Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
Hyvä kysymys: milloin tarvitaan mitäkin rakenteita? Ehkä avohakkuun koon, valuma-alueen koon ja metsän ominaisuuksien mukaan? Näistä on olemassa ohjeita. Kaivukatkon pystyy aina jättämään ojien kunnostuksia tehtäessä ennen vesistöä eli jättämään kunnostamatta sammaloitunut pätkä ojaa.
Muistsn kun tuntemani järvi aikoinaan ojitettiin näkösyvyys putosi jonnekkin puolen metrin tienoilta aikaisemmin oli useita metrejä, kuha hävisi kerralla koska happamuus piikki oli valtava, kuha kanta istutstustoimien seurauksena saatiin palautettu noin 50 vuotta ojituksesta jne. Katsotaan nyt miten käy jos kunnostusojitukset jatkuu ja nämä avohakkuut lisääntyy turvemailla.
Mistä köytyy seurantatutkimus kunnostus alueelta jossa näkyy kuinka tehokkaasti ns kunnostustoimet sitovat humuaineita ja typpeä? Onhan sanonta että usko siirtää vuoria mutta vesiinhän sillä ei ole vaikutusta….
Eivät kunnostustoimet kovin tehokkaasti sido humusta, mutta esimerkiksi pintavalutuskentät ja kaivukatkot pysäyttävät tehokkaasti kiintoaineita ja ravinteita. Humusaineitahan tulee kaikilta soilta, oli ne sitten ojitettu tai ei, kun ne tulevat turpeesta (elävästä ja kuolleesta).
Kirjallisuutta löytyy mh-suositusten osiosta ”Yleistietoa”. Lisää tietoa ja artikkeleita saa ostamalla Vesitalous-lehden irtonumeroita 9 euroa/kpl.
Tämän turvemaiden metsänhoitoa yhteen vetävän varsin pätevän katsauksen (review) graafinen abtrakti kertoo vesistövaikutuksia ehkäisevistä toimenpiteistä. Nämä ehkäisevät ainakin turpeen hajoamisen aiheuttamia kasvihuonekaasujen päästöjä ja ravinnepäästöjä.
Ymmärtääkseni artikkelin kirjoittajien mielestä myös tummumiseen voidaan vaikuttaa ehkäisemällä turpeen hajoamista, suojakaistoilla ja -kentillä ja hidastamalla veden virtausta suolla. Toimenpiteiden vaikutus eli teho jää kuitenkin vielä määrällisesti arvailujen varaan. Onko sitten kuollut turve mahdollisesti tehokkaampi vesien värjääjä kuin elävä turve? Ainakin ojitetun suon turve on huomattavasti tiiviimpää kuin ojittamattoman, mutta lisätutkimuksia tarvitaan.
Reviewing peatland forestry: Implications and mitigation measures for freshwater ecosystem browning.
Menee arvailuksi, mutta yleensähän kaikki murenee lahotessaan, joten miksi hapekkaisiin oloihin jäävä turvekin ei tekisi niin? ja jos siis hajoaa, irtoaa enemmän partikkeleita ja niin edelleen. Toki monissa tilanteissa muutan mielelläni turvetta puuksi.
Mihinkä perustuu tieto, että kaivukatkot ja pintavalutuskentät pysäyttävät ojitusalueiden vesiin liuenneita ravinteita? Kiintoaineita ehkä hieman, mutta että myös ravinteita. Tietenkin kiintoaineissa on ravinteita, mutta em. toimenpiteiden vaikutus lienee kuitenkin henkinen.
Jean S. Totta kai hapekas turve aina hajoaa, mutta kun puu ei ole vesikasvi, niin juurille joutuu jättämään aina vähintään sen noin 30 cm kuivavaran. Kuitenkin turvetta hajoaa silloin huomattavasti vähemmän kuin jos kuivavara on tarpeettoman syvä, vaikka 60 cm.
Nostokoukku. Kaivamattomalla osalla suota kasvaa pintakasvillisuutta, joka pidättää ravinteita kasvuunsa. Voi olla tietysti puitakin. Löysin artikkelin jonka mukaan myös mikrobitoiminta ja maapartikkelit voivat pidättää ravinteita.
”Metsätalouden vesiensuojelua ja sen kustannustehokkuutta arvioitaessa on tärkeää ottaa huomioon, että kiintoaineen huuhtoutuminen ojitusten seurauksena on metsätalouden suurin vesistöongelma. Aivan viime aikoina on arvioitu, että eräillä EU:n vesipuitedirektiivin mukaisilla vesienhoitoalueilla (esim. Oulunjoen-Iijoen alue) kiintoainekuormitus on lähes kaksinkertaista verrattuna tilanteeseen, jossa soita ei olisi ojitettu metsätaloustarkoituksiin (Finér ym. 2010).
Laskelmissa on oletettu, että käytännön metsätaloudessa käytetyin vesiensuojelumenetelmä ovat laskeutusaltaat, joilla saavutetaan kiintoaineen osalta vain 20–30 %:n pidätysteho. Riittävän suurilla pintavalutuskentillä kiintoaineen huuhtoutuminen voitaneen torjua lähes täysin, joten niiden käyttö metsätalouden vesiensuojelussa on erittäin perusteltua. Samalla saadaan vesistöistä poistettua suurin osa metsätalouden aiheuttamasta fosforikuormasta, sillä metsävaluma-alueilla valtaosa fosforista huuhtoutuu kiintoaineeseen sitoutuneena (Ekholm 2006).”
Yritän vielä perehtyä suon hiilitaseisiin Risto Päiväsen kirjan ”Suot ja suometsät” avulla. Kirjan ikä noin 20 vuotta näkyy siinä, että muuten perinpohjainen teos ei käsittele vesiensuojelun kysymyksiä juurikaan.
Palstalaiset voisivat muuten opetella itse hakemaan ja jakamaan tietoa. Tuokin Suoseuran sivuilla oleva artikkeli löytyi muutamassa sekunnissa hakemalla fraasilla: pintavalutuskentän teho ravinteiden pidätyksessä.
Olen aina ymmärtänyt kaivukatkoja käytettävän kunnostettavissa ojissa. Uudisojitusta ei juuri tehdä. Paitsi joku entinen professori maillaan. Tuo laskeutusaltaiden, hoitamattomien sellaisten, pidätysteho on ylioptimistinen. Ylivoimaisesti suurin osa kunnostusojituskohteista on sellaisia, että toimiva pintavalutuskenttä saadaan aikaiseksi ainoastaan pumppuasemilla. On turha kerätä vesiä seisomaan piri pintaan täynnä oleviin kunnostettuihin ojiin. En ole kuullut pumppuasemista vielä muualla kuin turvesoilla.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään