Keskustelut Metsänomistus Metsästys

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 1,267)
  • Metsästys

    Merkitty: 

    Itse aion jatkos sekä itseni tyttöni ja viime aikaisten amerikan tapahtumien vuoksikin kieltää aseiden kantamisen omistamillani mailla,ruokaa kyllä saa kaupasta ja tukea sossusta,mutta mun mailta sitä ei haeta enää.

  • Gla Gla

    Ammunnasta en tiedä, mutta muutamaa muuta urheilulajia olen harrastanut ja hiukan jopa kilpaillut. Menestynyt en missään erityisen hyvin ole, mutta silti pysyykkisen puolen merkityksen tiedän ja se on monissa lajeissa vähintään yhtä suuri kuin fyysinen. Ammunnassa uskon psyykkisen olevan poikkeuksellisen suuri, mitä hienosti kuvaa Puu Hastelijan kommentti tuloksista ja Suorittavan kommentti koesuoritustilanteesta. Siksi olen hiukan huolissani siitä ilmapiiristä, mikä tässä keskustelussa aiheen ympärillä pyörii. Ei ennusta toisen nimittely yms. käytös hyvää menestystä kilpailutilanteessa. Itse pidän erityisen vaarallisena sitä, että ennen kilpailua lupaa itselleen jonkin tietyn tulostason. Itsepähän kukin itselleen paineet kisaan luo, mutta toivottavasti siitä ei tule yllättävää, viime hetken estettä osallistumiselle, kun epäonnistumisen syitä vasta onkin kurja alkaa luetella.

    Ammunta käsittääkseni kaipaa uusia harrastajia, huono ilmapiiri karkottaa pian vanhatkin. Lisäksi kuten metsästyksessäkin, yhteiskunnallisella hyväksyttävyydellä on merkitystä lajin jatkuvuuden kannalta ja siihen vaikuttaa etenkin aiheen ympärillä pyörivät negatiiviset asiat. Toivottavasti ne ovat kärjistyneet nyt vain tässä virtuaalimaailmassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että radalle tai metsästystilanteeseen harvoin siviilit tulevat mukaan ja mielikuvat syntyy jossain muualla.

     

    Kalle Kehveli

    En minäkään osaa ampua, mutta savikiekkoja lentoon olen joskus kiväärillä ampunut ja osunutkin. Lintuja samoiten kiväärillä lentoon ja osunutkin. Pokaaleja laatikoittain roskiin vienyt, mitäpä tuota niillä elvistelemään. Kuuroksi tullut aivan turhaan satojen tuhansien turhien laukausten takia.

    Ps. Pienarilla ja ilmakiväärillä on paljon vaikeampi ampua kuin isommilla, pitempi luodin piippuaika vaatii hyvän jälkipidon osuakseen. Hyvä ampuja treenaa ja opettelee aina näilläkin.

     

    suorittava porras suorittava porras

    Gla:lta hyvää analyysiä, samoin KK:lta jälkikirjoituksessa.

    Ampumaharrastus vaatii yllättävän paljon fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia ,jotta epäonnistumisen mahdollisuus saadaan minimoitua. Riittävä toistojen määrä auttaa parantamaan tilannetta ,mutta jokin voi mennä pieleen hyvästä yrityksestä huolimatta. Tästä nouseminen vaatiikin sitten erityisesti sitä henkistä puolta ,joka katsomosta ja puskista huutelijoilta usein puuttuu.

    Luotiaseammunta kannattaa aloittaa ilmakiväärilla ja pienoiskiväärillä. Kun homma tulee tutuksi ,siirrytään järeämpiin vehkeisiin,mutta vasta sitten. Liian usein mennään asekaupoille ostamaan se isoreikäinen kanuuna ensimmäiseksi aseeksi  ,kun mainokset kertovat saaliin kaatuvan sillä niille sijoilleen. Ei kuitenkaan kerrota niin painokkaasti tosiasiasta ,että aseella on myös osuttava oikeaan paikkaan. Kun paukkukammo iskee ,on taudista paha päästä eroon. Harrastus loppuu  monilla jo yhden epäonnistumisen jälkeen,varsinkin ,jos ase on julistettu ylivertaiseksi jahtihommissa. Se ylivertaisuus toteutuu kuitenkin vasta osaavissa käsissä.

    Onneksi olen todennut itse itseni lahjattomaksi ja vetänyt siitä tietyt johtopäätökset. Ampumaradalla tuleekin käytyä ahkerasti ,jotta tuntuma säilyy ja tarvitsee harvemmin selitellä epäonnistumisiaan ja ymmärtää muitakin kaltaisiaan.

    mehtäukko

    Kyllä armeija aikaan jyvä asettui. Rk 6 300 metriltä 96 pistettä ja 100:lta metriltähän ampui mitä halusi. Myöhemmin on hirviä on pudotettu samoihin kasoihin…

    Mutta eränkäynti on kaikkea muutakin. Moni lintu on jäänyt oksalleen tietämättä jyvän laskeutumisesta ja ”paikalla olijoiden”poistumisesta omiin suuntiinsa…

    Gla Gla

    KK: ”Ps. Pienarilla ja ilmakiväärillä on paljon vaikeampi ampua kuin isommilla, pitempi luodin piippuaika vaatii hyvän jälkipidon osuakseen. Hyvä ampuja treenaa ja opettelee aina näilläkin.”

