Keskustelut Puukauppa metsäverotusta uudistetaan…

Esillä 6 vastausta, 61 - 66 (kaikkiaan 66)
  • metsäverotusta uudistetaan…

    Metsäpäivien avajaisissa mmm:n metsäosasaton osastopäällikkö Juha Ojala kertoi, että metsäverotuksen uudistamiseen tähtäävä työ on alkamassa.
    Muistinvaraisesti lainattuna ajatus oli seuraava:
    Uudistus tähtää metsätalouden verotuksen viemisen yritysverotuksen suuntaan, joka kannustaisi enemmän ammattimaiseen puuntuottamiseen/metsänomistamiseen.

  • tervas tervas

    Metsälehden jutun mukaan suunta olisi nettovarallisuuteen pohjautuvaan verotukseen. 20% nettovarallisuudesta menisi pääomatuloveron piiriin, loput ansiotuloverotukseen. Pääoman osuuden voisi vaatia 10%, ehkä jopa 0%.

    Paljon riippuu tietysti yksityiskohdista, suuntaviivat tuntuu olevan selvillä.

    Voittajia olisivat päätoimiset yrittäjät, erityisesti pienivelkaiset. Voittajia olisivat myös pienituloiset pienmetsänomistat. Suurimpia häviäjiä olisivat päätoimisen yrittäjyyden suuntaan pyrkivät sivutoimiset metsänomistat, jotka myyvät aktiivisesti puuta sekä kasvattavat pinta-alaa palkalla ja velkavivulla.

    Aimo Jortikka

    Eli mennään samaan kuin maatalouden verotus nyt? siinähän valitaan pääomatulon osuus10% tai nolla nettovarallisuudesta. Verottaja ilmottaa mikä on pellon arvo eli tässä sitten ilmottaa mikä on metsän arvo.

    Timppa

    Epäilemättä kysymys on samasta asiasta, josta Hesarissa kirjoitettiin. Siis tehdään ”uudistuksia” joiden vaikutuksia veikkaillan. Järjestys on se, että keksitään ratkaisu ja sitten keksitään sille perustelut. Pieleen menee ja veronmaksajien rahaa palaa.

    tervas tervas

    Metsän arvo tulee olemaankin yksi mielenkiintoisimmista yksityiskohdista. Onko tähän tarkoitus käyttää laserkeilausten tulokssia ja siitä johdettua arvoa? Jos muita tuloja, niin palstan arvohan tarvisee arpoa mahdollisimman suureksi, että saa mahdollisimman paljon tuloja pääomatulojen piiriin. Jos tuntuu verottajan määräämä arvio menneen pieleen eli liian alhaiseksi, niin voiko siihen vaatia oikaisua esimerkiksi tila-arviolla tjms? Tila-arvioitahan saa vähän käyttötarkoituksen mukaan säädettynä.

    Aimo Jortikka

    Jonkinlainen tuottoarvo se täytyy olla, mikä on kaukana markkina-arvosta, ainakin pellolla on.

    Timppa

    Sinänsä aika hassunkurista ajatella, että verotus jotenkin merkittävästi ohjaisi metsätaloutta. Puuthan kasvavat sen 60-100 vuotta. Siinä ajassa ennättää tapahtua vaikka mitä. Ja niihin ei verotus vaikuta. Ja, jos joku haluaa pitää sen metsäpalstansa, niin pitää.

    Eihän metsävähennyskään hyödytä metsämaan ostajaa. Se on nostanut vähintään saman verran metsämaan hintoja. Hyötyjiä ovat pääasiassa metsäpohjan myyjät, jotka pistävät kauppahintoja tilanteesta riippuen joko hyötykäyttöön tai turhuuteen,

    Kyllä siinä on tarkoitus lisätä valtion verotuloja. Tai sitten puun tarjontaa, jotta kantohinnat putoaisivat. Silloin tietysti verotulot metsästä pienisivät ja pitäisi keksiä metsästä uusia verotuskohteita tyyliin kilometrivero.

Esillä 6 vastausta, 61 - 66 (kaikkiaan 66)