› Keskustelut › Metsänhoito › Muokatun metsämaan hiilipäästöt

Viewing 10 replies - 31 through 40 (of 71 total)
1 2 3 4 5 6 7 8

  • Muokatun metsämaan hiilipäästöt

    Sent on: 16.11.2017 at 13:02

    Nyt sitten on julkaistu tutkimus, jonka mukaan kangasmaiden hiilipäästötkin kasvaa huomattavasti ”syväauraus”alueilla turvemaista puhumattakaan. Kun syväaurausta ei ole enää tehty vuosikausiin ollenkaan , niin luulisi päästöjenkin pienentyneen huomattavasti menneistä ajoista.  Syväaurauksella maa myllerrettiin suunnilleen 100 %:sti mutta nykyään pääasiallinen käytetty menetelmä on laikku-ja kääntömätästys ja äestys. Laikkumätästyksellä maata muokataan n. 10% :a muokkausalueesta ja kääntömätästyksellä vain puolet siitä .

    Turvemaiden hiililähteet kuulostaa olevan vielä suurempi ongelma ,mutta se ongelma liittyy kai suurimmaksi osaksi niihin puuta kunnolla kasvamattomiin ojituksiin, joita on tehty -60-70 luvun vuosikymmenten  aikoihin. Jos eivät ole jo itsestään tukossa ne ojat, niin tukkojen teko ei liene ihan ylivoimaista nykykoneilla.

    Creator
    Puuki
    Theme Metsänhoito Metsänhoito
  • A.Jalkanen 18.11.2017 at 10:09

    (Päivitys 20.11.) Palatakseni otsikon aiheeseen, katsoin Heikki Simolan esityksen aiheesta: https://www.slideshare.net/ExternalEvents/alarming-loss-of-soil-carbon-stores-in-the-boreal-forest-zone-in-finland%20

    Esityksen takana olevat tutkimukset ovat varmaan itsessään ihan pätevät (2 julkaisua European Journal of Soil Science -sarjassa). En pääse niitä lukemaan, kun ovat maksumuurin takana.

    Saamieni tietojen mukaan khk-inventaariossa raportoidaan jo nykyisin hiilen ja muiden kasvihuonekaasujen määrää metsänkasvatuskelvottomilta ojitetuilta soilta, jotka ovat siirtyneet metsämaasta kosteikko-maankäyttöluokkaan, koska puuston kasvu ei ole elpynyt ojituksen jälkeen.

    Simolan näytteet suon ohenemisesta näyttivät edustavan suota, jonka metsän kasvu ei ollut elpynyt ojituksen jälkeen (kosteikosta metsämaa-luokkaan). Simola käyttää omien sanojensa mukaan ’rohkeaa ekstrapolaatiota’ eli olettaa kaikkien 5,7 miljoonan ojitetun suohehtaarin turpeen hajoavan samalla nopeudella. Todellisuudessa hajoaminen hidastuu ajan myötä, kun vanhoja epäonnistuneita ojituksia ei kunnostusojiteta.

    Pääosan kosteikko-maankäyttöluokasta muodostavat kuitenkin metsäojitetut suot ja ojittamattomat suot. Näille ei vielä ole olemassa riittävän luotettavia päästökertoimia, jotta ne voitaisiin sisällyttää khk-inventaarioon.

    Mitä tulee kivennäismaiden maaperään, esityksen luvuista näkee, että niiden orgaanisen aineen eli hiilen varasto on yllättävän suuri, suurempi kuin puihin sitoutunut määrä. Tämä hiili alkaa tietenkin heti avohakkuun ja muokkauksen jälkeen hajota, mutta tämäkin hajoaminen heikkenee ajan myötä, kuten esityksen kuvistakin näkyy. Laskelmissa pitää muistaa ottaa huomioon – paitsi maaperän hiilen hajoaminen – myös se maaperän hiilivaraston lisäys, joka tulee metsän kasvun ja hakkuiden karikesyötteestä metsämaahan (khk-laskennan käyttämässä Yasso-mallissa).

    Heikki Simolan kritiikki kohdistuu siis siihen, antaako kasvihuonekaasuinventaario oikean kuvan Suomen metsien ja soiden hiilipäästöistä. Vastaus on mielestäni että todelliset päästöt ovat suuremmat kuin raportoidut, mutta ero ei aivan noin suuri kuin kirjoituksessa on arvioitu, ja pienenemään päin. Raportit on tehty nykyisten raportointisääntöjen mukaan. Jos näin ei toimittaisi, eri maiden raportit eivät olisi vertailukelpoiset.

