Keskustelut Harrastukset Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 219)
  • Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

    Merkitty: 

    Tänään Metsä Board antoi tulosvaroituksen:

    ”Metsä Board, joka kuuluu Metsä Groupiin, arvioi 9.2.2023 julkistetussa vuoden 2022 tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön vertailukelpoinen liiketulos tammi-maaliskuussa 2023 olisi suunnilleen samalla tasolla kuin loka-joulukuussa 2022. Loka-joulukuun 2022 vertailukelpoinen liiketulos oli 100,8 miljoonaa euroa.

    Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen tammi-maaliskuussa 2023 arvioidaan olevan noin 89 miljoonaa euroa.”

    Tulos tulee olemaan noin 10% alle arvion ja pörssikurssi putosi 10%. Ostin osaketta päivän päätteeksi hintaan 6,5€. Lisäksi omistan on Stora-Enson osaketta, joka on hieman tappiolla. Koskisen Oy:tä harkitsin mutta vaihto on liian pientä, josta seuraa korkeiden kulujen riski jos kaupat toteutuvat paloissa.

    Aiemmin olen myynyt UPM:n ja Metsä-Boardin osakkeet voitolla, katsotaan miten käy tällä kertaa.

    Jyrki Ketolan neuvo oli joskus, että kun puun hinta on alhaalla niin kannattaa myydä puuta ja ostaa metsäyhtiöiden osakkeita. Tämän teorian mukaan nyt ei ole oikea aika ostaa metsäyhtiöitä. Hinnat ovat kuitenkin huipuistaan tulleet jonkinverran alas.

    Mihin metsäyhtiöiden osakkeisiin olette sijoittaneet ja miten on mennyt?

     

     

     

  • Puuki

    <p>Indeksirahastojen ainakin pitäisi olla lähes kuluttomia.  Olen omistanut 8 vuotta paria rahastoa (muualla kuin Op:ssa)jotka jakavat joka vuosi 6-10 % tuotosta (arvosta laskettuna) omistajille. Se on ollut paljon parempi sijoitus kuin voisi joku koukkupolvi luulla. </p>

    Rukopiikki

    Mihinkä sitä eläkeläinen määrääsä enempää niitä numeroita nettiavaruuteen tarvihtee. Kemeratukiaisetkin monella tiukkaa että saa syötyä vaikka kerman kans kahvitkin jois. Vaatteetkaan ei vanhemmalla ihmisellä enää niin kulu ku liike vähenny.

    Ola_Pallonivel

    On niitä rahastoja minullakin joskus ollut. Ja vierestä seurannut, kun niitä myydään vanhuksille. Vaikka ne ei ymmärrä, mitä tuli ostettua.

    Joillakin toimijoilla on ollut ilmainen säilytys osakkeille, ainakin EQ/Nordnet. Ei tiedä nykyistä tilannetta, kun en ole enää asiakas. Kulut myydessä ja ostaessa, %-siivu.

    A.Jalkanen

    Nordnet. Säilytys ilmainen, osakesäästötili ja arvo-osuustili. Kaupanteko maksaa, mutta sitä vähemmän mitä useamman kaupan tekee per kuukausi. Hyvä käyttöliittymä, helppo pääsy ulkomaisiin sijoitustuotteisiin. Yhteisön keskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen voi olla antoisaa, mutta on suurimmaksi osaksi ulukomuan kielillä (tanskaa ja norjaa vähän haastavaa seurata).

    Sijoittajamessut 2023 ensi tiistaina 14.11. Helsingin Messukeskus Siipi, rekisteröitymällä ja lipun tulostamalla ilmainen sisäänpääsy.

    Sijoitusvakuutus

    Sijoittaja Merja Mähkä listaa kolme syytä valita sijoitusvakuutus:

    1. Lykkäät myyntivoittojen verotusta. ”Sijoitusvakuutus toimii verotuksen suhteen kuin osakesäästötili. Näin korkoa korolle -efekti vauhdittuu.”
    2. Talletuksilla ei ole ylärajaa. ”Sijoitusvakuutukseen voi sijoittaa kerralla isomman summan tai sijoittaa vähitellen.”
    3. Voit siirtää varallisuutta lapsille tai puolisolle ilman testamenttia. ”Itse mietin vakavasti, jatkaisinko lapsille säästämistä tästä eteenpäin sijoitusvakuutuksen sisällä.”
    Tolopainen

    Sijoittaminen vaatii pitkää pinnaa ja tulojen odottelua, yleensä seuraava sukupolvi saa sijoitusten tuotot, kun tämä perinnönjättäjä ei elintapojaan muuta, saita on saita kuolemaansa saakka, vain raha merkitsee hänelle jotakin. Tuhlari on tuhlaaja, joka ei koskaan saa säästöön mitään, kuten useimmat. Köyhä ei koskaan vaurastu osakkeilla, jotta pörssistä saisi miljoonan, pitää sijoittaa kaksi.
    Suomessa paras sijoitus on koulutus, koska sen maksaa veronmaksajat. Di koulutuksella hankkii työuran aikana useita miljoonia.

    e-salo

    Ilman muuta korkea koulutus oikealle alalle on paras sijoitus mitä nuori voi tehdä. Elämä vaan voi kummasti heitellä matka varrella. Tunnen monta DI:a jotka työuransa loppupuolella ovat joutuneet työttömiksi eikä uutta koulutusta ja kokemusta vastaavaa työtä ole löytynyt. Fiksut ihmiset varautuu tähänkin tilanteeseen sijoittamalla aikanaan osan tuloistaan.

    Tolopainen

    Jos on hyvät tulot, tietenkin niistä kertyy säästöjä, velattomuus pitää saavuttaa ennen kuin täyttää 50v. Mielellään auto pitää olla työsuhde etuna, muuten niihin voi kulua satoja tuhansia työuran aikana.

    Koulutus voi tietenkin olla muukin, tuo oli pelkkä esimerkki.

    e-salo

    Hyvä esimerkki kumminkin, tämmöset esimerkit laittaa monen koulutusalaa miettivät ajattelemaan että väärällä valinnalla voi päätyä matalapalkka-alalle…

     

    Kalle Kehveli

    Osakkeilla leikkiminen vaatii pitkää pinnaa. Tuottoa voi tavoitella 5-10 vuoden syklillä. Hyvä työ (t) ja ahkeruus on paras vakuutus.

    Nostokoukku

    Kuinka on mahdollista, että Tolopainen ja palstan muut viittä vaille talouselämän Nobelistit kehoittavat ihmisiä säästämään mm. osakkeisiin ja vaativat palkkojen laskemista? Säästämisestä rikastuvat vain pankit ja se näkyy asiakasta kohtaan entistä röyhkeämpänä toimintana. Raha pitää panna kulutukseen. Se on uuden loistavan hallituksen keskeisiä keinoja saada Suomi taas jaloilleen. Pitää kuluttaa ja mahdollisimman kehnoa rihkamaa, että päästään uudelleen kuluttamaan. Säästäminen ja palkanalennukset eivät palvele tätä talouselämän lainalaisuutta. Jatkuva kasvu saa niistä pahan kolauksen.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 219)