Täytyy vielä perehtyä tarkemmin Jyväskylän tutkimukseen (Blattert ym. 2022), mutta noin äkkiä vilkaisten nämä ajatukset. Hyvää on tietenkin se että eri strategioita koetetaan tarkastella kokonaisvaltaisesti. Tutkimuksessa on ilmeisesti oletettu, että kaikki strategiset tavoitteet ja ekosysteemipalvelut ovat jokseenkin samanarvoisia? Näinhän ei ole, koska osa niistä on ilmaispalveluja ja osaa käytetään jokamiehenoikeuden nojalla.

Johtopäätös riippuu paljon lähtöoletuksista, mutta yksi johtopäätös oli se, että metsäalueiden hoitoa tulisi tähänastista enemmän eriyttää eikä pyrkiä tuottamaan samoja ekosysteemipalveluja jokaisella metsäkuviolla. Osaa metsistä hoidettaisiin intensiivisemmin (myös avohakaten) ja osa jätettäisiin tuottamaan biodiversiteettiä.

Metsänomistajien tavoitteiden kirjo on laaja, joten voidaan olettaa että metsäkuvioiden ja kokonaisten metsätilojenkin välille syntyy eroja siinä mitä niissä pääasiallisesti tuotetaan. Eroja syntyy myös metsäsertifioinnin vaatimuksista ja lakien vaatimuksista. Tässä mielessä en olisi huolissani enkä lähtisi metsäpolitiikan keinoin ajamaan metsiä tiettyyn muottiin, vaan harkintavalta jätetään metsänomistajille. Harkintaa voidaan toki ohjata tukipolitiikalla tiettyyn suuntaan, kuten jutussa ehdotetaan.

Toinen johtopäätös oli se että valtaosaa metsistä pitäisi hoitaa suojelualueina tai jatkuvapeitteisinä. Epäilen että tämä johtaisi monenlaisiin puuntuotannon ja metsänhoidon vaikeuksiin, joita on jo kuvattu laajasti tämän palstan jatkuvapeitteisyyttä käsittelevissä keskusteluissa. Metsistä saataisiin suojelun ja jatkuvapeitteisyyden takia vähemmän puuraaka-ainetta ja verotuloja, mutta samaan aikaan valtion menot kasvavat, kun metsänomistajille pitää korvata täyssuojellut alueet.

Jotenkin pitäisi ratkaista sekin, miten suhtaudutaan suojelualueilta leviäviin kaarnakuoriaisiin, jos suojelualueita lisätään paljon Etelä-Suomeen kuten on kaavailtu. Itse olisin sillä kannalla että ei kannata päästää asioita siihen jamaan missä ollaan nyt Etelä-Ruotsissa, vaan kuolevat eli kaarnakuoriaisten lisääntymispuut pitäisi poistaa myös suojelualueilta. Sitten kun epidemiaa ei ole päällä, lahopuun määrän voi antaa lisääntyä vapaasti. (Toinen vaihtoehto olisi ”deaktivointi” eli vaarattomaksi tekeminen, kts. tuonnempana.)

Jutussa ei ollut tavoitteena mukana ilmastonmuutoksen torjunta ilmastostrategian muodossa, mutta muuttuva ilmasto oli kyllä mukana taustamuuttujana eri skenaarioissa ja hiilinielun vähimmäistaso oli mukana rajoitteena. Miten ilmastostrategian tavoitteet suhtautuvat muihin? Pitääkö metsiä käyttää hiilinieluina vai hiilivarastoina? Täällä useimpien mielestä hiilinieluina, mutta ei varmaankaan yhtään suuremmassa määrin kuin mitä EU meiltä vaatii ja mihin olemme sitoutuneet.

Vaikka jyväskyläläisten tavoitteet ovat hyvin kunnianhimoiset, juuri tuohon heidän ehdottamaansa suuntaan ollaankin jo menossa. Jatkuvapeitteinen metsä valtaa alaa etenkin turvemailla, kuntien omistamilla virkistysalueilla sekä vesistöjen suojakaistoilla (sertifiointisääntöjen muutokset). Suojelualueiden pinta-ala kasvaa, kun aletaan toteuttaa biodiversiteettistrategiaa. Talousmetsää hoidetaan jo nytkin melko intensiivisesti, mm. hyödyntäen maanmuokkauksen ja jalostetun siemenen tuoma kasvunlisä. Sen sijaan tarpeellisia taimikonhoitoja ja harvennushakkuita ei nyt tehdä riittävästi. Kuitupuun hinnan nousu kannustaisi harvennuksiin ja Metka-tuki taimikoiden hoitoon.