    Nyt kun maaperän hiilivaroihin liittyvä ongelma on tiedostettu laajemmin (tutkimuslaitosten ulkopuolellakin), voidaan metsänhoitoa ja maataloutta kehittää maaperän hiilivaroja säästävään suuntaan. Tässä auttaa erityisesti rehevien ja paksuturpeisten maiden muokkaus mätästämällä ja sopivissa kohteissa myös peitteinen metsänkasvatus, jossa varsinaista muokkausta vältetään. Äestystä tarvitaan kuitenkin vielä luontaisessa uudistamisessa, jotta siemenille vapautuu tarpeeksi itämispaikkoja.

    Puuki 18.11.2017 at 10:50

    Fossiilisten käytön lopettaminen edellyttää korvaavien uusiutuvien käytön lisäämistä.

    Esim. muovipussit ja -pakkaukset voitaisiin korvata puuperäisillä tuotteilla, samoin paljon luonnonvaroja vaativa puuvilla .

    Muistaakseni syväaurauksesta siirryttiin jo vuosia sitten erilaiseen matalampaan auraustapaan (siellä missä sitä vielä ehkä käytetään). Kevyemmät maanmuokkaustavat ei voi aiheuttaa lähellekään samanlaisia hiilipäästöjä kuin syväauraus. Sen voi päätellä ihan ilman erityistä tutkimustakin, koska päästö liittyy juuri maaperän paljastumiseen. Luonnonsuojeluliiton ex. vetäjällä saattaa olla erilainen lähtökohta tutkimuksen teossa, kuin jollain toisella tutkijalla olisi ollut.

    Mutta eipä silti ole pahitteeksi vähentää maanmuokkauksen aiheuttamia haittoja entisestään mm. välttämällä eroosiherkkien alueiden voimakasta muokkausta.

    Jaksaa ihmetyttää (edelleen) näissä hiilitasetutkimuksissa se, että vaikka kerrotaan pyrittävän tieteellisesti oikeaan laskentatapaan , niin silti ei oteta huomioon selviä asiaan vaikuttavia tekijöitä ; yksi niistä on turpeen kasvun sitoma hiili.

     

    A.Jalkanen 18.11.2017 at 11:25

    Olet Puuki oikeassa: raportointi ei anna täydellistä kuvaa Suomen metsien ja soiden hiilitaseista. Jos raportoidaan vain ihmisen muuttamat alueet, kuten khk-inventaariossa, silloin luonnontilaisilla soilla kasvavaa turvetta ei voida huomioida. Sen suuruus on kuitenkin vain samaa luokkaa kuin mitä turvetuotantoalueilta nostetaan vuosittain, eli melko pieni.

    Jätkä 18.11.2017 at 11:54

     

    Rovaniemellä toimivan Marttiinin konepajan valmistama monitoiminen metsäaura ja sen eteen valjastettu Caterpillar D6 kääntävät maata syrjälleen Itä-Lapissa.

    Moottorin pauhu ja auran jyminä täyttävät hakkuuaukon. Välillä näyttää siltä, että takajaloilleen tuon tuostakin pyrkivä riski vetojuhta kellahtaa kyljelleen rinteessä, mutta pompottelu jatkuu yli kivien ja kantojen.

    Pillarin kuutoskoneen murina tyrehtyy, kun kuljettaja Antero Manninen Kemijärveltä aloittaa ansaitun kahvitauon.

    ”Ryhdyin aurahommiin vuonna 1981. Työmaat ulottuvat Koillismaalta Itä-Lappiin”, Manninen kertoo.

    Mannisen työnantajana on Koneyhtymä Arto Tervola Ky Kemijärveltä, jolla Caterpillareita on käytössä kaksin kappalein. Yrityksen asiakkaina ovat alueen yhteismetsät ja metsänhoitoyhdistykset. Tänä suvena aurattavana on noin 800 hehtaaria.

    Hommaa piisaa myöhäiseen syksyyn, sillä yhden hehtaarin auraamisessa kuluu keskimäärin puolitoista tuntia, ja kohteet ovat levällään maakunnassa. Metsäauraus loppuu Lapissa roudan ja lumen takia marras-joulukuun vaihteen tienoilla.

    Työtä on haitannut poikkeuksellisen sateinen kesä, joka on kastellut maan läpimäräksi. Tällä on merkitystä, kun aurauskohteetkin ovat etupäässä märkiä ja paksukunttaisia kuusen maita.

    Pillarin perään kytketyn säätöauran korkeutta ja ottokulmaa voidaan säätää hydraulisesti: painonapeilla koneen hytistä. Auran pitääkin olla tarkasti säädetty, sillä auraussyvyys saa olla nykyään korkeintaan 25 senttimetriä kuntan rajasta. Tämä enimmäissyvyys johtuu metsän sertifioinnista.

