Keskustelut Metsänhoito MG.n häikäilemättömyys metsureiden työnantajana

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 41)
  • MG.n häikäilemättömyys metsureiden työnantajana

    Merkitty: 

    Miten voi olla että huippu tulosta tekevänä toimijana ei ole kykenevä maksamaan harvinaiseksi käyville metsureillensa edes kunnollista korvausta urakan mittaamisesta, kilometrikorvauksista puhumattakaan? Lisäksi tuntuu teettävän kaiken maailman urakoinnin ulkopuolelle kuuluvia nauhoitustöitä metsureilla naurettavalla tuntihinnalla. Nämä päättäjät pitäisi pakottaa itsekeksimillään työehdoilla hankkimaan metsurintyöstä leipänsä. Harkitsen ja kehoitan muitakin miettimään eettisistä syistä mg.n osuuksista luopumista ellei metsureille anneta työrauhaa tehdä hyvinkin tärkeää työtänsä maksamalla työstä kunnollista palkkaa, km ym. työhön liittyvine korvauksineen.

  • metsänkasvattaja

    suomessa  on tällä hetkellä  orjatyövoiman käyttö sallittu eikä  tämä ole  ainoa  esimerkki. muilla  aloilla on  sama ilmiö ja suomen hallitus  siunaa  asian

    puutuomas

    Ja täällä arvoisa raati pohtii että miksi valtakunnan metsät ei enään kasvakkaan kuten ennen. Voin kertoa teille kaikille että suurin syy on hoitamattomissa taimikoissa ja nuorissa metsissä. Miksikö niitä ei hoideta? Ei ole ammattitaitoisia tekijöitä tarpeeksi, koska he ovat jo ajat sitten vaihtaneet alaa, huonojen työehtojen ja surkean palkkatason takia. Nyt nautitaan entisten tekijöiden työpanoksien tuloksesta. Tulevaisuudessa ei näy mitään merkkejä paremmasta, päinvastoin yhä huonompaan suuntaan mennään.

    Puuki

    ”Vielä niitä honkia humisee tukkiijoellamailla…”

    Jokunen ammatimies vielä on jäljellä. Taimikon varhaishoito oli huolella tehty. Ei tosin ollut kotimainen tekijä eikä ollut  homma edullistakaan.  (Molemmat osaa, jos ossaa,  en sitä väitä puoleen enkä toiseen).

    Moto-/ajokuskitkin vaihtelevasti osaa tai ei ihan osaa  kunnolla hommiansa.  Yleensä vielä on osanneet aika hyvin.   Jos pilaa aiemmin hyvin hoidetun metsän leimikon (”helppo kohde”) , niin sitten tullee sanomista, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi vielä onneksi niin päässyt käymään.

    puutuomas

    Ely keskusten tai mikä lieneekään näistä ulkomaan työntekijöiden maahantulosta päättää, ei pitäisi antaa työlupia kolmansista maista tuleville työntekijöille jos perustelu on se että työ tulee halvemmaksi. Tekijöitä löytyy kyllä kotimaastakin paljon mutta kysymyksessä on surkeaksi ajettu palkkiotaso joka ei innosta hakeutumaan metsurin töihin.

    mehtäukko

    Aika prokatiivinen aloitus. Mihinkähän väite perustuu, että koko putiikki on syyllistetty? Metsäklusterin kone-yrittäjät on kuitenkin tiukasti sidottu tes:een, ja kaikkiin työnantajavelvoitteisiin Vastuu Groupin kautta.

    ”..ei pitäisi antaa työlupia kolmansista maista tuleville työntekijöille jos perustelu on ..” Tuokin on syrjintää.

    Jätkä

    ””..ei pitäisi antaa työlupia kolmansista maista tuleville työntekijöille jos perustelu on ..” Tuokin on syrjintää.”

    Nythän tilanne ei pitäisi olla edes mahdollinen, koska työehtosopimuksessa sovittuja palkkoja ei saa alittaa. Toisaalta nekin ovat nykyään hävettävän pienet.

    Ainoastaan R-sahahommissa voidaan taksoja polkea, kun tehdään hehtaaritaksalla. Virolaisillekin pitäisi kertoa, että vaikka he olisivat tehneet vitosella tuntitöitä vuosikausia, asia korjataan lakituvassa, kunhan hankkii liiton jäsenkirjan ja liiton asianajajan.

    Visakallo Visakallo

    Eikös ne ulkomaiset raivaajat ole nykyisin laitettu kevytyrittäjiksi niin kuin rakennuksillakin? Aika harva taitaa enää palkkatöissä olla?

    Berza

    Tuskinpa MG poikkeaa millään tavoin nykyisestä menosta, mitä metsureille tänäpäivänä maksetaan. Samaa tietoa on tullut esim linjanraivaus porukoilta.

    Reima Muristo

    https://yle.fi/uutiset/74-20002832
    Onhan näitä….

    Kumma kyllä menneellä palkankorotus kierroksella akavalaiset saivat ruhtinaalliset korotukset, kellään työnantajalla ei sitten ollut sitä vastaan mitään erimielisyyttä

    mehtäukko

    ” Onhan näitä….”  mitä korkeampi palkkaista ukko ja akkaa, sen ahneempaa sakkia. Huumepoliisin päällykäinen, vatt piäjohtaja…ym. Hyvä jotta kyrvähtävät.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 41)