Keskustelut Metsänomistus Mökkiläisen maisemametsä

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 58)
  • Mökkiläisen maisemametsä

    >LUKIJALTA  AAMULEHTI JA MT 10.7.2020
    ””Tänäkin kesänä on monelle mökkiläiselle tullut ikävä yllätys kun mökki seisookin talven jälkeen oudossa maisemassa, hakkuuaukealla. Sama on monella talon maaseudulta ostaneella. Pian muuton jälkeen korjataan naapurimetsä sileäksi rajaa myöten.
    Nykyään, toisin kuin taajamassa, saa haja-asutusalueella maanomistaja hakata metsän naapuria kuulematta ja näin tuhota monelta marja-, sieni- sekä ulkoilumaastot. Metsähakkuut vaikuttavat vuosikymmeniksi alueen ilmastoon, kasvustoon, lajistoon ja viihtyvyyteen.Metsän tervehdyttävä vaikutus on todettu tutkimuksin; muutamienkin minuuttien päivittäinen metsässä olo alentaa stressioireita. Monelle lähimetsä on paikka rauhoittua, toisille syksyinen ruoka-aitta josta saa omiin tarpeisiin sienet ja marjat.
    Nykyisen naapurikuulemisen peruslähtökohta on se, että rakentaminen ei saa aiheuttaa naapureille kohtuutonta haittaa. Niinpä metsähakkuut tulisi saada naapurikuulemisen alaiseksi ja julkisesti tiedoitettavaksi toimeksi. Aiheesta on meneillään kansalaisaloite http://www.kansalaisaloite.fi -palvelussa.
    Maaseudulla jäisi naapurien suojavyöhykkeiden ympärillekin runsaasti hyödynnettävää puupeltoalaa. Kapeakin kaistale metsää naapurin rajalla olisi terve ratkaisu niin ympäristön kuin ihmisten kannalta.””

    Taas metsänomistajaa halutaan kustantamaan kaupunkilaisperheille mielenmaisema.Kanslaisloite menossa,jos nousee eduskuntaan,niin kannattaa olla aktiivinen

     

    </div>

  • mulle

    Eihän sitä nyt kenenkään mökkiläis maisemia saa luvatta/korvauksetta tuhota ja lisäisin tuohon äänisaasteen,luonnon rauhaan lomalle tullutta kaupunkilaista saa :

    Koneiden melusaasteella häiritä!

    Tolopainen

    Sehän on ökyisännän vaikea ymmärtää, että naapurin mökkiläinen saattaa olla häntä huomattavasti varakkaampi ja isotuloisempi.

    Puuki

    o4-kehitysluokan metsälle sopiva korvaus jatketusta kiertoajasta voisi olla esmes 5 %;n korko vuosittaisen kasvun puumäärän arvolle.  Puustopääoma lisääntyy mutta kasvu yleensä hidastuu jonkin verran jatkettaessa optimaalista hakkuuajankohtaa myöhempään . Suhteellinen tuotto siis laskee jatkuvasti.   Jos vuosikasvu on vaikka 7 mottia/ha, se on tuossa 04-khl-tapauksessa miltei kokonaan tukkia. Eli korvaus olisi 60 x 7 x 0,05 = 21  € /ha /vuosi.  Ei olisi kohtuuttoman kallista mökkiläiselle maiseman säilytys.  Jos 5 ha niin n. satanen/vuosi.  Se raha menee jo siihen kun esim. nuohooja käy kerran tai kun ostaa pari kassia ruokaa mökille.

    Timppa

    Tehtiin vanhempien perikunnan perinnönjako.  Minulle tuli pieneen järveen ulottuva palsta, jonka keskellä järven rannassa on omakotitalo.  Tämän asukas oli vallannut vähän minunkin metsää. Vein hänen postilaatikkoon lapun, jossa kerroin yhteystietoni, jos asiaa on.  Palstallani kasvoi suuria kuusia ja teetin uudistushakkuun, joka rajoittui myös sen omakotitontin kolmeen sivuun ja järven rantaan jätettyyn suojakaistaan..  Hakkuu oli kyllä tarpeen, sillä aiemmin oli kuusia kaatunut ja niissä oli lahovikoja.  Hakkuu onnistui hyvin vaikka oli talon sähköjohto vaarassa.  Asukas osti hakkuusta kertyneet koivut itselleen,

