Keskustelut Luonto Metsät ja hengellisyys

Tämä aihe sisältää 26 vastausta, 19 kirjoittajaa, ja siihen kirjoitti viimeksi pitkät neulaset 1 kuukausi, 3 viikkoa sitten.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)
  • Metsät ja hengellisyys

    Merkitty: 

    Ajankohtaisena uutisena maailmalta valitettava kirkon tuhoutuminen tulipalossa, katolilainen Notre Dame. Tapahtuma on ollut ykkösuutinen täällä Suomessakin, kun kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokas kohde ja Pariisin yksi tunnistettava symboli vahingoittunut palossa.

    Suomessa lähiaikojen vastaavina tapahtumina on Ylivieskan ja Tuupovaaran kirkkojen palot.

    Vanhan kirkon tilalle kuitenkin tehdään uusi. Rakennetaan uusi ja parempi. Kiertokulku etenee, uusiutuminen. Kuin metsässä; vanha metsä hakataan ja perustetaan uusi ja parempi paikalle.

    Miksi vanhan rakennuksen tuhoutuminen koetaan peruuttamattomana vahinkona, mutta vanhan metsän tuhoutumista ei? Muutaman sadan vuoden päästä on Ylivieskassakin taas vanha kirkko. Ihmisten kauhistellessa kirkonpaloa, voisi todeta lakonisesti saman jargonin, kuin vanhojen metsien hakkuuta puolustellessa.

    Ovatko uskonnot vieroittaneet ihmiset oikeasta ja konkreettisesta maailmasta? Metsä ja luonto on todellisuutta mitä meillä olisi. Uskonto on vain ihmisen keksimää kuvitelmaa. Palvotaan rakennuksia ja kirjoituksia, unohdetaan mitä meillä oikeasti on.

    Luterilainen etiikka on kannustanut suomalaisia uudisraivaajan asenteeseen. Miehen mitta ja teko on ollut kaataa vanha metsä pois ja raivata pelto tilalle. Silloin oli yltäkylläisyyden aika luonnon ja metsien osalta, metsää riitti. Nykymaailmassa vanhat metsät ovat huvenneet vähiin, tilanne on toisenlainen. Vanhojen metsien palaset ovat kuin vanhoihin kirkkoihin verrattavia harvinaisia ja arvokkaita perintökohteita.

    Vanhassa luonnonmetsässä ihminen voi kokea hengellisyyttä kuin kirkossa. Puut ovat kuin kirkon tai temppelin pilareita, puun juuret maanalaiseen ja elävä latvus kohti taivasta. Ihmisiän lyhyys verrattuna metsän ikään on puhuttelevaa. Vanha metsä on seisonut siinä samanlaisena paikallaan jo sata vuotta aiemmin, ja on siinä myös sitten kun aika ihmisestä jättää. Metsä on luonnon luomaa, puhuttelevaa on nähdä pitkällisen ajanjakson hitaan prosessin luomia ja kasvattamia puita ja luonnonmuodostelmia. Talousmetsä on ihmisen luomaa, samanlaista tunnetta ei koe nuoressa talousmetsässä.

    Itse ainakin tunnen suurta surua ja jotakin peruuttamatonta tapahtuneen, kun vanha metsä hakataan nurin. Mieluummin säästäisin vanhan metsän palasen, kuin yksittäisen kirkon pahasen. Mittaamattoman arvokkaita toki molemmat.

    Mitä muut keskustelijat ovat mieltä?

  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    Eri mieltä aloittajan kanssa.Olen mielestäni isänmaalinen,joka kunnioittaa edellistenkin sukupolvien aikaansaanoksia.Mitä metsiin tulee,kai hussellakin on omaa metsää,jota voi museoida.Mutta jos toisten vanhoja tai nuorempia metsiä alat ominasi pitää,olet vihreällä hakosalla.Metsäni ovat omiani,eivät  siis yhteistä kansallisomaisuutta,josta nykyisin epäselvyyttä eräillä tahoilla.

