Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu

Esillä 10 vastausta, 2,841 - 2,850 (kaikkiaan 8,790)
  • Metsien hiilinielu

    Merkitty: 

    Ollaanko yksityisen metsänomistajan metsien sitoma hiili nyt sosialisoimassa koko maan hyväksi? Miksi minä en saa metsänomistajana mitään hyötyä siitä, että metsäni sitovat hiiltä. Esim. alennuksia veroissa tai muuta vastaavaa. Jonkinlainen henkilökohtainen hiilirekisteri voisi olla metsänomistajalle etu.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Two roads diverged in a wood, and I —

    I took the one less traveled by,

    And that has made all the difference.

    http://www.poetryfoundation.org/poems/44272/the-road-not-taken

    Puuki

    E.Lähde oli lähteenä Kirkko-ja kaupunki -lehden artikkelissa.

    Kaikki useiden vuosikymmenien aikana tehdyt tieteelliset tutkimukset osoittavat jatkuvan kasvatuksen olevan sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta ylivoimainen avohakkuukäytäntöön verrattuna.

    Mitkä tieteelliset tutkimukset lienee olleet kyseessä, kun kaikki kertoneet ihan samaa tarinaa ?

    Muistuu mieleen ainakin jokin toisin osoittanut tutkimuskin ; mm. tutkimus jk:n kestokoealojen taimikoiden hitaasta kasvusta.    Esim. Pukkalan esitelmä kyllä kertoi , että jk olisi kaikissa tapauksissa taloudellisesti kannattavin.  Siinä oli vain unohtunut, että alaharvennusta ei ole pakko tehdä jatkuvasti tasaikäisissä metsissäkään, ja oli siinä oiottu muutenkin, kun mm. jk:n puustopääoman kustannusvaikutus  oli jäänyt pois laskelmasta.   Muita norm. kulujakaan ei jk:n metsissä ole, tai ei ainakaan kannata niitä mainita, jottei hyvä esitys mene harakoille  lisämenojen takia.

    Istutuskin oli näköjään pannassa . Mutta kyllä ne jk:n metsätkin kasvaa paremmin , kun muutaman paremmin kasvavan istutustaimen lykkää sekaan metsän tuottoa parantamaan.

    Erkki kiritisoi lisäksi, että metsänkasvatustyylejä sekoitetaan. Siten haluaa kertoa varmaankin kauttarantain, että vain Arvometsän markkinoimat mh-tavat on sopivia ympäristöstään huolehtivalle cityihmiselle.    Toisaalta Pukkalakin kertoi joskus, että pitää tehdä tilanteen mukaan sopivin ratkaisu eikä käyttää aina vain  yhtä mallia,  ja sp-hakkuukin voidaan katsoa jk:n menetelmäksi , kun oikein  laveasti ajatellaan.

    Hiilinieluihin tämäkin kommentti liittyy siten, että jk ei ole paras menetelmä hiilen keräyksessäkään huonomman kok. kasvun ja huonomman tukkipuun saannon takia.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vastaus eri ketjussa.

    Visakallo Visakallo

    Onko ympäristöjärjestöjen, Sirpa Pietikäisen, Ville Niinistön ja muutaman muun edes joskus, -vaikka puolella lauseella antaa Suomelle ilmastoasioissa myös tunnustusta? Onko se aivan ylivoimaista, vaikka he ovat saaneet omalta maaltaan lähes kaiken.

    STT:  Suomessa tuotetusta sähköstä jo 85 prosenttia on päästötöntä.  Uusiutuvalla energialla tuotettiin viime vuonna EU-maissa ensimmäistä kertaa enemmän sähköä kuin fossiilisilla polttoaineilla. Suomessa uusiutuvien energialähteiden osuus sähköntuotannossa on vielä EU:n keskiarvoa korkeampi. EU-maissa uusiutuvien energianlähteiden osuus sähköntuotannosta oli viime vuonna 38 prosenttia. Uusiutuvia energialähteitä ovat tuuli, aurinko, vesivoima ja bioenergia. Fossiilisilla polttoaineilla eli hiilellä, maakaasulla ja öljyllä tuotettiin sähköstä 37 prosenttia. Uusiutuvan energian osuus Suomen sähköntuotannosta oli 51 prosenttia, ydinvoiman 34 prosenttia ja fossiilisten sekä turpeen yhteensä 14 prosenttia. Suomessa tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2035 ja EU:ssa vuonna 2050. Energiantuotanto on merkittävä kasvihuonepäästöjen aiheuttaja, joten sähkön puhdistuminen auttaa osaltaan tavoitteeseen pääsemisessä.

