Keskustelut Tekniikka MS 201 M-tronic temppuilee

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 77)
  • MS 201 M-tronic temppuilee

    Merkitty: 

    Kertokaapa kyseistä sahaa käyttävät onko teillä ollut vastaavaavia ongelmia. Eli jos saha käy tyhjäkäyntiä jonkun aikaa, niin ensimmäisellä kaasun painalluksella ei saha ota aina heti kierroksia, vaan ääntelee  nimensä mukaan MOOO..ttorisaha.  Muuten toimii kuin pitääkin.

    On koitettu kalibroida, terälaitten kanssa ja ilman terälaitetta( se 1min ryyppy päällä ja sit off-asentoon,. tosin tätä joutuu välillä tekemään useamman kerra, sillä saha sammuu kesken kalibroinnin) tämän jälkeen ajetti kaasu pohjassa 5 kiekkoa- >näillä kalibroinneilla ei mitään vaikutusta.

    Saha on käynyt neljä kertaa huollossa ja siihen on vaihdettiukaasarin kurkku, magneettiventtilli ja nyt viimeiksi koko älyboxi, mutta ei vaan tule kuntoon.

    Ennen tuota kurkun vaihtoa saha sammuili useasti eikä meinannut lähteä käyntiin sitten millään. eli oikeean suuntaan menossa, mutta ei toimi lähellekän samalla tavalla kuin iso veljensä 241, jossa vastaava M-tronic. Mitä tästä opimme, ei kannata ensimmäisten joukossa mennä uutukaisia testaamaan. Alku kyllä näytti kyllä lupaavalta. Enemmän mennyt dieseliä autossa huoltokeikoilla, kuin mitä tuon sahan läpi ajettu bensaa ;/ kerron sitten jatkoa josko viidennellä kertaa löytyy sitten se viimeinen vika.

  • Marjametsä

    Tavallinen käyntikortti mitä lähestulkoon kaikki myyntitykit jakaa, käytä vaikka postikorttia jos ei muuta löydy. Välissä on nimittäin pakko käyttää jotain että puolan saa takaisin asiallisesti. Pienkonebensaa ei kannata käyttää tässä sahassa vaikka monet palstalaiset niiden puolesta puhuvatkin. On se niin monesta suusta todettu ja itsekin sen metsässä todennut kantapään kautta ja kahdella eri 201llä.

    aegolius

    Alkylaattibensalla on menty.

    Marjametsä

    Alkylaatit eivät ilmeisesti höyrysty niin hyvin kuin tavallinen 98 ja varsinkin pienimootorisissa sahoissa se saattaa aiheuttaa lieviä ongelmia puristusten ollesa matalammat versus esim 50 kuution sahat. Tosin viime talvena 23 asteen pakkasessa heitti kaikki sahat yhtenä päivänä pelaamaasta alkylaatilla . Lennosta vaihdoin 98 tankkiin ja taas mentiin.

    Pavekka

    Ei se puolan ilmaväli ihan niin tarkka ole. 0.3 taisi olla virallinen luku. Huskilta saa eurolla työkalun siihen. Käyntikortti,pelikortti, jne käy myös. Liian iso ilmaväli on vaikuttanut enemmän käynnistysvaikeuksina. En usko, että auttaisi sammumisongelmiin mutta ei siitä väärästä lukemasta hyötyä ole eli tarkistaa jokatapauksessa.  Epäilen että nuo alkylaatin haihtumiskysymykset vaikuttaa käänteisesti talviominaisuuksiin. Eli vähempi ainesosien haihtuminen parantaa säilyvyyttä mutta vaikeuttaa kylmäkäynnistystä.  Ei parempaa tietoa kunhan vaan epäilys.

    aegolius

    Onhan tuo höyrystymisero bensoissa tunnettu asia. Sen luulisi kuitenkin vaikuttavan sahan toimintaan tasaisesti. Käynnistys sujuu kuitenkin ongelmitta aina. Haasteena tiheä sammuilu ja tuo aloittajankin kuvaama MOOOO kaasua nopeasti painaessa. Hieman hivuttamalla kierrokset kyllä nousevat ja muuten saha toimii.

    Teufelin Zumi

    Tavallinen tulostin paperi on n. 0.1 mm paksua joten kaksikerroin taitettuna 0,2 mm ja toimii…

    Pavekka

    Kiihdytyspumppu viittaisi ruuvikaasariin. Mooaaminen laihaan seokseen eli L:ää voisi avata. Ja hoon tarkistaa. Ellei auta koneessa on vuoto tai kaasutinvika. Voi olla että viallinen kipinä aiheuttaa samantyylisiä oireita mutta ne on harvinaisia. Jos taas identtisiä oireita niin on erittäin harvinaisia jos edes mahdollisia. Niin eli 201:stä on tronikilla että ilman.

    aegolius

    Kiitos, mutta ei voi L:ää avata, kun ruuvit puuttuu.

    Pavekka

    Eli tronikissa olisi kiihdytyspumppu? Yleensä tronikin käyntivaivat korjaantuu magneettiventtiilin vaihdolla mutta voihan niissä olla ihan samoja vikoja olla kuin kaikissa muissakin. Mutta tässä tarinassa ei nyt joku mätsää. Tronikin varaosakuvissa ei ollut pumppua. Eli sitä ei ole tai sitä ei saa.

    vmt

    Kiitos Marjametsä tuosta ongelman ja ratkaisun jakamisesta!

    Samaa ongelmaa oli omassa 201:ssä, sammuili jatkuvasti tyhjäkäynnillä, varsinkin talvella. Eilen sitten säädin sytkän 0,3 mm välykselle ja tänään sahailin reilu kolme tankillista ja 2 kertaa vain sammui enää kylmänä ja sen jälkeen ei enää sammuillut, vaikka välillä pitkäänkin tyhjäkäynnillä.

     

    Liekö jossain kohtaa ollut tehtaalla kokoonpanossa jollain väärä rakotulkki käytössä..?

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 77)