Keskustelut Metsänomistus Millä Suomi elättää itsensä?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 78)
  • Millä Suomi elättää itsensä?

    Tilastokeskuksen mukaan teollisuuden osuus Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä jäi viime vuonna ennätysmäisen alhaiseksi, eli 19 prosenttiin.
    Heräsi kaino epäillys siitä, millä Suomi elättää jatkossa itsensä?
    Tuleeko Kreikan tie olemaan meidänkin tiemme?
    Osaisiko joku kertoa, millä me oikein nykyään elämme, ja millä aiomme maksaa Suomen velat?

  • Puun takaa

    Kyllähän Venäjän kanssa kauppaa voi, ja pitääkin käydä, mutta sen pitemmälle suhteissa ei kannata mennä.
    Sen on historia valitettavan monelle maalle opettanut.
    Olen ollut Suomen Nato-jäsenyyden kannalla siitä lähtien kun Balttian maat siihen v. 2004 liittyivät.

    Yhdysvaltain presidentti Barack Obama tapaa Viron, Latvian ja Liettuan presidentit Washingtonissa 30. elokuuta. Asialistalla ovat alueellisen yhteistyön haasteet, energiaturvallisuus, puolustuskysymykset, kyberasiat ja ihmisoikeudet.

    ”Yhteistapaaminen korostaa niitä merkittäviä muutoksia, joita Baltian maissa on käyty läpi sen jälkeen, kun ne palasivat itsenäisiksi 20 vuotta sitten”, Valkoinen talo tiedotti.

    ”Viro, Latvia ja Liettua ovat arvostettuja Nato-kumppaneita.”

    Tapaaminen ajoittuu juuri ennen Pietarissa järjestettävää teollisuusmaiden G20-huippukokousta.

    Obaman on määrä tavata Venäjän presidentti Vladimir Putin Moskovassa ja jatkaa sieltä matkaansa Pietariin.

    Venäjällä on huolestuttu, että Obama voi perua tulonsa Moskovassa oleskelevan tietovuotaja Edward Snowdenin takia.

    Helsingin Sanomat

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Jessehän näyttää sittenkin olevan jonkinlainen kaappipersu ja minä kun kun jo aloin arvostaa häntä jonkinverran. Pettymys. Jessekin laskeutuu nyt samaan umpitollo-junttisarjaan kuin kuusmotti. Yhtä synkältä näyttää pitkäparrankin kohtalo; ei minkäänlaista tietoa ole nupissa tällä henkilöllä. Esson baarin jutut ovat ainoa tiedonlähde.

    jees h-valta

    Odotamme Leeviltä edelleen ”ansioluetteloa” suurista punavihreän vallankumouksen saavutuksista. Taas otti ”pannuun” se yksi kravattikaulusvihersonni telkkarissa. Olikohan a-studiota vai mitä lie. Kun kuollaan kuumuteen ja hiilidioksidikaton ummetukseen.
    Yleensä voidaan hyvin kun ”sonnit on ummessa ja lehmät lammessa”.

    Leevi Sytky Leevi Sytky

    Persu-Jesse voisi kohentaa yleissivistystasoaan ja ottaa selvää Vihreän aatteen saavutuksista. Ei kai sama tekisi pahaa kuusmotillekaan, mutta lieneekö jo toivoton tapaus? 😀

    6 m3 6 m3

    Mita muuta voi odottaa miehelta, jonka suurin saavutus Obo Academiissa on etta on saanut luettua lipan vinoon. Aikansa sankari.

    jees h-valta

    Koko telluksen valtakunnan rajat ylittävässä olisi paljonkin saavutettavaa mutta jostain kumman syystä keskitytään vain kotimaamme elintason ja teollisuuden tuhoamisvimmaan.
    Eikö siellä EU:ssa voisi alkaa keksiä rajoitteita esim. kivihiilen järjettömään ja saastuttavaan tuontiin euroopan maihin ensin alkuun.
    Vai onko helopmpi kiusata pientä valtiota suurella organisaatiotuella kuin yrittää vaikuttaa jättiläisen tapoja hiukankaan ojentavasti. Valitettavasti se on tietyntyypin maanpetturuutta asettua oman synnyinmaan kehitystä vastaan.
    EU pitäisi olla senverran vaikutusvaltainen koalitio että Nyt USA:in tuella saisi joitain rangaistustulleja saastuville tuontimassoille.
    Samalla jopa kotimaan ympäristöystävällinen metsätalous ja työllisyys kohenisi huikeasti. Hävettävää toimintaa cityvihertävät kun ette mihinkään todelliseen pysty.

    tamperelainen tamperelainen

    Leeville Vihreiden Tovereiden saavutuksista:
    Ville Niinistöltä Suomen metsien määrittäminen päästölähteeksi likainen temppu.Niinistö kertoi,että EU korvaa tästä hyvästä Suomelle muutaman kymmen miljoonaa
    Kokous oli jo 2011 Durbanissa,meidän METSÄMME MÄÄRITELTY PÄÄSTÖLÄHTEEKSI .mutta mitään korvauksia ei ole kuulunut
    Niinistö teki typillisen viherkommunistisen huijauksen.
    Suomalaiset ovat Euroopan hölmöin kansa

    tamperelainen tamperelainen

    V Niinistö oli tänään A-studiossa.Toimittaja esitti tilastoja joissa ilmakehän hiilidiolsisipitoisuus on lisääntynty,muuta maapallo ei ole lämmennyt.
    Niinistä ei uskonut tällaisia tilastoja vaan sanoi uskovansa vain tieteeseen,tulevaisuuden ennustajiin.Mies lateli sujuvasanaisesti epätotuuksia toisensa perään
    Tulee vääjämättä mieleen elämänmeno tuossa rajantakaisessa itänaapurissa vuosikymmeniä sitten,sielläkin kaikki oli tieteellisesti todistettua.
    Ilmastonmuutos on osoittautumassa vuosisadan suurimmaksi huijaukseksi

    6 m3 6 m3

    Vehrean aatteen viisivuotis prospekti. Saada Suomi riippuvaiseksi tuonnista energian ja ruuan suhteen. Tuon kaikenhan voi ostaa. Raha ei haise eika saastuta. Kun raha kassaan kilahtaa, niin vehrean sielu taivaaseen vilahtaa.

    Puun takaa

    Ville Niinistön ilmasto-väittämät joutuivat nyt ensimmäistä kertaa tiedotusvälineissä kriittisempään tarkasteluun.
    60-70-luvuilla toimittajien enemmistö oli vasemmistolaisia,
    viime vuosikymmenet taasen vihertäviä.
    Kumpanakin aikakautena totuutta on vaihdettu aatteeseen.

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 78)