    Hauska kuulla, että joku muu ajattelee samoin ja onhan tuo kustannustenkin kannalta järkevää. Itsekin jossain viestiketjun alkupuolella arvelin ilmakiväärin luodin vaatimattoman lähtönopeuden olevan osumatarkkuutta heikentävä tekijä. Mutta kun toisaalta oli puhe rekyylistä, kummalla sitten oikeasti on vaikeampi ampua? Ei nyt oteta mukaan mitään ylijäreää asetta ja tehokasta patruunaa (jos niissäkin on eroja), vaan ihan tavanomaista hirven ja peuran metsästykseen sopivaa kalustoa.

    Gla Gla

    Suorittava: ”Ampumaharrastus vaatii yllättävän paljon fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia ,jotta epäonnistumisen mahdollisuus saadaan minimoitua. Riittävä toistojen määrä auttaa parantamaan tilannetta…”

    Oma kokemus urheilusta on, että aika pian tulee vastaan taso, jossa opitaan lähinnä toistamaan virheitä. Riittävän kokemuksen myötä niistä pois oppiminen on todella vaikeaa.

    ”Onneksi olen todennut itse itseni lahjattomaksi ja vetänyt siitä tietyt johtopäätökset. Ampumaradalla tuleekin käytyä ahkerasti ,jotta tuntuma säilyy ja tarvitsee harvemmin selitellä epäonnistumisiaan ja ymmärtää muitakin kaltaisiaan.”

    Rata on tosiaan siitä hyvä paikka, että odotettua heikompia tuloksia ei voi selitellä millään tekosyyllä, kun kavereilla on samat olosuhteet. Arvaanko oikein, että äärimäisyydet poislukien aseiden tarkkuudesta johtuvat erot merkkaa vasta sitten, kun ollaan oikeasti taitavia ja viimeisillä pisteillä 60 laukauksen kisassa ratkotaan kärjen järjestys?

     

    Tolopainen

    Minun ei tuota ammuntaa tarvitse enää harjoitella, kun on välineet kunnossa niin osuma on varma. Tuo hirvimerkkikin pitää taas käydä ampumassa ja kylmiltään mennään, jos ei mene läpi ensimäisellä kerralla, lopetan metsästyksen saman tien. Kaikenlaisia ylimääräisiä kustannuksia; valtion  pitäisi maksaa korvaus, että vaivautuu moisen turhuuden takia raralle aikaa haaskaamaan.

    Metsuri motokuski

    Eihän tuo hirvimerkin ammunta ole kummoinen ja varmaan jokainen sen saa kun kivääri on kohdalla. Enemmänkin merkin ammunnan tarkoitus lienee tarkistaa että kivääri on kohdallaan ja vie sinne mihinkä tähdätään. Toki jokainen hirvimies tekee kohdistuksen ennen jahtia tarvii korttia ampua tai ei.

    suorittava porras suorittava porras

    Eilen oli vaihteeksi parempi koepäivä hirviradalla. Yli 25 kokelasta ja lähes kaikki saivat kortin ensi yrittämällä tai viimeistään toisella. Monilla neljän laukauksen kasa sopi tulitikkuaskin kokoiselle alueelle ja minkä vaimeampi laukaus , sitä pienempi kasa. Yksi poikkeus joukossa , jossa kovaääninen ase laukoi kolme kuula samaan reikään ja neljännen sentin etäisyydelle kolmen kasasta .

    Tilaisuuteen osallistuneen kokemuksen luonteesta kertoi , nuoren ,kokeen jälkeen heleästi punastelevan naisihmisen kommentti : ”Kylläpä jännitti hirveäasti!”Miehetkin jännittävät samalla lailla , mutta punastelevat vähemmän.:)

    Arnold Layne

    Nykyinen hirvikoe on hirvikokeen irvikuva. Kun paikalleen hiekkapussin päältä ammuttava koe tuli, lopetti liian moni liikkuvan maalin harjoittelemisen kokonaan. Vanhan mallin ampumakoe on ehdottomasti saatava takaisin ja sellaiset ketä puolisokeina ja puolirampoina käyvät hirvimetsällä voivat siirtyä makkaranpaistopisteelle lopullisesti jättäen nuoremmille tilaa.

    Se jos jotain sokeaa tervaskantoa pidetään jahdissa ampujana sillä mukana että on ollut metsästysseuran perustajajäsen vuonna 1954, ei näille voi kun päätä pyöritellä.

Esillä 10 vastausta, 61 - 70 (kaikkiaan 1,267)