Jos lasketaan yhteen suojelualueet, puolisuojellut alueet ja talousmetsän varttuneet kehitysvaiheet, vähintään 2/3 maisemasta on aina peitteistä. Tämän pitäisi riittää vaateliaimmillekin metsälajeille, joista virkistyskäyttäjä on ehkä se kaikkein vaateliain.

(Edit 2.2. klo 14:32).

Jos jk tulisi esim. vaatimukseksi norm.mh:n sijaan 50 %:lla metsämaista,niin puun keskimäär. vuosikasvu , ja hiilinielun kertyminen samalla , vähenisi n. 15 % . Suojelualueiden lisääminen vähentäisi hiilinielua pitkityksessä sen lisäksi.    Silloin nykyiset vuotuiset  haakkuusäästöt, jotka voi laskea metsän suojelluksi osuudeksi , pienenisi vähintään 50 %.   Suomen metsien museointihan on ollut joidenkin piirien tavoitteena jo pitkään joten siihen suuntaan kallellaan olevien tutkimustenkaan ilmestyminen ei ole yllätys.   Mutta mm. hiilitaseen kannalta se kehityssuunta ei ole hyvä. Hoitamattomien metsien tuhoriskien ja kasvun vähenemisen takia.  Puhumattakaan muista isommista haitoista taloudelle.

Visakallo lakkoketjussa linkitti uutisen jonka mukaan epäonnistuneeksi todettu luontotyyppien uhanalaisuus -käsite olisi tulossa osaksi uutta luonnonsuojelulakia. Miten metsiä sen jälkeen voi ollenkaan hakata kun kaikki talousmetsät kuuluvat luokkaan uhanalainen?

Siihen mo:n kustantamaan kompensointiin jonkin uhanalaisen luontotyypin (joita oli olevinaan 76% luontotyypeistä /80 kpl?/) vaarantamisen vuoksi liittyi lisäkuluna tietenkin jatkuva syynääminen eli turhan byrokratian lisäämistä.    Melko järjetön laki jos tulee voimaan.

Miksi esim. pääkaupunkiseudun puistojen hakkuita ja rakennettavien alueiden tieltä raivattuja metsiä  ei tarvitse kompensoida ? Ja betoni-/asfalttialueiden luonnonhoito  on myös huonosti hoidettu vihreiden kaupungissa.

Eli vihreät yrittää saada suojelun ja hiilinielun keräämisen ulkoistettua maaseudun metsiin  kuten Ohisalo itse aiemmin on kertonutkin.      Asialla on kiire eikä esitetyt keinot ei ole pidemmällä aikavälillä hiilen sidonnan lisäämisen kannalta toimivia metsäpuolella.   Hiilipäästöjen päälähteiden vähentäminen (mm.hiililämmitys, liikenne) on niin hidasta  muualla joten yritys on lisätä lyhyen aikavälin hiilinielua (laskennallista) paljon metsiä museoimalla.

Eri metsästrategioiden yhteensovittamisesta keskustelua HS:ssä.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000008585972.html

Kommentti.

Kitu- ja joutomaat ovat käytännössä jo pääosin hakkuiden ulkopuolella; karujen maiden eliöstön suojelun tasoa niillä voidaan turvata.

Oma ratkaisuni pinta-alojen riittävyyteen nojaa biodiversiteettistrategian toteutukseen. Pinta-alat jakautuisivat siten, että varsinaisesta tuottavasta metsämaasta olisi tiukasti suojeltua 10 %, puolisuojeltua 20 % ja loput talousmetsää. Tiukasti suojeltuun sisältyisivät varsinaiset suojelualueet, ns. lakikohteet ja säästöpuuryhmät. Puolisuojeltuun sisältyisivät kaikki poimintahakkuin käsiteltävät alueet eli jatkuvapeitteiset, suojakaistat ja tärkeät elinympäristöt kuten lehdot joita hoidetaan hakkuiden avulla.

Päädyin Jyväskylän tutkijoihin verrattuna hieman pienempään suojellun ja peitteisen metsän osuuteen: jos tavallinen talousmetsä kutistuu kovin pieneksi, kasvua ei ehkä riitä enää kaikkiin käyttötarkoituksiin, eli sekä metsäteollisuudelle että EU:lle luvattuun hiilinieluun. Tiukasti suojellun alueen suuri lisäys Etelä-Suomessa vie nimittäin hiilivarastoiksi ja monimuotoisuuden parantamiskohteiksi ison osan kasvuisimmista metsämaistamme.

Olisi suotavaa pyrkiä sellaiseen hakkuiden tasoon, että metsien tuleva kasvu ei vaarantuisi. Tähän toivoisin valtakunnan metsien inventoinnilta ohjeita: missä ja minkälaisissa metsissä pitäisi lisätä hakkuita ja missä vähentää, jotta metsiemme kasvu pysyisi hyvänä tai jopa nousisi?