Keskustelut Harrastukset Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 219)
  • Metsä-alan osakkeisiin sijoittaminen

    Merkitty: 

    Tänään Metsä Board antoi tulosvaroituksen:

    ”Metsä Board, joka kuuluu Metsä Groupiin, arvioi 9.2.2023 julkistetussa vuoden 2022 tilinpäätöstiedotteessaan, että yhtiön vertailukelpoinen liiketulos tammi-maaliskuussa 2023 olisi suunnilleen samalla tasolla kuin loka-joulukuussa 2022. Loka-joulukuun 2022 vertailukelpoinen liiketulos oli 100,8 miljoonaa euroa.

    Metsä Boardin vertailukelpoisen liiketuloksen tammi-maaliskuussa 2023 arvioidaan olevan noin 89 miljoonaa euroa.”

    Tulos tulee olemaan noin 10% alle arvion ja pörssikurssi putosi 10%. Ostin osaketta päivän päätteeksi hintaan 6,5€. Lisäksi omistan on Stora-Enson osaketta, joka on hieman tappiolla. Koskisen Oy:tä harkitsin mutta vaihto on liian pientä, josta seuraa korkeiden kulujen riski jos kaupat toteutuvat paloissa.

    Aiemmin olen myynyt UPM:n ja Metsä-Boardin osakkeet voitolla, katsotaan miten käy tällä kertaa.

    Jyrki Ketolan neuvo oli joskus, että kun puun hinta on alhaalla niin kannattaa myydä puuta ja ostaa metsäyhtiöiden osakkeita. Tämän teorian mukaan nyt ei ole oikea aika ostaa metsäyhtiöitä. Hinnat ovat kuitenkin huipuistaan tulleet jonkinverran alas.

    Mihin metsäyhtiöiden osakkeisiin olette sijoittaneet ja miten on mennyt?

     

     

     

  • tamperelainen

    ”Sama täällä kun Pihkatapilla, ostin pitkästä aikaa suomi osakkeita, Fortumia ja Upm sekä Ruotsalaista Teliaa, kaikki kuuluu hyviin osingonmaksajiin…………..”

    Onko kukaan sijoittanut ETF-indeksiin?Siinä  on matalat kulut(vrt pankkien sijoitusrahastot).Esim OMXH25 sisältää Hgin pörssin 25 vaihdetuinta osaketta.Monella kokeneella sijoittajalla kertomansa mukaan 50% ETF-sijoituksissa,ei kuulemma tarvitse kyttäillä päivittäin pörssikursseja

    A.Jalkanen

    Tamperelaisen ehdotus on hyvä ja indeksien suuntaan luulen itsekin meneväni tulevaisuudessa.

    Timppa

    Kyllä poiminta paremmat tuotot antaa, jos antaa.

    Sijoitin  sekä vaimoni, että omalleni osakesäästötilille kummallekin 50000 euroa, siis maksimisumman, silloin 2020, kun ne tulivat mahdollisiksi.  Tilini arvo on nyt 4 vuoden kuluttua 71777 euroa ja vaimon 79043 euroa.  Noin 3 vuotta sitten sijoitin Nordnetin Suomi indeksirahastoon.  Sen arvo on kasvanut vain 3,5 %.

    A.Jalkanen

    Mitä ne OST:t sisältävät, mille markkinoille ja mihin toimialoihin on sijoitettu?

    Timppa

    Esimerkiksi Metso on tuottanut yli 100 %.  Muita hyviä ovat olleet Kemira, Kesko, Valmet ja Sampo.   Kaikki ovat suomalaisia osinkoyhtiöitä ja osingon saa verottomana.

    A.Jalkanen

    ???

    tamperelainen

    Timppa:Noista osakesäästötilin tuotoista(osingot +arvonnnousu) on pääomaverot maksamatta.Kun OST lopetetaan menee osingoista  30% ja voitoista 30% pääomaveroa

    Nordnetin indeksitili ilmeisesti AOT-tili,joka on reaalitilanteessa

    Rukopiikki

    Uskon että isolla osalla lukijoista on jo nollia ja ykkösiä bittiavaruudessa enemmän kuin kerkeää loppuina eläkevuosinaan ilta-alennuksilla käyttää. Siksi suosittelen sijoittamaan itseensä ja läheisiin ihmisiin ja hyväntekeväisyyteen.

    A.Jalkanen

    Netissä lukee että OST-tililtä saaduista tuotoista maksetaan verot silloin kun tililtä nostetaan rahaa.

    Metsuri motokuski

    Itseensä sijoittaminen on kannattavaa. Läheisiin ja hyväntekeväisyyteen ei sijoitus mielessä niinkään.

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 219)