    ”Veden juoksuttamiseksi joudutaan toisinaan auraamaan hieman syvempikin kuru.”

    Auraamissuunta tähdätään pääsääntöisesti maaston korkeuskäyrien mukaiseksi, jotta vesi ei veisi maita mukanaan. Jos auraa joudutaan kiskomaan maaston jyrkkyyden takia ylä- tai alamäkeen, ohjeena on aurauskatkoksien tekeminen eroosion välttämiseksi. Katkoksia tehdään myös edistämään palstan konetöitä jatkossa.

    Marttiinin säätöaura paljastaa maanpinnan kuntan alta noin 180 senttimetrin leveydeltä. Taimet istutetaan auran kääntämään palteeseen.

    ”Ennen aurattiin niin syvältä kuin aura otti. Ojat olivat valtavat. Syväauraukset lopetettiin 1980-luvulla.”

    Auran veturiksi valjastetun pitkäalustaisen 23,5 tonnin Caterpillar D6:n voimat riittävät metsäauran kiskomiseen mainiosti. Polttoöljyä kuluu 35–40 litraa tunnissa. Pillarin huollot tehdään usein maastossa, ja yleensä yhtiön huoltoauto seuraa mukana työmaan tuntumaan.

    Pillarin puskulevylle ei auraushommissa ole käyttöä, mutta jos palstalle joudutaan tekemään kulkureitti, sopii puskulevy siihen paremmin kuin hyvin.

    ”Ja onhan puskuterälle käyttöä myös talviteiden teossa”, Manninen lisää.

    Auraus käytännössä korvasi paljon työvoimaa ja aikaa vaatineen metsämaan kulotuksen 1960-luvun lopulla. Samalla päästiin eroon tulen karkailusta. Pillari ei turmele pystymetsää, kuten punakukko, ellei kuski sitten nukahda ohjaimiin.

    Metsähallitus luopui valtionmaiden aurauksesta jo 1990-luvun alussa, vaikka aurauskohteiden uudistamistulokset olivat usein hyvinkin kannustavia. Aurauksen haittapuolena on auratun alueen voimakas vesoittuminen.

    Metsän auraus

    metsä

    -Juttu on maaseudun tulevaisuudesta vuodelta 2016.

    Puuki 18.11.2017 at 11:54

    Eipä taideta laskea ennallistettujen ja itsestään ennallistuvien soiden rahkaturpeen kasvun sitomaa hiiltäkään.Nehän on ihmisen toiminnan piiriin kuuluvia alueita.

    Vertailevaa tutkimusta esim. puun käytön/ruskohiilen käytön vaikutuksista hiilen kiertoon ei ole muuten taidettu tehdä(?). Jossain lehdessä oli juttu saksalaisesta ruskohiilikaivoksesta, joka on 3000 ha avokaivos ja tuottaa hiiltä 40 milj . t/ vuosi. Paljonkohan tuo tuottanee hiiltä ilmoille , kun se hiili käytetään kokonaan energiantuotannossa? Niitä vastaavia hiilikaivoksia on siellä kymmeniä.

    PaavoOjanen 18.11.2017 at 16:39

    Olen huolellisesti tutustunut Heikki Simolan ja kumppaneiden suotutkimuksiin, koska itsekin olen sen alan tutkija (ja ne tutkimukset on julkaistu jo monta vuotta sitten). Ne ovat kyllä aivan päteviä ja mielenkiintoisia tutkimuksia siitä, kuinka paljon turpeen hiilivarasto on n. 3o vuodessa ojituksen jälkeen pienentynyt, otanta painottuen voimakkaasti metsänkasvatuskelvottomille soille. Mutta Heikin yleistys kertomalla keskimääräinen vuotuisen hiilen hävikin estimaatti kyseisillä soilla kaikkien metsäojitettujen soiden pinta-alalla (n. 5 milj. ha) ja hänen väitteensä siitä että näin saatu luku (33 Tg CO2/vuosi) olisi pätevä arvio tämänhetkisestä päästöstä ei ole perusteltu. Hänen otantansa ei edusta metsäojitettujen soiden alueellista ja suotyypeittäistä jakaumaa ja hiilen hävikki keskimäärin 30 vuoden aikana ei edusta nykyhetkeä.

