Keskustelut Puukauppa Mhy:n puuntuonti ja puukauppaan sekaantuminen

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 77)
  • Mhy:n puuntuonti ja puukauppaan sekaantuminen

    Täytyy kyllä ihmetellä metsänhoitoyhdistysten toimintaa. Kuinka monella jakkaralla sitä voi oikein samaan aikaan istua? Metsänomistajien edunvalvonta vaihtuu lennossa omiin muroihin kusemiseen. Energiapuuta laivataan urakalla ulkomailta, ja samaan aikaan räyhätään kun ei kotimainen puu mene kaupaksi tai menee liian halvalla. Mhy:n on syytä kiireesti palata toteuttamaan ainoastaan alkuperäisiä tehtäviään – jos niihinkään on enää tarvetta; neuvontaa ja ammattiavun antamista. Puukaupanhan laki suorastaan kieltää, vaikka sitä kaikella venkuroinnilla on silti harrastettu ja silmien läpi katsottu?!?! Metsänomistaja ei siinä pelissä ainakaan voittaja ole! On täysin absurdia kotimaisessakin puukaupassa että sama taho (mhy) joka tarjoukset käsittelee, on samaan aikaan itse yksi tarjoajista ”korjuupalvelunsa” kanssa. Tällä touhulla elätetään vain täysin turhaan massiivisia organisaatioita, ja metsänomistaja aina viime kädessä tämän kaiken maksaa. Ihmetellä täytyy metsänomistajiakin, jotka vuodesta toiseen sokeasti luottaen antavat valtakirjan omaisuutensa myyntiin ja hallintaan. Antaisitteko talonne tai autonne vastaavilla ehdoilla myyntiin? Mhy -toiminta puukaupassa on estänyt ja estää edelleen normaalein liiketaloudellisin periaattein toimivien puunhankintayritysten toimintaa. Mhy:n kautta ei niille juuri koskaan leimikoita ohjaudu, koska pitävät kilpailijoinaan ja koettavat kuristaa hengiltä. Joko mhy:iden on lopetettava ”metsänomistajien organisaationa” esiintyminen ja muututtava normaaleilla säännöillä toimiviksi yhtiöiksi tai lopetettava kaikenlainen puukaupallinen toiminta. Myös se omistamiensa osakeyhtiöiden taakse naamioitu.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sopisiko tässä ketjussa keskustella mhy:n ja muiden metsänhoitotöiden kilpailuttamisesta – paremmin kuin Metsä Group & Kemi -ketjussa?

    Metsänhoitotöiden kilpailuttaminen onnistuu sellaiselta henkilöltä, joka tietää mitä metsässä pitää tehdä, eli itse osaa olla tilaaja ja työnjohtaja. Jos ei osaa, mhy:n lisäksi ilmaista neuvontaa (lue: markkinointia) saa myös mh-töitä myyvästä firmasta. Nämä kaksi edellistä sopivat yhteistyökumppaniksi aloittelevalle metsänomistajalle. Jos sitten osaa jo enemmän, voi työn tilata suoraan metsäpalveluyrittäjältä tai metsurilta.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Kuten Anneli edellä toteaa, tietämystä kilpailuttaminen jossain määrin maanomistajalta metsistään vaatii. Nämä keskustelut helposti sivuraiteelleen lipsahtavat valitettavasti, usein liian ahdasmielisen yhden totuuden torvensoitoksi. Pakkojäsenyydet ovat taakse jäännyttä   aikaa, joten vapaa valinta mahdollinen jokaiselle.

    Metsätiloja on monen kokoisia ja niin omistajiakin erinäisillä katsannoilla . Ensinnäkin ainakin täällä puolet tiloista alle 20 ha, joiden metsäasioiden hoidossa esim. MHY on omiaan, jos omistaja vähänkin epävarma itsestään. Sitten tilat, joilla on isompi taloudellinen merkitys, vuotuinen kasvu usempia satoja kuutioita. Uskoaksi tässä joukossa on jo paljon enemmän paneuduttu metsäomaisuuden hoitoon ja samalla tietämyskin keskimääräistä parempi. Tosiasia on , että välikäsi ottaa aina välistä omansa markkinataloudessa. Jos itse pystyy asian tekemään ja haluja löytyy, kuten itseltä, niin asian pitäisi olla ok.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Näin. Myös omatoiminen metsänomistaja saa neuvoja mhy:stä, ja ainakin aiemmin (ehkä nykyäänkin) sai jopa työvälineitä lainaan. Itse tekeminen tukee töiden tilaamisen oppimista, kun metsänomistaja käsittää paremmin miksi jokin työ tehdään ja miksi se maksaa sen verran kuin maksaa.

