Eri mieltä aloittajan kanssa.Olen mielestäni isänmaalinen,joka kunnioittaa edellistenkin sukupolvien aikaansaanoksia.Mitä metsiin tulee,kai hussellakin on omaa metsää,jota voi museoida.Mutta jos toisten vanhoja tai nuorempia metsiä alat ominasi pitää,olet vihreällä hakosalla.Metsäni ovat omiani,eivät  siis yhteistä kansallisomaisuutta,josta nykyisin epäselvyyttä eräillä tahoilla.

Notre Dame on yhtä vanha kuin vanhimmat puumme. Ei noita voi laittaa tärkeysjärjestykseen. Sivistysmaissa säästetään molemmat.

Isossa kirjassa sanotaan, että viljelemään ja varjelemaan maata Hän ihmisen asetti. Meillä on velvollisuus varjella, ei tuhota loputtomiin ja viljellä maata, kasveja, puita, kasvattaa eläimiä inhimillisin keinoin, pitää huolta ympäristöstä. Ahneus ja helppo raha, satojen/lihan yms. maksimointi, on vienyt pois sieltä inhimillisestä.

Notre Dame on vain yksi esimerkki siitä älystä ja kehityksestä, miten ihminen on kehittynyt ajan saatossa tekemään hienompia rakennuksia ja rakennelmia. Se on myös muistoksi, muistutukseksi, kiitokseksi, iloksi, kunnioitukseksi, hartaan hetken viettopaikaksi rakennettu. Ei Jumala tarvitse hienoja krumeluureja, Hän on luonut kaiken kauniin. Mitä ihminen valmistaa, on vain varjo.

Isossa Kirjassa kerrotaan myös, (esim. kun Mooses rakensi erämaa vaelluksella siirrettävää temppeliä) että ihmisten käsin tekemässä asumuksessa ei Herra asu.  Salomo rakennutti maailmakaikkeuden hienoimman palatsin palveluspaikaksi. Kerrotaan, ettei kukaan ollut niin rikas ja taitava kuin Salomo, myös viisas. Kuitenkin maa on vain astinlauta Herralle. Kirkko/temppeli tmv. on valmistettu sitä varten, että ihminen sinne mennessään ymmärtää erottautua maailmasta ja maailman melskeestä. Temppeli tarvittiin myös erottautumaan epäjumalanpalveluksista, aserakarsikoista jne.

Ei kirkko rakennuksena ole Jumalaa varten, vaan ihmistä. On turvallisempaakin kokoontua yhteen paikkaan, rakennuksen suojaan myrskyiltä ja villipedoilta palvelemaan Jumalanpalveluksiin, kuin taivasalla jne. Jos taivasalla pitäisi vetää parituntiset seurat, niin pakkasella paleltuisi, aavikolla paahtuisi, viidakossa söisi elukat jne.

Jos pyhitetään joku paikka, niin se on erotettu Herralle, Hänen palvelemisekseen, oli se paikka mikä tahansa. Pyhittäminen on jonkin erottamista, voi se luonnossa olla hetkikin vain kannonnokassa tai erämaassa. Kunhan hetki ja ajatukset on erotettu muusta elämästä ja avattu linja rukouksessa yläkertaan. Ihminen ei muutu sen hurskaammaksi, kävi sitten vaikka joka päivä kirkkorakennuksessa. Materiaali, tavara, raha, ei edes pyhä vesi, tai siunattu liina, pyhitä eikä vanhurskauta. Se on henki, hengellisyys, erottautuminen maailmasta. Yksin usko voi vanhurskauttaa.

Ihmiselle on annettu kauneuden taju, taiteet, taito ja ymmärrys. Niitä saa ja pitää käyttää, ilolla, kiitoksella.

Kyllä itse kiitän luonnosta ja luonnonhoidosta metsätöissä. Myös istutuksilla siunaan ne viljelykset. Kun taimet on istutettu, moni asia on korkeimman kädessä. Kaikki ei selviä isoksi, kuten ei ihmisistäkään.

Luonnon ja elämän kiertokulku näkyy siinä, etten itse tule näkemään suurinta osaa istuttamistani puista, kun ne ovat päätehakkuuiässä. Uskon silti, että maailma jatkaa eloaan ja siksi luottavaisesti istutan ne puut, tulevaisuutta varten.

Yhtä auttaa vain jumala, toista perjantainen humala täällä pärjää ei luovuttamalla suomen muotoisen pilven alla, sinä oot minun valon tuoja kunnes armahtaa meidät luoja, ei täällä pärjää kuin rakastamalla suomen muotoisen pilven alla (wiskaria ) Kaikki me täällä käymässä olemme jokin määrää askeleet kuin pitkälle ne riittää.  Samoin kaikki olemme tasa-arvoisia sen ison isän silmissä.

Vanhojen luonnon metsien leimikot olivat paljon mielenkiitoisempia kuin nykyään moneen kertaan käsitellyt ja harvennetut yksitoikkoiset metsiköt. Siellä tuli vastaan niin monen laista kohtaa ja puuta. Kaiken kokoisia ja näköisiä puita ja joissain kohtaa puuta niin peevelisti.