Keskustelut Metsänomistus Metsätalouden rakenteelliset ongelmat.

  • Tämä aihe sisältää 97 vastausta, 22 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , sitten Avatarjees h-valta toimesta.
Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 97)
  • Metsätalouden rakenteelliset ongelmat.

    Metsätaloudella on näköpiirissä monenlaisia ristiriitaisia haasteita, jotka on jotenkin ratkaistava. Mm. isot puunkäyttäjät ostavat halukkaasti puut ja tekevät mielellään myös kaikki tarvittavat metsänhoitotyöt puolestasi, mutta ne eivät halua olla omistajina – mistä se kertoo?

    Se kertoo mm. metsätalouden rakenteellisista ongelmista.

    Metsänomistus on liian pirstoutunutta ja omistus siirtyy yhä kauemmaksi omatoimisesta tekemisestä ja osaamisesta.

    Metsänomistajien ikärakenne on aivan väärä. Omistuksen tulisi siirtyä huomattavasti aiemmin nuoremmille. Tämän ongelman helpottamiseksi sukupolvenvaihdokset tulisi voida tehdä tallaisella ylisukupolvisessa toiminnassa mahdollisimman helpoksi.

    Metsätalouden polttavin taloudellinen ongelma on metsänhoidon investointien pitkä, ylisukupolvinenkin tuloutumisaika, joka karuissa olosuhteissa voi olla jopa monta sukupolvea.

    Kun näin on, perintöverotuksella ei misään nimessä pitäisi edistää tilojen pirstoutumista ja sen vuoksi tehtäviä ”liikahakkuita”. Tämän pitkän investointien tuloutumisen takia olisi oleellisen tärkeää, että  metsätaloudesta veroa kerättäisiin vain ja vain silloin, kun tuloja syntyy. Jopa kymmeniä vuosia ennen tulojen syntymistä kerättävät verot ovat kannattavuuden näkökulmasta tuhoisia, eivätkä edistä metsätalouteen investoimista ja puustopääoman kartuttamista.

     

     

  • Rukopiikki

    Olen huomannut että monet metsää ostavat ovat eläkeläisiä ja vielä 70-80-vuotiaatkin ostelevat metsämaata. Itse en näe siinä mitään järkeä kun tuossa iässä jo entisistäkin olisi pitänyt luopua nuoremmalle polvelle.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Siinäpä Reimalla hyvä vaaliteema keskustaoikeistolle. Jatkoon!

    Gla Gla

    Luontoväki voisi myös kannattaa ajatusta ns. turhien hakkuiden välttämisestä, mutta kun tavoitteena on veropohjan laajentaminen, ympäristölle haitallisen toiminnan verotuksen kiristäminen ja muutenkin ammuttavan budjettivajeen paikkaaminen, metsätalous ei tässä pelissä sieltä suunnalta armoa saa.

    Sinänsä aihe on hauska, kun Reima osti ja hakkasi metsänsä siirtymävaiheen verohyödyn turvin ja nyt alkaa suunnitelmat sukupolvenvaihdokseen liittyen, johan sen vaiheen verotustakin pitäisi keventää. Mutta ei se mitään, ihan hyvä tämänkin vaikutusta metsätalouteen ja sen ympärillä pyöriviin asioihin on pohtia.

    mehtäukko

    Aloituksen ”rakenteelliseen ongelmaan” onkin jo täytynyt laittaa itsensä likoon. Tänä kevättalvena vetovastuu siirtyy neljälle perilliselle, jotka kaikki ovat innokkaasti lähtemässä mukaan.

    Se on koettava onnistumisena jossain. Ja niin kauan kuin jalka nousee, olisi tarkoitus viipyillä taustalla…

    Nostokoukku

    Olet onnistunut hienosti, jos perillisesi ovat innokkaasti ottamassa vetovastuun. Mutta muista hyvä ukko, että viipyile tarpeeksi kaukana siellä taustalla, että ei käy niin, että se nuorten innokkuus lopahtaa. Jätä vaikka näköyhteyttä yhden kumpareen verran väliin. Kun sieltä kummun takaa kaikuu jo kuitenkin  kellojen soitto.

    mehtäukko

    Niinpä. Pojat ovat mkonekoulun suorittaneita ja yksi tytärkin armeijan auk:n. Kyllä sitkeyttä kaikilta löytyy, kuten vielä itsessään mehtäukossa…

     

    Nostokoukku

    Sinulla on ukko kuule hyvin pullat uunissa.

    mehtäukko

    Näin on tunnustettava ja kädet ovat kyynärpäitä myöten olleet joskus ristissä.

    mehtäukko

    Se on Turisto kyllä nyt niin, että sinun almuja ei heidän tarvitse rukoilla nyt eikä huommenna. Nuku yösi hyvin syöneenä ihan rauhassa.

    R.Ranta

    Mikä oli mehtäukko ratkaisusi? Yhteismetsä, metsäyhtymä vai jako neljään? Hienoa, jos porkalla pärjäävät, mutta kokemus varmaan usein on osoittanut, että yhteistoiminta alkaa joskakin vaiheessa hiertää ja ongelmia tulee. Sisarukset voivat vielä pärjätäkin, mutta kun joukkoon tulee vierasta verta, niin paineet yl. kasvavat.

    Tuliko Gla ajatukseni väärästä osoitteesta? Veroja varmaan joudutaan jatkossa keräämään vähintään nykyinen määrä. Verojen määrään en ottanut kantaa.

    Minusta ongelmia on metsänomistajien ikärakenne, metsien liian pieni koko ja pirstoutuminen, etääntyminen metsänhoidosta ja siihen tarvittavasta tietotaidosta. Ilmeisesti vielä hakataankin kasvuun nähden liikaa eli puustopääomaa pitäisi tässä tilanteessa lisätä ja kasvuunkin investoida enemmmän. Minusta kaikkiin näihin voidaan verotuksen oikealla kohdentamisella vaikuttaa myönteisesti. Kunhan verotetaan silloin, kun tuloa metsästä tulee. Minusta se ei ole keneltäkään pois – ei vasemmistolta eikä vihreiltäkään – kaikki voittaisivat.

    Nykyinen järjestelmä on epäoikeudenmukainen ja johtaa mittavaan verosuunnitteluun ja niiden ryöstämiseen, jotka eivät ymmärrä tai käy huono tuuri.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 97)