Keskustelut Luonto Metsät ja hengellisyys

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 55)
  • Metsät ja hengellisyys

    Merkitty: 

    Ajankohtaisena uutisena maailmalta valitettava kirkon tuhoutuminen tulipalossa, katolilainen Notre Dame. Tapahtuma on ollut ykkösuutinen täällä Suomessakin, kun kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas kohde ja Pariisin yksi tunnistettava symboli vahingoittunut palossa.

    Suomessa lähiaikojen vastaavina tapahtumina on Ylivieskan ja Tuupovaaran kirkkojen palot.

    Vanhan kirkon tilalle kuitenkin tehdään uusi. Rakennetaan uusi ja parempi. Kiertokulku etenee, uusiutuminen. Kuin metsässä; vanha metsä hakataan ja perustetaan uusi ja parempi paikalle.

    Miksi vanhan rakennuksen tuhoutuminen koetaan peruuttamattomana vahinkona, mutta vanhan metsän tuhoutumista ei? Muutaman sadan vuoden päästä on Ylivieskassakin taas vanha kirkko. Ihmisten kauhistellessa kirkonpaloa, voisi todeta lakonisesti saman jargonin, kuin vanhojen metsien hakkuuta puolustellessa.

    Ovatko uskonnot vieroittaneet ihmiset oikeasta ja konkreettisesta maailmasta? Metsä ja luonto on todellisuutta mitä meillä olisi. Uskonto on vain ihmisen keksimää kuvitelmaa. Palvotaan rakennuksia ja kirjoituksia, unohdetaan mitä meillä oikeasti on.

    Luterilainen etiikka on kannustanut suomalaisia uudisraivaajan asenteeseen. Miehen mitta ja teko on ollut kaataa vanha metsä pois ja raivata pelto tilalle. Silloin oli yltäkylläisyyden aika luonnon ja metsien osalta, metsää riitti. Nykymaailmassa vanhat metsät ovat huvenneet vähiin, tilanne on toisenlainen. Vanhojen metsien palaset ovat kuin vanhoihin kirkkoihin verrattavia harvinaisia ja arvokkaita perintökohteita.

    Vanhassa luonnonmetsässä ihminen voi kokea hengellisyyttä kuin kirkossa. Puut ovat kuin kirkon tai temppelin pilareita, puun juuret maanalaiseen ja elävä latvus kohti taivasta. Ihmisiän lyhyys verrattuna metsän ikään on puhuttelevaa. Vanha metsä on seisonut siinä samanlaisena paikallaan jo sata vuotta aiemmin, ja on siinä myös sitten kun aika ihmisestä jättää. Metsä on luonnon luomaa, puhuttelevaa on nähdä pitkällisen ajanjakson hitaan prosessin luomia ja kasvattamia puita ja luonnonmuodostelmia. Talousmetsä on ihmisen luomaa, samanlaista tunnetta ei koe nuoressa talousmetsässä.

    Itse ainakin tunnen suurta surua ja jotakin peruuttamatonta tapahtuneen, kun vanha metsä hakataan nurin. Mieluummin säästäisin vanhan metsän palasen, kuin yksittäisen kirkon pahasen. Mittaamattoman arvokkaita toki molemmat.

    Mitä muut keskustelijat ovat mieltä?

  • puunhalaaja

    Tuota ihan samaa olen ihmetellyt: miksi Jeesuksen piti kuolla meidän syntiemme tähden ja miten ne sillä sovitettiin?

    En nyt tiedä miten suopeasti modet suhtautuvat näihin teologisiin keskusteluihin, mutta vastaan silti.

    Syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Osa jengistä uskoo oikein perisyntiin, osa vähän eppäilee moista, koska se ei sovi varsinkaan herätyskristilliseen ratkaisukristillisyyteen. Ristinkuolemalla Jumala jokatapauksessa sovitti ihmiskunnan synnit. Ajatus siis on se, että koska ihminen on syntinen otus hänen kuuluisi Jumalan oikeudenmukaisuusnäkökulmasta tipahtaa helvettiin. Mutta koska Jumala itse kuoli ihmisten puolesta, on ihmisellä nyt latu auki taivaaseen.

    Sivistynyt vierassanoilla brassailija voisi kutsua kristillisen uskon olevan reaalista ontologista partisipaatiota Kristukseen. Ja tämä on siis mahdollista koska ristinkuolema.

    Tämä selitys jättää toki paljon vasta-argumetteja. Jos kerta Jumala on kaikkivaltias, niin miksi Hän ei tuosta vaan antanut ihmiskunnan syntejä anteeksi ilman mitään ihmiseksi syntymistä ja kuolemista. Tai miksi ylipäätään luoda sellainen olento, jolla on ilmeinen riski langeta syntiin? Aika huonolla prosentilla ihminen onnistui hyvässä elämässä, heti ekat kaksi lankesivat syntiin! Tähän voi vaan vastata kai sen, että Jumala on Jumala ja paha näihin on ihmisen kantaa ottaa, turvallisempaa vaan uskoa.

     

    Tolopainen

    Niin kun ilman näitä oppeja synnistä ei mitään vapahtajaa tarvittaisi, niin tällainen systeemi on pitänyt rakentaa. Mitään kahta ensimäistä ihmistä ole luotu, eikä ihminen misään paratiisissa koskaan ollutkaan. Sehän olis aika tylsä paikka, jos eivät olisi ns. syntiin langenneet, hedelmiä vain potkittaisiin puista. Mikä se sellainen hedelmä on, joka tietoa sisältäisi. Eiköhän länsimainen yhteiskunta ole aikamoinen paratiisi verrattuna niihin olosuhteisiin, joissa luonnonkansat elävät.

