Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Esillä 10 vastausta, 11,211 - 11,220 (kaikkiaan 11,266)
  • Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

    Merkitty: 

    Valtava määrä lajeja on uhanalaisia. Ihmekös tuo kun , metsien hakkuita jatketaan samalla kaavalla kuin aina ennenkin.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka ei tajua , että laji kato iskee omaan nilkkaan! Itketään liiallisesta hirvi määrästä. Samaan hengen vetoon huudetaan , että kaikki sudet on tapettava.

    Yksipuolinen puupelto , kuusen viljely altistaa puuston lukuisille kasvi taudeille ja hyöteisille , mm. kirjanpainajalle.

    Apulanta ja räkäpetäjä porukka : koskaan et muuttua saa!

  • Visakallo Visakallo

    suorittava on todennäköisesti oikeassa. Kun lintuja koskeva laki tulee voimaan, on silloin myös mahdollista, että lain noudattamiseen liittyviä oikeidenkäyntejä alkaa myös tulla. Metsäyhtiöt eivät halua olla niissä osapuolena, joten siirtävät kaiken vastuun puunkorjuusta niitä tekeville yrityksille.

    Visakallo Visakallo

    Elinvoimakeskus kertoo, että valkoposkihanhia oleskelee Suomessa tällä hetkellä runsaasti. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan pelloilla ja vesillä oleskelee viikon laskelman perusteella noin 280 000 valkoposkihanhea. Liperisssä niitä on arviolta 35 000 ja Kiteen Ätäskössä 30 000. Lisää on lähipäivinä tulossa, jolloin määrä voi nousta puoleen miljoonaan. Suurin osa hanhista tulee Suomeen Virosta.

    Nostokoukku

    Hanhet tulevat Suomeen Viron kautta. Niiden päätalvehtimisalue on Pohjanmerellä, erityisesti Saksassa ja Alankomaissa. Hanhia voi olla pian todella paljon, jos tuulet kääntyvät pohjoisesta puhaltamaan ja muutto pesimäalueille Barentsinmeren rannikolle viivästyy.

    Rukopiikki

    Osa lentää suoraan Ruotsista Suomeen. Noin Tukholman korkeudelta meren yli.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Riikilän Mikolla on uutta tietoa sisältävä ja hieman huoltakin herättävä kolumni, eli puhutaan ”alueellisesti uhanalaisista” lajeista FSC-sertissä. Kun hoitaa metsäänsä niin hyvin, että siellä säilyy tai sinne ilmestyy uhanalaisia lajeja, niin saa ”rangaistuksen” hakkuurajoitteiden muodossa.

    Menikö oikein ja kannustaako tämä hoitamaan metsää hyvin?

    Miten mahtaa tämä lajin status ”alueellisesti uhanalainen” suhtautua levinneisyysalueensa reunavyöhykkeellä eläviin tulokaslajeihin, joita ilmastonmuutos tuo meille nyt lisää tuhansittain?

    Lajien ja luontotyyppien turvaaminen edellyttää niiden kartoittamista, tiedon avoimuuutta ja lisäämistä metsätietojärjestelmiin. Näin niitä ei hävitettäisi vahingossa. Haittapuolena ovat sitten käyttörajoitukset omistajalle. Miten tämä ristiriita ratkeaa? Luontoarvomarkkinan kautta?

    http://www.metsalehti.fi/kolumnit/riikila-kiinnostaako-fsc-lue-ensin-tama/#d22ca7cc

    risuparta

    Apulanta ja räkäpetäjä porukan metsissä ei varmasti säily uhanalaisia lajeja, eikä uusia sinne ilmesty. Puupelto hakataan aukeaksi 50 vuoden välein, ilman ainuttakaan säästöpuuta. Sen jälkeen maan muokkaus ja istutus. Tällä hetkellä vattu, horsma, myyrät ja hirvet eivät vielä ole uhanalaisia lajeja!

    Visakallo Visakallo

    Jos maailmakuva on tuommoinen kuin risuparralla, niin elämme silloin aivan eri maailmoissa. Me puuntuottajat kasvatamme juuri sellaisia laatupuita, joista ostajat kilpailevat. Säästöpuut, suojakaistat, suojatiheiköt, kosteikot, pintavalutuskentät, paahdetinteet, jne. ovat meille olleet arkipäivää jo todella kauan. Risuparralta ne ovat vain jääneet jostain syystä täysin huomaamatta. Mitä kaikkea sinä risuparta olet tehnyt suomalaisen luonnon hyväksi?

    risuparta

    visu puhuu juhla puhe probagandaa! Teitten varsilla mitään mainitsemiasi juttuja ei näy! Pitäisiköhän minun pyytää ari vataselta silmä lasit, että alkaisin niitä nähdä?

    MJO

    Apulanta ja räkäpetäjä porukan metsissä ei varmasti säily uhanalaisia lajeja, eikä uusia sinne ilmesty.

    Me keskitytään rahan kasvatukseen. Hoida sinä risuparta koppakuoriaisten yms. kasvatus.

    Apli
Esillä 10 vastausta, 11,211 - 11,220 (kaikkiaan 11,266)