    Timppa

    Asuuko Husse talossa vai maakuopassa?  Rakennuksiin tarvitaan puuta, jota saa vanhoista metsistä.  Jos asut maakuopassa, niin sinulla on perusteltu oikeus mielipiteesi  Muuten ei-

    Käytätkö vessaperia?  Luetko painettua tekstiä?  Ostatko jotain pahviin tai paperiin pakattua?  Niitä vamistetaan sellusta, johon käytetään myös vanhojen metsien puiden sitä osuutta, joka ei kelpaa sahatavaraksi.  Näytäpä esimerkkiä ja luovu em tuotteiden käytöstä.  Silloin sinulla on sananvaltaa.

    Kun Notre Dame palaa, toista samanlaista ei saa.  Jos teemme johonkin aukon metsässä, siitä tulee aikanaan vanha metsä, ellei joku tuho yllätä.  Silloinkin vanhan metsän syntyminen kestää vain kauemmin.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Notre Dame on yhtä vanha kuin vanhimmat puumme. Ei noita voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Sivistysmaissa säästetään molemmat.

    Jätkä

    Husse on aivan oikeassa. Ikivanha metsä on aarre siinä kuin ikivanha rakennus – vaikkapa kirkkokin. Ei minulla ole kauheaa intoa eikä raivoa hävittää kumpiakaan, mutta jos kuvitellaan, että uusi metsä kasvaa samanlaiseksi muutaman sadan vuoden aikana kuin siinä ollut entinen metsä, niin sanonpahan vaan, että niin ei tapahdu.

    Uuden kirkon tai jonkin muun rakennuksen voi toki tehdä jopa täsmälleen samanlaisen kuin oli tuhoutunutkin, onhan se kuitenkin VAIN ihmisten tekemä.

    Jos kuitenkin kaikki metsät meillä olisivat ikinä koskemattomia ja kaikki rakennukset olisivat ikuisia, olisi kai tämä maailma kokolailla surkea paikka elää.

    Ei kai kuitenkaan pidä alkaa Kiinan muuria hävittämään, eikä Egyptin pyramideja ja vastaavia, nehän ovat muitomerkkejä ihmisten typeryydestä, samoin kuin on Notre Damen kirkkokin.

    MIISU4F MIISU4F

    Isossa kirjassa sanotaan, että viljelemään ja varjelemaan maata Hän ihmisen asetti. Meillä on velvollisuus varjella, ei tuhota loputtomiin ja viljellä maata, kasveja, puita, kasvattaa eläimiä inhimillisin keinoin, pitää huolta ympäristöstä. Ahneus ja helppo raha, satojen/lihan yms. maksimointi, on vienyt pois sieltä inhimillisestä.

    Notre Dame on vain yksi esimerkki siitä älystä ja kehityksestä, miten ihminen on kehittynyt ajan saatossa tekemään hienompia rakennuksia ja rakennelmia. Se on myös muistoksi, muistutukseksi, kiitokseksi, iloksi, kunnioitukseksi, hartaan hetken viettopaikaksi rakennettu. Ei Jumala tarvitse hienoja krumeluureja, Hän on luonut kaiken kauniin. Mitä ihminen valmistaa, on vain varjo.

    Isossa Kirjassa kerrotaan myös, (esim. kun Mooses rakensi erämaa vaelluksella siirrettävää temppeliä) että ihmisten käsin tekemässä asumuksessa ei Herra asu.  Salomo rakennutti maailmakaikkeuden hienoimman palatsin palveluspaikaksi. Kerrotaan, ettei kukaan ollut niin rikas ja taitava kuin Salomo, myös viisas. Kuitenkin maa on vain astinlauta Herralle. Kirkko/temppeli tmv. on valmistettu sitä varten, että ihminen sinne mennessään ymmärtää erottautua maailmasta ja maailman melskeestä. Temppeli tarvittiin myös erottautumaan epäjumalanpalveluksista, aserakarsikoista jne.

    Ei kirkko rakennuksena ole Jumalaa varten, vaan ihmistä. On turvallisempaakin kokoontua yhteen paikkaan, rakennuksen suojaan myrskyiltä ja villipedoilta palvelemaan Jumalanpalveluksiin, kuin taivasalla jne. Jos taivasalla pitäisi vetää parituntiset seurat, niin pakkasella paleltuisi, aavikolla paahtuisi, viidakossa söisi elukat jne.

