattavaa. Tai halutaan pitää sähkönhinta tietyllä tasolla tuotantoa säätämällä.

    Apli

    <p>UPM pesi helposti muut metsäyhtiöt viime vuonna, juuri monipuolisuudellaan, kartonki on nyt haastava tuote myydä, ne näkyy Storan ja Metsäliiton tuloksissa, sellussa hinnat on ovat lähteneet nousuun, ostin pikkusen lisää UPM hallituksen puheenjohtajan ja jäsen perässä. Tästä vuodesta tulee varmasti vaikea, hyvää Storassa ja Metsäliitossa on se että sopu paperiliiton kanssa on tehty 2 vuodeksi, odotellaan UPM perässä, yleensä näissä asioissa UPM ollut se vaikein. </p>

    markules

    MG perusosuuksille 2023 maksettava korko on 6,5%, metsä1 lisäosuuksille 6%, lisäosuuspääoma A:lle 3%. Ylijäämänpalautusta 0,3€/motti viimeisten 4 tilikauden puunmyynneistä.

    Panu

    Metsä Boardin liikevaihto ja tulos laskivat odotettua enemmän. Osake on >7% nousussa.

    Tolopainen

    Ostoroboteissa on väärä ohjelma, huomenna ne oksentaa ulos tämän päivän ostot.

    pihkatappi

    <p>Eilen palasin Upm:n omistajaksi. Tarkoitus ostaa lisääkin, jos hinta pysyy mielekkäänä.</p><p>Osakkeisiin sijoittavan pitäisi toivoa kurssilaskuja, silloin haluamiansa osakkeita saa halvemmalla. Jotkut vertailee jopa ruokakaupan hintoja ja yleensä ostavat silloin kun on tarjouksia. Kuinka moni sijoittaja enempi myy kuin ostaa osakkeita? </p>

    tamperelainen

    Kurssilaskuja tulee nyt tuloskaudella,jos sijoittajat pettyvä v 2023 tuloksiin.Tänään ostin Fortumia(maksaa keväällä  hyvän osingon) ja Nokia Renkaita(droppasi tänään 6%,olisko taas liikkeellä rengaskartellijuttuja ?)

    pihkatappi

    Ostin kanssa Fortumia. Ollut omat osake ostot viime vuodet lähinnä ulkomailta, mutta nyt nuo tuli hankittua. Ostan lisää, jos vastaavia tilaisuuksia. Fortumin osinko politiikka miellyttää ja Upm taas omaa valtavan potentiaalin, siitä joutunee luopumaan, kun sellun hinta on syklin huipussa.

    Apli

    <p>Sama täällä kun Pihkatapilla, ostin pitkästä aikaa suomi osakkeita, Fortumia ja Upm sekä Ruotsalaista Teliaa, kaikki kuuluu hyviin osingonmaksajiin, ja valtiot tarvitsee rahaa, varsinkin Suomi niin osingot pysyy korkeina jatkossakin, Telian suurin omistaja on Ruotsin valtio, Fortumissa Suomen valtio ainakin toistaiseksi. Nyt kun sellusykli on kääntynyt pikku hiljaa ylöspäin niin hyvältä näyttää Upm jonka uusi sellutehdas nostaa tuotantoa kohti täystuotantoa etelä-ameriikassa.. </p>

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 219)