Keskustelut Puukauppa Niinhän siinä sitten kävi…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 47)
  • Metsäkupsa Metsäkupsa

    25 vuotta muistan energiapuun paremmasta huomisesta puhutun,mutta lopputulos paria pyrähdystä lukuun ottama pettymysten puolella.Oma näkemys halventuvan energian maailmassa on,ei toivoa lähitulevaisuudessakaan taida paremmasta olla.Metsänomistajan ei kannata energiapuuhun uskoa,eikä yrittäjien sitä varten investointeja tehdä.Näin ei myöskään pettymyksiä tule,tyhjän saa pyytämättäkin.

    jees h-valta

    Niin, siitä saa mo vitosen ja muut korjaa potin. Onko tuo sitten tulevaisuus muissakin puulajeissa jää nähtäväksi. Kuituhan sinne jo kovaa kyytiä on perässä menossa. Täällä suunnilla oli peräti neljä hehtaaria sisältävä nuorta metsää kasvava palsta myynnissä. Usotteko ettei tee mieli maksaa 38000 moisesta. Melkein kymppitonni hehtaarilta, heh, heh!

    suorittava porras suorittava porras

    Kaikesta huolimatta….

    ”Uusiutuvan energian tuotannossa tehtiin viime vuonna ennätys. Energiaviraston mukaan uusiutuvilla tuotettiin sähköä, lämpöä ja biopolttoaineita reilut 130 terawattituntia, mikä on viitisen prosenttia enemmän kuin edellisvuonna ja samalla tuotantoennätys.

    Eniten lisääntyi metsäteollisuuden jäteliemillä ja sivutuotteilla tuotettu energia, niiden osuus uusiutuvasta energiasta on yli 60 prosenttia.”

    Risut ja keppimetsät osoittautuivat harha-askeleeksi .

    jhn6610

    ’Risut ja keppimetsät osoittautuivat harha-askeleeksi .’   Joo, risuenergia tulee siitä ettei kuitu+tukki-kokoa mä,ku,ko saisi polttaa.  Risupaaliauto kertoi että kuorma kyllä on täysi 40tonnia. Leppämetsä tai lehtikuusimetsä särähtää. Möin 9kiintoa koivutukkia 45e/m3 ja mo:n dilemma: pannuhuoneessa olisi säästäny löpöä 2000litraa. Mikä on puusähkön hinta? Jos pääministerin kotoekokylän Volter-häkägeneraattori pyörii plussalla miksi ko. pienimuotoinen sähköntuotanto ei kasvata suosiota. En tiedä Volter-laitoksen hintaa. Japanin Fukusimasta tulee tilauksia.  Hakevoimalat ensisijaisesti lämmöntuottajia, pelkästään sähkötuottajia onko yhtäkään.  Spotti-hinta 29,91e/mwh, hakePIX 19,11e/mwh. Kympin erolla ei vissiin pyöritä toimintaa. Kaukolämpöputki eurooppaan ei, mutta sähkökaapeleita menee. Maalämpö-aikakausi nostaa sähkönkulutusta huippupakkasilla.

    Tolopainen

    Tälle talvella on turha odottaa sähköpulaa sitä ei tule. Toivotaaan, että tulisi ensitalvena. Sen jälkeen jyrähtää Ol3 käyntiin, eikä ole enää mistään pula. Sähköä riittää vientiinkin, jos kelpaa ruotsalaisille. Venäjälle ei kannata viedä, eikä Norjaan niillä on muutenkin liikaa ja tuulivoima lähes rakentamatta. Se on vasta työnalla ja lähivuosina kasvaa roimasti.

    Tolopainen

    Miksi puuta pitäisi yleensä myydä energiapuuna, sehän on järjetöntä 5€ kiinto , ravinteita menetetään turhan halpaan tuotteeseen.  Kyllä se puu kasvaa metsässä, kun harventaa ja kaataa räipät pois. Samaman verran se kaataminen maksaa olipa se riuku 2m tai 10m, olen testannut. Kyllä Tilhillä tapahtuu vaivattomasti ei siihen  Kemeroita tarvitse kysellä vuosikausia.

    Jätkä

    Runkopuun ravinteiden jääminen metsään puiden käyttöön on kyseenalainen toive. Kasvavat puut tuottavat ravinteita neulasissa ja lehdissä, joten energiapuun korjuussa voidaan puhua ravinnemetyksistä, jos pois kuljetetaan paljon vihreää.

    Esim kuusikon avohakkuussa hakkuutähteiden, eli oksien ja latvuksien mukana lähtee suurin osa kuvion vihreästä, jonka poistuminen koituu yleensä metsän uudistamisen hyväksi, koska taimien menestymistä haittaava rehevöityminen jää vähäisemmäksi.

    Jos energiapuusavotan ravinnemenetyksistä ollaan huolissaan, niin siinä olisi hyvä keino karsia polttoon vietävä puusto, jolloin oksat ja lehdet sekä latvus jäisivät palstalle.

    Ideana energiapuun käyttö ei ole huono, koska sen yhteydessä on saatu laiskat ja ahneet metsänomistajat taipumaan nuorten metsien harventamiseen. Tempoileva politiikka on vain ajanut koko alan ahdinkoon.

    Jyväskylään rakennettiin ylisuuri hakevoimala, jonka oli tarkoitus käyttää turvetta tukipolttoaineenaan. Laskelmin osoitettiin, että on ”aivan välttämätöntä” tehdä jättikokoiset jäissäkin kulkevat alumiiniproomut, joilla haketta tuotaisiin Keiteleen kanavan kautta, joka pitäisi remontoida niin sulkujen kuin ylikulkusiltojenkin osalta. Koska rekoilla ja junilla ei kertakaikkiaan pystyisi kuljettamaan niin valtavaa hakemäärää.

    No ei tullut proomuja, ei siltoja, ei ruuhkaa rekkaväylille, vaan tuli hiilivaunuja satamasta Jyväskylään.

    jees h-valta

    Suorittavan ”risu-ja keppimetsät” olisi vain kannattanut edelleen laittaa kasvukuntoon juuri e-puuhakkuulla mutta kun ei ole pulaa mistään ja halpaa kivihiiltä sumeilematta poltetaan, ei kannata ei. Aika on siitä hauska muoto elämässä että se muuttuu nopeastikkin jos tarve vaatii. Uskon että tämä uudelleen tulo ei ole edes monen vuoden takanakaan. Kyllä me sen kerkeämme hyvin nähdä vielä kun ”kepit” taas kelpaa kun esim. Kaidi saa tuotantonsa käyntiin. Toki nytkin e-puun käyttö on jollain tasolla esim. latvusmassaa menee hyvin eteeenpäin. Ja siitähän samoin tulee se vitonen mo:lle mutta saisiha sitä hintaa kympin verran lähes olla.

    Tolopainen

    Saahan noista haavoistakin kuitupuun hinnan, kun myy pieninä erinä. Sen olet varmaan ilolla huomioinut. Vai meneekö kuormavaassa kuitenkin halvemmalla kuin koivukiinto.

    Aimo Jortikka

    Kylhän se lisääntyykin. Esim Lahti energia korvaa kivihiilivoimalan biopolttoainetta käyttävällä laitoksella, käyttää 320 000 kuutiota puuta. Osa on tietysti paikallisten sahojen ja faneritehtaan  kuoria, osa  muuta. Paikalliset firmat ja mhy toimittaa. Joskushan Päijät-hämeestäkin kuljetettiin juuri tuonne Jyväskylän laitokselle , nyt tulee paikka lähempää.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 47)