    Jos pyhitetään joku paikka, niin se on erotettu Herralle, Hänen palvelemisekseen, oli se paikka mikä tahansa. Pyhittäminen on jonkin erottamista, voi se luonnossa olla hetkikin vain kannonnokassa tai erämaassa. Kunhan hetki ja ajatukset on erotettu muusta elämästä ja avattu linja rukouksessa yläkertaan. Ihminen ei muutu sen hurskaammaksi, kävi sitten vaikka joka päivä kirkkorakennuksessa. Materiaali, tavara, raha, ei edes pyhä vesi, tai siunattu liina, pyhitä eikä vanhurskauta. Se on henki, hengellisyys, erottautuminen maailmasta. Yksin usko voi vanhurskauttaa.

    Ihmiselle on annettu kauneuden taju, taiteet, taito ja ymmärrys. Niitä saa ja pitää käyttää, ilolla, kiitoksella.

    Kyllä itse kiitän luonnosta ja luonnonhoidosta metsätöissä. Myös istutuksilla siunaan ne viljelykset. Kun taimet on istutettu, moni asia on korkeimman kädessä. Kaikki ei selviä isoksi, kuten ei ihmisistäkään.

    Luonnon ja elämän kiertokulku näkyy siinä, etten itse tule näkemään suurinta osaa istuttamistani puista, kun ne ovat päätehakkuuiässä. Uskon silti, että maailma jatkaa eloaan ja siksi luottavaisesti istutan ne puut, tulevaisuutta varten.

    Visakallo Visakallo

    Aloittajalle vastaan, että rinnastan puun ja ihmisen. Kumpikin syntyy, kasvaa ja kuolee. Kiertoajatkin ovat verrattavissa. Molemmat kuolevat joko itsestään tai ulkopuolisen toimesta. Molemmat kuolevat joko vanhuuteen tai sairauteen, nuorena tai vanhana. Kumpaakaan ei saa elämään ikuisesti, eikä sitä kannata tavoitella. Vanhoja pitää arvostaa, mutta joskus niistä on luovuttava. En siis tee ongelmaa asioista, joissa ei ongelmaa ole.

    arto

    Yhtä auttaa vain jumala, toista perjantainen humala täällä pärjää ei luovuttamalla suomen muotoisen pilven alla, sinä oot minun valon tuoja kunnes armahtaa meidät luoja, ei täällä pärjää kuin rakastamalla suomen muotoisen pilven alla (wiskaria ) Kaikki me täällä käymässä olemme jokin määrää askeleet kuin pitkälle ne riittää.  Samoin kaikki olemme tasa-arvoisia sen ison isän silmissä.

    Rane2

    Visa on tässä jäljillä.Nykyihminen pyrkii epätoivoisesti unohtamaan oman kuolevaisuutensa.Yritetään pakonomaisesti olla ikinuoria,kuntoillaan ja käydään kauneusleikkauksissa.Kun oma lähimetsä,lapsuusmaisema, kaadetaan niin se on ikävä muistutus kaiken rajallisuudesta.Kun siinä aukon laidalla itketään niin siinä itketään omaa varmuudella lähestyvää kuolemaa.

    Ehkä siinä pinojen vieressä pitäisi järjestää jonkinlainen sielunmessu tai kriisitukihenkilöiden johtama tilaisuus.Estämään postraumaattisten oireyhtymien syntyminen.

     

     

    sitolkka

    Vanhojen luonnon metsien leimikot olivat paljon mielenkiitoisempia kuin nykyään moneen kertaan käsitellyt ja harvennetut yksitoikkoiset metsiköt. Siellä tuli vastaan niin monen laista kohtaa ja puuta. Kaiken kokoisia ja näköisiä puita ja joissain kohtaa puuta niin peevelisti.

    jees h-valta

    Rane2:n ilmaisi aika osuvasti. Noin minäkin tuon piiperoitten museointihurmoksen ymmärrän. Kun se museo katoaa se kertoo elämän ajallisuudesta ja lopusta ja sehän on kait suurimmalle osalle katkeraa. Ei ole eikä tule ikimetsää kuten ei iki-ihmistäkään.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 26)