Autokeskustelu on hauskaa siksi, että se on paikoitellen järjenvastaista mutta silti niin järkevää. Autoihin liittyy niin paljon kaikkea muuta kuin järkeä.

Tuolla poimimallasi kommentilla tarkoitin vain ja ainoastaan sitä, että maastoautoksi kutsuttavasta laitteesta ei tiedä mikä se on miehiään ennenkuin sitä itse kokeilee. Eli hankkii kokemuksia. Tätä voi sitten itse hyödyntää tai olla hyödyntämättä. Olla ajamatta tuollaiseen paikkaan tai ei. Aivan miten itse halua tai on haluamatta.

Maastoajoneuvon todellisella tarpeella ei ole juurikaan mitään tekemistä normaalissa tieliikenteessä liikkumisen kanssa. Asia on helppo todeta millä tahansa kaupungin tasaisella maalla sijaitsevalla asfaltoidulla parkkipaikalla: toinen toistaan hienompia ”maastoajoneuvoja” parkissa ajaen päivittäin nelikaistaista moottoritietä toiselle asfaltoidulle tasaisella maalle perustetulle parkkipaikalle. Omistajiensa mielestä tällainen autovalinta on juuri oikea ja ihan järkevää juuri tuohon käyttöön.

Taneli hyvä, kaikella ystävällisyydellä, tässä, niinkuin missään muussakaan osittain egopönkityksen siivittämässä argumentoinnissa ei ole voittajia. Toivon vain, että itse kukin on mahdollisimman tyytyväinen omaan autoonsa, olipa se sitten millainen tahansa 🙂

Erinomaista ja järkevää autoilua kaikille 🙂

Minä jatkan omalla ruosteen raiskaamalla hiluxin turjakkeellani 🙂

Tahtoo olla niin että ominaisuudet ulosmitataan kuitenkin omalla käytöksellä. Minulla on kymmenien aikuisvuosien aikana ollut toinen toistaan hienompia nelivetoja, mutta yhtä usein niillä jäi kiinni jonnekkin hevon kuuseen kuin nykyisellä työkulkineella Mazdan takaveto extracapilla. Ikää hirveästi ja rassata saa silloin tällöin, mutta raivurit ja tavarat mahtuu samaan kyytiin. Kiinni jäin nytkin kesällä vain kerran kun iskarin pää narahti kiven päälle ja rengas jäi kokonaan ilmaan, mutta siitä tuli vain vartin ähellys. Nelivetojen mm Patro, Landcruiser, Suzuki oltiin toisinaan niin kiinni että piti hakea traktori ja nostaa vetokoukusta koko perse ilmaan että sai pois metsästä

Montaa värkkiä on tullut metsäreissuilla ajeltua . VW Transporteria ja Volvo 145:tä 80-luvulla. Hiace ja Sisu ja yrittäjän ensimimmäiseksi 4-vetoautoksi hommaama turbo Celica tarjosivat kyydin metsään 90 -luvu alkupuolella. (tuolla jälkimmäisellä taittui siihen aikaan melko notkeasti jopa 200 kilometrin työmatka suuntansa 🙂 ) Takatuuppari lukollinen Toyotakin oli yllättävän käypäinen metsäauto. Ei hinailtu viiten vuoteen kertaakaan ja aina pääsi sinne ,mihin pitikin ja sieltä pois . Pari muutakin Japsi -avolavaa on ollut käytössä nelivetoisena.

Tässä vähän ihmetyttää porukoitten rapakoissa rypeminen ja painiminen autojen irrotusoperaatioissa. Itse olen ollut ketjun/vetoliinan jatkeena vain kolme kertaa 25 vuoden aikana. Sisua kiskottiin märän peilijään tarjottua” persmäet”. Mitsu oli liinan jatkeena , kun väistin tien täydeltä alamäkeä tullutta tukkirekkaa ojan puolelle . Nissani puolestaan joutui autettavien listalle , kun neliveto yhtäkkiä hävisi ja auto lakkasi kulkemasta savikossa 1500 kilon kuorma perässään.

Näin vähillä ongelmilla olen selvinnyt käyttämällä välillä vähän päätä ja tarvittaessa jalkoja. ”Jos on kaksi tervettä jalkaa persuksissa kiinni , niitä pitää käyttää!” Tämä siteeraus on reippaan työn toteamus porukoitten vinoiluun , kun hän kyydin puuttuessa käveli 15 kilometriä tanssi-illan päätyttyä kotiinsa. Näin koviin suorituksiin tarvitsee harvoin turvautua , jo muutamalla askeleella voi välttää kiinni juuttumiset. Ne viimeiset metrit autolla voivat viedä lopulta kohtuuttoman paljon aikaa.

Toi Jessen mainitsema valmistautuminen poislähtöön on tärkeä pointti, varsinkin kevättalvella usein iltapäivällä on ihan eri keli kuin aamulla tullessa oli, ja silloin helpottaa kun autoa ei tarvi enään käännellä mihinkään

Nyt se siis on tullut myyntiin. Kelle riittää pienemmät tilat kuin farmarissa, tuo voi olla ihan hyvä vaihtoehto.

SX4SCross/Esittely.aspx

Suzukin sivustoa kun lukee, Grand Vitara silti enemmän houkuttelee. Mutta ne kustannukset…