Kulhavuoren luonnonsuojelualueella ja luontopolulla ei ollut eilen ruuhkaa. Näkemisen arvoinen paikka Saarijärven rajoilla metsähallituksen mailla. Alue on kooltaan 500 hehtaaria käsittäen luonnontilaista metsää harjujen , kallioiden , kalliorotkojen ja pienten vesistöjen keskellä.Kiviset purot ja norot kalliojyrkänteiden katveessa kruunaavat koko komeuden.

Menomatkalla saattaa joillekin syntyä sydämentykytyksiä metsähallituksen tekemien kymmenien hehtaareiden yhtenäisten uudistusalojen kohdalla. Metrinmittainen yhtenäinen ja hyvin onnistunut männyntaimikko on kuitenkin kaunista katseltavaa sekin. Tulevaisuudessa tilanne vain paranee. Karuille maapohjille on istutettu mitä pitääkin ja lajentamalla kuviokokoa on saatu lisättyä monimuotoisuutta suurten metsäkukuvioiden osalta ,joista on ollut puutetta.

Suojelu ja tehometsätalous on toteutettu Multian ja Saarijärven seudulla rinnakkain . Molemmat täydentävät mukavasti toisiaan sijoitettuna oikeisiin olosuhteisiin. Metsää metsämaalle ja suojelu mastollisesti ja logistieseti haastavampiin paikkoihin.Siis  sinne , missä harjut , rotkot ja vesistöt tuottaisivat hankaluuksia nykymuotoiselle metsätaloudelle.

Patikoitiin vaimon kanssa eilen Pyhähäkin kansallispuistossa.  Kirveenkoskematonta metsää riitti. Suotakin aluella sai tarpoa kilometritolkulla pitkospuita pitkin tai oikeammin järeää painekyllästettyä lankkusiltaa , joka näytti päivitetyn vuonna 2019. Vanhin puu/kelo reitin varrella oli alkanut kasvunsa vuonna 1518. Kelon tilavuus 8,1 m3.

Vaimoni totesi , että tunnelma on kuin hautausmaalla katsellessaan kasapäin maassa lahoavia isompia ja pienempiä  runkoja ja pystyssä töröttäviä järeitä keloja ja kuolemaa tekeviä tukkirunkoja. Useita maastopaloja nähneet männyt kuivuvat pystyyn ja kuuset kaatuilevat vanhuuttaan. Uutta kasvua ei näytä juurikaan kehittyvän. Mäntyjen keski-ikä lasketaan sadoissa vuosissa. Kasvoi alueen toisella reunalla karummalla osuudella vähän nuorempaakin männikköä , mutta ikimetsässä  kuusettumien on tuhonnut männyn mahdollisuudet.

Ihan mielenkiintoinen kokemus käydä tutustumassa ikimetsään , mutta aika elottomalta se vaihtoehto vaikutti. Oli kuin hautausmaa. Talousmetsässä on enemmän eloa ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Meikäläinen voisi käydä vaikka joka päivä suojelumetsässä, kun talon rappusilta ei ole sinne kuin reilut 50 metriä. Ennen alueen läpi meni polku, jota pitkin tuli kuljettua. Nyt se polku on jo hävinnyt kokonaan, kun ihmiset eivät halua alueelle mennä, koska pelkäävät lahojen lehtipuiden latvojen putoavan niskaansa. Metsäneläimetkään eivät näytä siellä oikein viihtyvän, kun ruokailumahdollisuudet ovat niin huonot. Tulevat sen takia talojen pihoille, mistä löytyy makeaa ruohoa ja kaikenlaista muuta syötävää. Jos täällä aikoo jotain kasvimaalla kasvattaa, pitää ympärillä olla vahva verkkoaita.

Valkoselät käyvät mieluummin meidän lintulaudalla. Ovat näköjään mukavuudenhaluisia nekin.

Onneksi sentään edes Teukka pysyy aina hyvin tiukasti asiassa!