    Tolopainen Tolopainen

    Turpeella ja hiilellä tehdään sähköä nykyisin hiukan vähemmän kuin on Ol3 kapasiteetti. Jotta muutamalla vesiboilerilla saadaan päästötöntä kaukolämpöä, kun voimala saadaan tulille. Lämmön hintakin hiukan laskee, koska turve- ja hiilienergia on kallista nykyään.

    Näyttää tuulivoiman tuotanto olevan 2126Mwh. Kohta edustaa suurinta yksittäistä sähkön tuotantotapaa.

    Visakallo Visakallo

    Olin aika hämmästynyt, kun selvitin yhden vuokrakäytössä olevan omakotitalon energiaremonttia. Saman neljän tonnin tuen saa, vaikka ei tee mitään muuta kuin purkaa jo tiensä päähän tulleet öljyvehkeet pois ja asentaa lämpöpatterit huoneisiin!  Vielä pari vuotta sitten sähkölämmitystalo oli suurin ajateltavissa oleva ympäristösynti, mutta nyt se onkin hallituksen palkitsema ilmastoteko! – Niin se maailma muuttuu, ei muuta kuin avustushakemus sisään ja rahat tilille! Tämä aika on nyt käytettävä hyväksi, sillä tällainen meno ei kauaa kestä. Nyt elätään kuin Holkerin hallituksen viimeisiä päiviä!

    Puuki

    Kun sähköpatteriautotkin on ympäristöteko, niin miksei sitten  sähkölämmityskin. Ja varsinkin siksi , kun sähkövero + koko sähkölaskun alv on iso tulolähde valtiolle.   Veron vero on hyvä keksintö verotulojen keräämismielessä.

    Visakallo Visakallo

    Jos se olisi omassa käytössä oleva talo, tekisin vähän toisenlaisen ratkaisun, mutta vuokrauskäytössä ollessa ei ole niin väliä, kun vuoralainen ja verottaja maksavat sähkökulut.

    Tolopainen Tolopainen

    Metsäteollisuuden työmarkkinoille on tulossa vaikeat ajat. Työnantajat yrittävät purkaa vanhat sopimusjärjestelmät, joissa työstä ei makseta, vaan kaikille maksetaan läsnäolosta. Työpaikat ovat sosiaalitoimistoja, joita metsänomistajat joutuvat rahoittamaan. Olisi siirryttävä uuteen, jossa työntekijöiden työpanos huomioidaan ja työntekijät voivat aidosti kilpailuttaa työnantajia työvoimasta. Näin tapahtuu it.alalla, jokainen neuvottelee itse oman palkkansa ja valitsee yrityksen, johon menee töihin. Liitot eivät halua tietenkään luopua elättäjistään.

    Kurki Kurki

    Turpeella ja hiilellä tehdään sähköä nykyisin hiukan vähemmän kuin on Ol3 kapasiteetti.

    Kyllä turve olisi tullut halvemmaksi.

    OL3 on aiheutunut jo suomalaisille kuluttajille 3 miljardin laskun, vaikka ei ole tuottanut kilowattiakaan.

    Ja voi tulla lisälaskukin. Riippuu siitä, kuka maksaa rakennuskustannusten ylitykset 3 miljardia euroa.

    Iltalehti uutisoi keskiviikkona energiamarkkinoiden asiantuntijayritys Enegialta pyytämästään laskelmasta, jonka mukaan Olkiluoto 3:n myöhästyminen maksaa suomalaisille lähes kolme miljardia euroa korkeampana sähkön hintana. Lasku jakautuu kaikille sähkön käyttäjille, eli teollisuudelle ja kuluttajille, mutta kuluttajien sähkölaskuihin ei ole luvassa kompensaatioita jälkikäteen, vaikka TVO voittaisikin riitansa.

    https://www.iltalehti.fi/talous/a/2015040919487820

     

Esillä 10 vastausta, 2,841 - 2,850 (kaikkiaan 8,790)