    Ilman uskonnon opetusta, ihminen ei olisi siitä pätkääkään kiinnostunut, mutta jos lapsesta asti kulkee herätyskokouksissa, kyllä siihen pimahtaa, eikä enää työmieheksi sellaisesta olekaan. Eikä mikään ammattikaan pahemmin kiinnosta.

    Jokainen voi uskoa mihin huvittaa, vaikka niihin tarinoihin, joita raamattuun on valittu. Kirjahan on tehty jälkeenpäin siitä, kun henkilöt on eläneet, eikä ainuttakaan dokumenttia Jesuksesn sanomisista ole olemassakaan. Kun  tämä puusepän poika oli luku-ja kirjoitustaidoton varmuuden vuoksi. Kaikki sanomiset on laitettu hänen sanoikseen paljon myöhemmin kuin hän on elänyt. Mitään opillista ristiriitaa ei voi tulla, koska alkuperäisiä dokumentteja ei ole.

    Esiaviollisia suhteita pidettiin yleiseti vielä syntinä vuosisadan alkupuolella Suomessa, ja mihin se johti, valtavaan määrän laittomia abortteja. Nyt enää pieni joukko noudattaa tätä raamatun opetusta Päivi Rasäsen lisäksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puunhalaajan hienosta teologisesta selityksestä en paljoa ymmärtänyt, mutta yksi oleellinen asia on, että Jumala ei määrää vaan ihmisellä on vapaa tahto tehdä hyvää tai pahaa. Jos sitten tuli tyrittyä niin kuin kaikille väistämättä käy, asian saa anteeksi koska Jeesus.

    Jätkä

    Tollolta uskomattoman hyvä kommentti. En meinaa millään uskoa, että niin tyhjästä päästä syntyy tuollaista. Se on varmasti leskivaimon sanelema – jopa kirjoittama, tuo teksti.

    puunhalaaja

     mutta yksi oleellinen asia on, että Jumala ei määrää vaan ihmisellä on vapaa tahto tehdä hyvää tai pahaa. 

    Nyt puoli kristikuntaa kerää jo oksia roviota varten tuollaisen kommentin nähtyään. Katsopa vaikka mitä meidän luterilainen kirkkomme tästä tunnustuskirjoissa sanoo: http://tunnustuskirjat.fi/yo/2.html Tohtori Luhter, jonka muisto on autuas ja pyhä, ei näissä sanoissa myönnä vapaalle tahdollemme minkäänlaista voimaa valmistautua tai pyrkiä vanhurskauteen. Päinvastoin hän väittää, että ihminen sokaistuna ja vangittuna toteuttaa yksinomaan Perkeleen tahtoa ja toimii vastoin Herran Jumalan mieltä. Näin ollen ei ihmisen kääntymyksessä ole omalla tahdolla mitään mahdollisuutta myötävaikuttaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    🙂 👍

    Tolopainen

    Uskonto on vallanpitäjien tapa pitää kansa kurissa, ei tarvita poliiseja vahtimaan kun yhteisöt vahtii jäseniään ja lisäksi omatunto kolkuttaa. Nuo säännöt joita kymmeneksi käskyksi sanotaan ovat ikiaikaisia ihmisyhteisöjen sääntöjä, jo paljon ennen jotain Moosea. Raamattu on aikansa elänyt isralilaisten historiasta kertova opus. Uskontoa ovat sitten vallanpitäjät käyttäneet hyväkseen ja levittäneet ympäri maailman, valtion kirkko on tuon valtapolitiikan jäänne. Meillähän papit ovat virkamiehiä ja vähemmän hengenmiehiä, tuskin piispaksi kukaan alkaa muuten kuin ison kuukausipalkan takia. Kirkon pitäisi pyytää ihmisiltä anteeksi kummallisia  oppejaan ja lopettaa julistus kokonaan. Ihmisellä ei ole sielua, eikä taivasta ole missään. Elämä on suuri sattuma, eikä kukaan ole kiinnostunut ylhäällä, mitä täällä puuhailet. Ihminen olisi voinut kuolla sukupuuttoon jo miljoonia vuosia sitten, eikä se olisi luonnolle ollut mikään ongelma päinvastoin.

    Nuori metsä on yhtä arvokas kuin vanhakin, en näe vanhoissa metsissä mitään kirkkoja, eikä metsässä liikkuminen aiheuta mitään erityisiä kikseja. Yleensä siellä käyn vain, jos on jotain asiallista tekemistä.

    Kumikettu

    Elä Tolopainen sitten tyrkytä oppiasi,  ellei kirkko saa sitä tyrkyttää. Uskontoja on käytetty vähintään yhtä paljon oikein kuin väärin. Niissä kaikissa on varmasti pyrkimystä hyvään elämään ja jotain samaakin. Sanoisinko että same shit in different package. Tulkitsijat ovat sitten hatelikossa kun alkavat noiden takia sotia ja pelata surullisia eipäs-juupas-possupelejä.

    Miussa on sielu ja se on yhden helmeilevän hetken tulos.

    Visakallo Visakallo

    Niin, olihan tuossa itänaapurissa taannoin eräs aika iso valtio, joka oli virallisesti ateistinen. Eipä elämä sielläkään mennyt ihan putkeen.

    Tolopainen

    Tuskin se ateismi aiheutti järjestelmän hajoamista. Kaikki rahat meni valtavan asevarustelun ylläpitoon rahat loppuivat. Nyky-venäjälle  on käymässä samoin ja Putin käy kirkossa vain sen takia, että se tukee hänen yksinvaltiuttaan. Heti jos papisto alkaa pulikoida vastaan, kirkon rahahanat menee kiinni. Tarkoitus pyhittää keinot ja papit siunaa aseet.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 55)