- Tämä aihe sisältää 87 vastausta, 23 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 4 vuotta, 9 kuukautta sitten toimesta.
-
Metsätiehankkeen kannattavuuspohdintaa
Näin pimeinä pyhävapaina tulee pohdiskelua kaikenlaista tulevaa joista yhtenä tulevien leimikoiden ennakkosuunnittelu ja näiden hinnoittelutekijät.
Tulevien leimikoiden vaikutuspiiriin johtaa varsitieltä mäelle nouseva karttamerkintänä ajopoluksi merkattu n. 400 m pitkä ja kolme metriä leveä ura, jossa ei ole kunnollista kääntöpaikkaa, ainoastaan pistoja vanhojen pihaliittymien kohdilla. Kulutuskerrosta tuolle uralle ei liene ajettu milloinkaan, muutamia maakiviä joutuu autolla ajellessa aina väistelemään ja ajamaan palteiden päällä. Suopainanteen kohdalla ojat on matalia eikä rummun kunnosta varmuutta. Metsäsuunnitelman mukaan tien varren kuviot on kuitenkin kesäkorjuukelpoisia. Metsäsuunnitelmassa ei ole mainintaa tien kunnostustarpeesta.
Jos tässä saisi kemeran ehdot jotenkin täyttymään perusparannukselle ja tieluokkaa nostettua, niin mikä olisi vaikutus M3 hintaan? Vai olisiko tässä kannattavampi vaihtoehto vain normaaliin ylläpitoon kuuluvat hoitotoimenpiteet? Onko joku teettänyt kemeratuetun tien perusparannushankkeen mhy:n kautta ja millaisia kokemuksia oli hankkeesta?
Tien vaikutuspiirissä tulisi lähivuosina olemaan n. 2700 m3 uudistettavaa ja jokunen sata mottia harvennuksia. Tila sijaitsee pohjois-savossa. Ura ei kuulu tienhoitokuntien piiriin vaikka vaikuttaa muutaman eri metsänomistajan alueella.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.