Keskustelut Metsänomistus Metsämiehen auto.

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 600)
  • Metsämiehen auto.

    *** Uutta ajokkia olisi katseltava. Tai uutta käytettyä paremminkin 🙂
    Olisikohan Subarun Outbackistä tehtävään. Toinen houkutteleva ehdokki on toki lantikan Discovery 3. Mutta avoin olen kaikille vinkeille millä koluta metsäautoteitä kuin liikahtaa sivistyneesti paremmilla paikoilla. Nyt saa omaansa kehua estoitta !

  • MIISU4F MIISU4F

    Metsäautotien kääntöpaikalle olen päässyt. Ja taimet vetänyt kärrillä niin ikään. Ei mene kukaan esimiehistäkään autolla ajourille. Tuntemani metsurit ovat taimilastin peräkärryineen siihen metsäautotien varteen lähimmäksi palstaa vienyt, eli purkanut mahdollisen lastin, sitten vienyt auton ja kärryn levikkeelle/ käätöpaikalle. Enpä ole kenenkään kuullut valittavan sitä, ettei aina pääse palstan viereen autolla.
    Taimien kanto kuuluu asiaan, työnkuvaan. Kun pidempi kantomatka, tulee muut apuun ja mönkkäri myös käytössä. Taimienkanto- se on yksi työlaji, en näe ongelmaa siinäkään, että välillä vaan on kannettava.
    Jees, mistä sinulla on pakkomielle, millaisilla vehkeillä ihmisen pitäisi metsään mennä tai päästä tai olla pääsemättä?

    Keväällä voi metsäautotie olla puunkuljetuksen jälkeen niin huonossa kunnossa, ettei sinne ole järkevää mennä, meillä on työkohdelistassa 50-100 muuta työmaata. Voi vaihtaa kohtuullisemman tien varteen ja palata, kun tie on lanattu ja kuivahtanut. Useimmiten esimiehet jo tietävät, mitkä ovat kelirikkoisimmat metsätiet, eivätkä laita työkohteita heti keväästä niihin. Hehän ajavat paljon ympäri vuoden ja tarkastavat hakkuunjälkeä ja maastot puunkorjuun aikana ja jälkeen, eli heillä on ensikäden tieto em. asioista. Jos he ei itsekään aja sinne, niin eivät ajata metsureitakaan ennen kuin tietä parannettu.

    Sinne mutaan tai lumeen on kaikki joskus jääneet. Ruohottunut vähän käytetty metsätie voi olla petollinen, myös routakuopat keväällä- niihinkin on moni ajanut. Silloin ei ole merkitystä, mikä on auton merkki ja malli, jos yksi rengas vaan uppoaa tiehen. Eräs kääntyi kartassa olevalle tielle, mistä oli aiemminkin ajanut, johon oli kaivettu pieni ojantapainen ura poikittain ja ajoi suoraan siihen. Pääsi kyllä pois mutta autoon tuli vaurio.

    En tiedä, Jees, mitä Skodamallia ajattelet mutta tuossa minun autossani on hyvästi maavaraa verrattuna henkilöautoon tai perhefarkkuihin.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Normi Octavia nelivedolla ois varmasti ollu hyvä vaihtoehto fabialle.

    jees h-valta

    Onhan Skodallakin nk. citymaasturi eli oliko se nyt Rapid vai mikä?
    Kyllä tuo Fabia kuuklettamalla armottoman pikkuruiselta näytti.
    kORJAAN tuon Rapidin eli Yeti mutta ei sitä kyllä taida nelikkona ainakaan vaihtureina vielä olla. Etuvetonakin kuitenkin hyvällä maavaralla ja monen istuttaviakin.

    jees h-valta

    Kun tuo Miisu jo muutenkin saatiin kiukkuun niin hiukan lisää vielä löylyä: Eli se Land Rover jota poikasi ehdotti saattaa laadukkailla komponenteillaan olla vasta taipaleensa alussa. Sitä mitä ajattelen Skodasta ja sen taipaleen tilanteesta en silti viitsi nyt julkaista. Toivotan kuitenkin mahdollisimman hyvää taivallusta. Varsinkin metsästä kotiinpäin.

    Ammatti Raivooja Ammatti Raivooja

    Mahtuukohan tuohon yetiin raivaussaha sisälle? Näyttää aika lyhyeltä.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä mahtuu raivaussaha Yetiin sisälle.

    Katsoin meille viimeksi tehtyjen metsäteiden metrihintoja ja vertasin niitä nykyisen etuvetoisen autoni ja sen nelivetoisen mallin hinnaneroa.
    Kilometrin verran ympärivuoden puunkuljetukseen soveltuvaa metsätietä on sillä rahalla meille syntynyt.

    jees h-valta

    Minä kyllä hiukan huokaisen tuossa vertailussa. Mielestäni tien teko ja auton käyttöarvo ovat kaksi hiukan huonosti vertailtavaa asiaa edes metsätaloudessa. En kuitenkaan ole ajatellut joka kuviolle tietä teettää. Eli se loppumatka on se avainsana ja siihen sopiva kalusto. Ei varmasti ole pahaksi jos autolla saa parermmissa maastoissa jopa ajettua hiukan varsinaisen tiealueen ulkopuolella. Toki juuri tärkeintä silloin kun on palstalle vietävää. Hyvät telousurat saa suht helposti kantoja mataloimalla ja kiviä hiukan kierrellen jopa citymaasturin ajettavksi. Varovasti mutta kuitenkin. Ja huonot lopputien pätkätkin ovat usein sitä normaalia metsäarkea. Siksi ihmettelen ammattilaisen autoa joka lähinnä on vain asfalttiauto.

    Visakallo Visakallo

    Onhan ne todellakin huonosti vertailtavissa, sillä metsätiessä se sama raha tuottaa ja säilyttää arvonsa, mutta autossa ei.

    MIISU4F MIISU4F

    En tod. tiedä, mitä kuvia netissä on mutta ei ole pieni. Skoda Fabia COMBI, vm 2010 edelleen.. Toi ilmeisen oleellinen *combi* jäi pois ekasta aihetta koskevasta tekstistä, minun virheeni! Kyse on tilavasta farkusta.

    Tämän vuoden uusin vastava malli on jo matelempi ja hiukan korikin rumempi kuin tuo mutta säilytystilat liki samat ollen uudessa hieman tilavammat.
    Yeti se vasta ruma onkin. hyi.
    Olisin huolinut Foorttin, VW, tai Toyotan farkun, jotka huomattavasti matalempia ja matalempi maavara. Joillain metsureilla on em. autoja eikä kaikki edes nelikolla.
    Esimiesten suosiossa on octavian eri malleja. Scout, jollaista ajoinkin yhden reissun 650 kilometriä olisi ollut kiva saada mutta ei ollut siinä hinta/laatuluokassa mitä hain täällä lähiseudulla.

    Ei ne nettikuvat kerro juurikaan mitään kokoluokasta, livenä kun näkee, ihan eri juttu.

    Raivaaja

    Mulla on neliveto Skoda octavia combi korotetulla maavaralla. Ensimmäisen tällaisen ostin 2005. Välillä oli Skoda yeti mutta ostin sen etuvetoisena. Muutaman kerran jäin kiinni jonka jälkeen ostin taas nelivetoisen Skoda octavia combin. Dieselinä keskikulutus 6 litran paikkeilla. Iso tavaratila, raivaussahat kulkee kätevästi mukana. Olen tykännyt, ei tarvitse pelätä kiinnijäämistä kunhan ei lähde leikkimään.

Esillä 10 vastausta, 571 - 580 (kaikkiaan 600)