    Olemme tutkineet tämänhetkistä CO2-päästöä alueellisesti ja suotyypeittäin kattavalla otannalla (68 koealaa, http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2010.04.036, http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2012.10.008) ja tämä tulos on yleistetty kaikille metsäojitusalueille VMI-tietojen pohjalta (http://dx.doi.org/10.1016/j.foreco.2014.03.049). Tulos epävarmuuksinen on että päästö on max 10 Tg CO2/vuosi. Tämäkin on todella iso päästö ja asialle todellakin kannattaisi tehdä jotain, mutta tämä on tieteellisesti pätevä yleistys, päinvastoin kuin Simolan hutaisu.

    Simolan uuteen tutkimukseen kivennäismaiden maanmuokkauksen vaikutuksesta ei ole vielä voinut tutustua, koska hän on lähtenyt huutelemaan ennen kuin tutkimusta on julkaistu (se on vasta hyväksytty julkaistavaksi). Kannattaa kuitenkin huomata, että abstraktin perusteella tulos koskee vanhojen luonnonmetsien ottamista metsätalouteen avohakkuulla ja maanmuokkauksella. Sitten kuitenkin kyseinen tulos on kerrottu nykyisellä talousmetsien vuotuisella maanmuokkauspinta-alalla (120 000 ha/vuosi). Niin saadaan taas iso luku, mutta eihän nykyinen talousmetsien maanmuokkaus kohdistu vanhoihin luonnonmetsiin (kuin enintään hyvin pieneltä osalta)! Näyttäisi siltä, että taas hutaistu yleistys pilaa sinänsä mahdollisesti ihan asiallisen tutkimuksen maineen. Hänen tutkimuksenhan saattaa olla varsin fiksu arvio siitä, kuinka paljon luonnonmetsien käyttöönotto on aikanaan aiheuttanut päästöjän maaperästä, mutta eihän se pahemmin liity nykyisen maanmuokkauksen mahdollisesti aiheuttamaan päästöön. (tämä arvio saatavilla olevien tietojen perusteella)

    Rane2 18.11.2017 at 17:56

    Ei ole ensimmäinen tutkimus täällä joka on tehty periaatteella että kun lopputulos tiedetään niin kyllä sitten siihen johtava tutkimus  saadaan aikaiseksi.

    arto 18.11.2017 at 18:36

    Metaania suosta vapautuu. Monesti poikasena leikittiin raoutasuohon reika. ja tuli palaa kuin kaasuliekki hetken, Hassua ja hauskaa.

    Timppa 18.11.2017 at 18:37

    ” Tämäkin on todella iso päästö ja asialle todellakin kannattaisi tehdä jotain”

    Vanha totuus on, että kerran tehty päätös pitää unohtaa ja miettiä uusia parempia päätöksiä, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen.  Mitä ne olisivat?  Vai onko mitään parempaa, kuin ne suo-ojitukset, jotka ovat lisänneet Suomen metsien kasvua huomattavasti.  Olisiko saksalaisella ruskohiilellä tuotettu energia ratkaisu?

    Meidän yhteismetsä on tehnyt yhden ratkaisun.  Emme kunnosta erään  pikkujärven rantarämeen aikanaan tehtyä ojitusta.   Keskitymme tuottamaan puuta ensisijaisesti kivennäismailta.  Meille ratkaisu oli helppo, koska sen suon puuston osuus koko metsiemme kasvusta on minimaalinen. Onko ratkaisumme hiilitaseen kannalta viisas vai ei, sitä en tiedä.  Paikallisesti vesikysymyksenä on varmasti perusteltu.

    Monilla metsänomistajilla ojitettujen soiden osuus on suuri eikä silloin liene mielekästä tehdä ratkaisuja, jotka heikentävät soiden kasvua.  Tietysti kansantaloudellinen näkökohta on sama.  Kehityskin on kehittynyt kuten lukijoiden kuvissa nähdään.  Leveätelaisilla metsäkoneilla puuta haetaan lähes paikasta kuin paikasta.

    jees h-valta 18.11.2017 at 18:56

    Turvemaiden metsänkasvatus on aivan ok-juttu. Sinne vain pitää tehdä hiukan pengertietä ja pitää ojat auki. Uudistus naveromätästyksellä siemenpuita jättäen. Kun mättäät taimettuneet ei muuta kuin vielä siemenpuutkin lihoiksi. Tällä menetelmällä olen jo tiliä tehnyt aivan hyvin ja uudistuskustannuskin aivan kevyimmästä päästä. Siemenpussin voi vielä ostaa ja vähän auttaa luontoa. Minulle on aivan sama mitä piiperot laskee, minä pyrin laskemaan kannattavaksi metsätaloudeksi.

Viewing 10 replies - 31 through 40 (of 71 total)
1 2 3 4 5 6 7 8