    Puuki

    En ole oppinut vieläkään vaikka ollut metsäalalla melkein koko ikäni, että miksi esim. 1 pv:n urakka varhaishoidossa kustantaa 400 € :a, kun yhden tekijän pv-palkaksi 200 € on ihan sopiva.

    ”Kilpailutin” iltapäivällä  metsätien aukasun  ja muita tarjokkaita ei ollut kuin itse.   Kovaa hommaa sekin on joskus  , kun ei ollut koko matkalta avattu koko talvena. Pari kertaa jäi tr ojaan kiinni(ei ole ketjut paikoillaan) ja osin jäinen tie lumen alla ja oja ummessa joten paikoin ei näy reunoja. En olisi päässyt pois omin keinoin ellei olisi ollut etukuormaaja paikoillaan jolla avitin 4 sutivaa rengasta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    mehtäukolle. Aliarvioit ehkä pikkasen meidän metsänomistajien talousosaamista; ajattelet että Pauli Rintala vie meitä kuin pässiä narussa – ostamme mhy:n palveluita vain koska hän niin suosittelee! Kyllä me ymmärrämme että halvin vaihtoehto on itse tekeminen, toiseksi halvin on itse tilaaminen, ja kallein on se että ostaa palvelua tarjoavalta yritykseltä. Niitä voi kilpailuttaa keskenään. Metsaan.fi-palvelun kautta voinee kilpailuttaa myös metsureita?

    Meistä jotkut tilaavat mielellään mhy:stä, vaikka se ei ole halvin vaihtoehto vaan koska se on vaivatonta kun metsä on yli 300 km päässä. Toisekseen haluamme kannattaa rahoillamme yhdistystä, koska on hyvä että se on olemassa. Kolmanneksi emme halua olla liian sitoutuneita yhteen puunostajaan.

    Semmoinen asia tuli tässä kirjoittaessa mieleen, että kun kaikki eivät käytä metsaan.fi palvelua, olisi hyvä jos myös uudessa mhy:n jäsenille suunnatussa metsävarajärjestelmässä olisi mahdollisuus avata omia metsänhoitokohteita julkisesti näkyville tarjouksia varten. Tällöin mhy:kin mahdollistaisi, ei vain puukaupan, vaan myös metsänhoidon aidon kilpailuttamisen.

    Visakallo Visakallo

    Voisin allekirjoittaa edellä olevan A.Jalkasen tekstin sanasta sanaan. Kilpailutan aina puukaupat ja hoitotyöt. Mhy on yksi toimija muiden joukossa. Joskus voittaa, joskus häviää kilpailutuksen. Hehtaarihinnat ovat aina tapauskohtaisia, koska kohteetkin ovat erilaisia. Oikean hinnan saa selville kilpailutuksen tuloksena. Eihän siinä mitään ihmeellistä ole.

    Haba Haba

    Oikea hinta on selvillä sitten kun työ on tehty. Voi huomioida katkonan ja työn jäljen sekä kenties parin vuoden päästä luonnon tuhot.

    Mettämakuri

    Mitä luontotuhoja habatti tarkoittaa,myyriä?

    Taimikonhoidoissa pohjois- suomen alueella Mhy halvempi kuin  sellufirmat…mutta tuleehan niitä boonuksia 😉

    Metsuri motokuski

    Mites Anneli sitoudut yhteen puunostajaan jos et käytä mhy:n palveluja ? Ihan samanlailla voit kilpailuttaa useammankin ostajan vaikka kuution kautta. Ainoa vaan että jos itse kilpailutat säästät euron motti valvontamaksua. Ymmärrän hyvin jos etäisyys on 300 km niin leimikolla käynti saattaa olla kalliimpi kuin valvontamaksu. Mutta jos on lähempänä niin turhastapa maksaa jos edes vähän ymmärtää puukaupasta.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Talousosaamistakin on moneen lähtöön, taisi Annelillakin olla metsää liikaa, kun myi osan pois. Itse olen taasen maat ostelemaan vapailta markkinoilta joutunut, siksi kulukuurikin koulittu tiukaksi. Jos vuodessa myy  useamman tuhatmotia ja itse kilpailuttamalla säästää ” valvontamaksun”, niin tonneja omaksi palkkatuloksi säästön miellän. Jos tilukset satojen kilometrien päässä, silloin kyllä ulkoistaa kannattaa, ellei ole innokas metsänhoidon harrastaja.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 77)