Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Luonnontieteissä asiat harvoin jos koskaan ovat kovin yksinkertaisia. Siksi on aika hurjaa puhua virheellisistä väitteistä. Tässä vastakkain asettelussa on yleensä kyse enemmän siitä, mitä jätetään sanomatta? Eli se mitä kerrotaan on ehkä totta jossain olosuhteissa ja jostain näkökulmasta, muttei koko totuus. Molemmat osapuolet harrastavat tällaista valikoivaa totuutta ja sitä kautta sortuvat pahasti vahvistusharhaan…ja tiet sen kuin erkanevat vain.

Ei Panu Halmekaan pysty osoittamaan vääräksi Vuokon väitettä, että nuoret metsät ovat lajirikkaampia. Toisaalta yhden biotoopin lajirikkaus ei korvaa toisen biotoopin lajeja ja niiden puuttumista.

Noihin taistoihin ei kannata osallistua, koska mitään valoa ei ole näköpiirissä.

Kustannus tarkoittaa ehkä viestintään käytettyä aikaa.

Olen samaa mieltä isaskarin kanssa siitä että asiat ovat usein tulkinnanvaraisia, harvemmin täysin oikein tai väärin. Asiavirhe on siis liian voimakas ilmaisu monestikin.

Mutta olen eri mieltä siitä, ettei kannata osallistua keskusteluun. Jos me emme osallistu, jätämme pelikentän täysin niille, jotka näkevät metsän vain ilmasto- ja monimuotoisuuskysymyksenä.

Niin, johtopäätöshän tuosta on, että nuo ympäröivät alueet pitää arvokkaina liittää kansallispuistoon, eikä tokikaan se, että metsien käyttö monipuolistaa ympäristöä ja tarjoaa enemmän eri lajeille soveltuvia elinympäristöjä…vai mitä arvelette?

Miksi muuten kaikki suojelualueet ja kansallispuistot pitäisi yleensäkään olla vain jotain vanhoja metsiä? Eihän mikään puu, eikä metsäkään voi koskaan syntyä vanhana, – kuten ei kyllä ihminenkään.