Keskustelut Puukauppa Metsän hakkuusopimuksen ehdot

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 57)
  • Metsän hakkuusopimuksen ehdot

    On ylispuun korjuuta ja siemenpuiden poistoa ja talvikorjuu varmistaa, että pieniä taimia suojaa lumi.

    Myhistyksen Huttunen: ”Tavallisesti korjuuaika on kaksi vuotta, mutta epävarmojen talvien yleistyessä kolmen vuoden korjuuta tarjotaan. Karsastaisin niitä..” ”Lähtökohtana on, että yhtiöllä on oikeus hakata,mutta velvollisuus maksaa puut.(!!) Myyjä on vahvoilla jos korjuuaika on menossa umpeen. Vastikkeetta ei pidä korjuuaikaa jatkaa”.

    Toisaalla samassa lehdessä: ”… Harvennukset päätetään tehdä kuivan kesäkelin aikaan. Juuristoa suojaavasta roudasta ja lumipeitteestä ei nimittäin nykyään ole talvella takeita..”

    Ihmiset istuvat näissä asioissa eripuolilla pöytää sopimassa, mutta miksi asioista on juonittu noin epäloogisia?

  • metsä-masa metsä-masa

    Hakkuusopimuksen lisäehdot on lisäehtoja tehtävään kauppaan, yleensä niissä korostetaan kauppan kuuluvien harvennusten ppa:n totettamista, tavaralajien ja minimi mittojen varmistamista hakkuun aikana. Korjuuajastakin siellä voi olla maininta, mutta korjuu esim. talveksi ruksataan jo vakiona kaupan muissa tiedoissa, josta muodostuu ostajalle korjuuärjestyksen runko tulevaan kauteen.

    Talvikorjuu leimikoiksi suunnitelluissa kaupoissa on käsitykseni mukaan huomattavan paljon heinä- elokuussa korjuuseen soveltuvia, jotka olisi pois lyhyen talven korjuusta. Omakäsitys on vahvistunut kesäharvennusten korjuusta positiivisesti, konekalustoa on kehitetty kantavilla teloilla ym. muilla lisävarusteilla ja ammattitaitoisilla kuljettajilla.

    Kesällä korjuun lisääntymisestä hyötyvät kaikki osapuolet, yrittäjä saa lisää työmahdollisuuksia, myyjä parempaa työnjälkeä kun puusto on lumetonta ja poistettavat puut on selvemmin nähtävissä ja puunostaja saa täytettyä varastoja tulevaa syksyä ja kelirikkoaikaa varten, tämä malli lähinnä puhtaissa harvennuksilla.

    Varsinainen talvi on metsäkoneille ylityöllisyyden aikaa, silloin on vaarana tulla ylilyöntejä, virheellistä puiden valintaa ja hätäisiä ura ja varasto valintoja. Kiireinen talvikorjuu tuo mukanaan myös ns. lisää vuoroja koneelle, varakalustoa ja kuljettajia joilla ei taito vielä riitä ammattimiehen tasolle. ” Näistä sattumista on sitten helppo arvostella konekorjuun onnistumista, vaikka se olisi vain osatotuus kokonaisuudesta ” !

     

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos sopimuksessa viitataan metsänhoitosuosituksen harvennusmalliin, jossa on haarukka, on hyvä lisäksi tarkentaa halutaanko keskimääräinen, harva vai tiheä jäävä puusto.

    Itsellä on koivikko hienojakoisella maaperällä. Sitä on harvennettu sekä kesällä että talvella. Ainut ero näissä on se että kesäkorjuun jälkeen jäi syvemmät raiteet ajouralle. Myös eräs toinen koivikon enska tehtiin kesäaikaan ilman ongelmia motohakkuuna.

    metsä-masa metsä-masa

    Hyvä Anneli, nuoremmilla kuljettajilla onkin harvennusmallit ja ppa:n sanoma selvää. Vanhemmilla voi olla aluksi yritystäkin, mutta palaa hetken päästä siihen vanhaan tuttuun totuttuun tapaan ja selitykset päälle ” toispuoleisia- ja kelvottomia runkoja, latvakatkoja ja ym. ”

    mehtäukko

    Edellisissä kommenteissa ei nyt kommentoitu itse villakoiran ydintä: ”mutta miksi asioista on juonittu noin epäloogisia?”  Siis myhistyksenkin ukkokin hirttäytyy ensimmäisenä aikarajaan tunnustaen kuitenkin epävarmojen talvien yleisyyden !

     

    Puuki

    Jos mahdollista niin mo:n  kannattaa mm. kesäharvennuksilla  nostella havuja ajourille siellä missä niitä ei jo ole .  Hyvin kantaa melko pehmeillä maillakin,  kun telat on esim. m:n  levyiset kaivinkonetelat mutta kuopissa ja käännöksissä särkyy yleensä maan pinta ja jäävän reunapuuston pintajuuret helposti samalla.

    Jos on esim. sovittu max 2 v:n korjuuaika , niin yleensä siinä kerkiää olla jo talvi-ja kesäkeliä . Jommalla kummalla voi korjuun sitten tehdä ellei ole kelirikkoleimikko joka sopii siihen märkään aikaankin korjattavaksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Olen mehtäukon kanssa samoilla linjoilla: korjuun logistiikka on aivan riittävän haasteellista ilman ylimääräistä säätämistäkin. Jos laittaa soppariin liian tiukat ehdot, voi jäädä ilman tarjousta tai puut voi jäädä kokonaan korjaamatta. Itselle on käynyt kerran niin että ojitetulle korpikuviolle ei vain löytynyt sopivaa keliä, ja puut jäivät siitä kaupasta metsään.

    mehtäukko

    Niinpä se kun monesti on. Eikä se havujen nostelu ja kohottelu auta ”taimien suojaamiseen lumella…” = lähtötilanne.

    Ristiriitaiset ohjeistukset joita myhistyskin ”valvoessaan” käyttää, täytyisi heivata h……iin, ja pitää järkivähä toiminnassa mukana.

    Kyse ei nyt ole korjuu-ajoilla vetkuttamisesta.

    Rane

    ”Jos laittaa soppariin liian tiukat ehdot,”

    Onko firmat olleet joltakulta vailla 4 vuoden tai pidempääkin korjuuaikaa?Vai onko tämä yhden nimimerkin yksityisajattelua?

    mehtäukko

    Jos tämä on yksityisajattelua, et tiedä korjuun tilanteiden kirjosta ja propleemista yhtään mitään.

    Aloitus on kopsattu ML jutusta, josta ei voi välttyä johtopäätöksestä kyvyttömyyteen tunnustaa vastuita.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jos korjuuaika menee umpeen, niin silloinhan voi ilmoittaa että tämä oli tässä ja tehdä uuden kaupan jonkin toisen ostajan kanssa. Tarkoitin tiukoilla ehdoilla kuitenkin ensisijaisesti korjuun ajankohdan määrittelyä kesä/talvi/kelirikko. Kuiva kesä voi joskus olla parempi kuin luminen talvi. Kelirikko liittyy puolestaan kaukokuljetuksen olosuhteisiin; leimikolle voi olla vaikka painorajoitettu tie.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 57)