    Sitten asukas otti yhteyttä, että voisinko myydä hänen tonttiinsa rajoittuvan, siis nyt hakatun, alueen.  Olin arvellut, että niin saattaisi käydäkin.  Tehtiin kaupat.  Möin noin 7000 m2 pääosin avohakattua rantaan rajoittavaa aluetta 5000 eurolla, minkä pyysin ja mihin asukas oli erittäin tyytyväinen. Minun ei tarvinnut istuttaa hakattua aluetta.   Eikä alueelleni olisi saanut uusia tontteja.  Win-win-tilanne.

    Siitä palstastani tuli tila nimeltä Koulutaival.  Olin reilu 70 vuotta sitten enintään 9-vuotiaana tallustellut sen poikki kulkevaa tietä koulumatkallani.

    Tolopainen

    Puuki jättää huomiotta pääomalle saatavan tuoton, kun päätehakkuun rahat sijoitetaan eli pari tonttua pitäisi saada vuosittain korvausta, jos hehtaarin päätehakkuuta siirretään.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Monesti mökkiläisen kannattaisi ennemminkin ostaa lisämaata kuin vuokrata sitä (ainakin jos Tolopainen on vuokranantaja). Hidasteena voivat kuitenkin olla isot lohkomiskulut suhteessa palstan arvoon.

    Metsuri motokuski

    Tuo sijoitetun pääoman tuotto voi olla vaikka miinusmerkkinen kun ostaa uuden auton metsärahoilla.

    Puuki

    Metsän pääoma lisääntyy joka vuosi n. 7–>6  x 60 € /ha esim. 10 vuoden ajan, jos puut jää pystyyn .   Pääoman tuotto tulee vuosittain lisääntyvästä puumäärästä.  Arvokasvu%:n  hitaasta hiipumisesta mökkiläinen maksaa mo:lle korvausta jotta saa mm. katsella sen 10 v:n ajan pystymetsää mökin ikkunoista.

    Voihan sen tietysti laskea niinkin, että koko puustopääomalle pitää saada korkoa, kun ei voi sitä puuta myydä sopimuksen takia.  Mutta siitä korkotuotosta pitäsi sitten periaatteessa (tasapuolisuuden vuoksi) ainakin vähentää  10 vuotisen taimikon tuoma arvonlisä, jonka taimikko ehtisi kasvaa 10 vuodessa.    –    Tai tarkemmmin ajateltuna taimikon arvon lisäys onkin pois mo:lta jos kiertoaikaa jatketaan.   Mutta ~ 2 :n kertainen korko puustopääomalle on muuten isohko korvaus mo:lle.

    tamperelainen tamperelainen

    Monesti mökkiläisen kannattaisi ennemminkin ostaa lisämaata kuin vuokrata sitä (ainakin jos Tolopainen on vuokranantaja). Hidasteena voivat kuitenkin olla isot lohkomiskulut suhteessa palstan arvoon.

    Olisiko liian kallista?Varainsiirtovero 4%,lohkomiskulut 1330e.Vierimetsä ehkä 10000-20000e.Kesäpaikan arvo nousisi,saisi oman puuhametsä.

    Voisiko ajatella vierimetsä vuokrausta? 10-30v?tuolta Metso-ohjelmasta saa osviittaa,mutta loppujen viimeksi sopimuksen mukaan,pääomavero huomioitava(ALV?)

    metsä-masa metsä-masa

    Luonnonsuojeluliiton edustajalta yllättävän raju hyökkäys Suomalaista metsätalouden harjoittajia kohtaan, ehkä on niin suuri vaatimus ettei se kerralla toteudu !!! Perustelut suojakaistoilla asian korjaaminen kertoo huonosta näkymän mallintamisesta jatkossa.

    Metsien terveyttävä vaikutus on kiistaton, mutta mökkiläisen kannattaa varata se terve ratkaisu ja mukavuutta itselleen ostamalla suurempia pinta-aloja mökin yhteyteen, ulkoiluun, rauhoittumiseen ja ym. toimintaan.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 58)