Keskustelut Puukauppa Nouseeko hinta vai laskeeko se??

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 110)
  • Nouseeko hinta vai laskeeko se??

    Luke tiedotti viime viikosta:

    Kauppamäärä nousi, samoin nimellishinnat, mutta reaalihinta laski. Tätähän se on ollut 1970-luvulta lähtien. Milloin kääntyy reaalihintanousuun?

    Tällä on aika oleellinen merkitys, jos mietitään metsätalouden kannattavuutta. Milloin tulee nollaraja vastaan? Vai oppivatko metsänomistajat jossakin vaiheessa kannattavuuslaskennan?

  • MaalaisSeppo

    Eiköhän se mene niin, että ensin nousee hinta ja sitten myynnit eikä päinvastoin. Nyt kannattaa hieman himmailla.

    jees h-valta

    Himmailkaa ihan hitosti vaan, minä ainakin lisään myyntiä sitä mukaa kun kysyntä lisääntyy. Tuntuu vain ettei tuo aivan hulvakasta ainakaan täällä lounaankolkalla ole meno. Aika pitkään saa hakkuuta varrota edelleen.

    Jätkä

    Nyt tosiaan kannattaa lahjoittaa kaikki puutavaransa osuuskauppaväelle – on se aate vaan niin jalo!

    harrastelija harrastelija

    Aatteen ja ismin puolesta maailmassa on tapeltu aina! Metsäliitto on aikanaan ollut Oy ja perustettu aikoinaan pahan laman keskellä 1930-luvulola. Teemana on ollut saada metsänomistajille hyötyä puun jalostuksella. Sodan jälkeen Metsäliitosta muodostui Osuuskunta ML.

    Aikoinaan jalostus on ollut sahaustoimintaa. Serlachiuksen kanssa fuusioituminen lisässi jalostusta sellun, paperin ja kartongin tuottamiseen. menossa on ollut mutkia matkassa ja vielä tämän vuosituhannen alussa oli fuusio/konkurssi lähellä.

    Joka tapauksessa 2 suurta metsäyhtiötä tarjoavat saman tyylisiä asiakasetuja omille ”jäsenilleen”- Metsäliitto on siinä ainakin toistaiseksi paremmin hoitanut jäseniensä asioita. 7 %:n osuustulo ha-pohjaississa ja 6,5 % A-osuuksissa on tämän päivän korkomarkkinoilla huippua!

    Tärkein mo:n kannalta on kuitenkin saada puut kaupaksi huonompanakin aikana ja kilpailutilanteen nousun näkymissä nuo korotetut bonuksetkaan ei ole mikään huono juttu 🙂

    jees h-valta

    Niin, osuustoiminnallinen avasi näin hinnannousun muillekkin toimijoille seurattavaksi. Jäsenet palvelusopimuksella ovat ennenkin saaneet hiukan paremmin ja nyt reilusti paremmin. Onko nyt sitten muka aika pihdata puun myyntiä kun kannuste on jo luvattu? Ei ainakaan minun mielestä.

    jees h-valta

    Myös tyytyväisyydellä lueskelin harvennusvertailua Metsälehden Makasiinista. Isot toimivat vastuullisesti ja harvennusjälki kolmella suurella parasta ja kaukaa perästä rääpivät esim. mhy ja sahurit.

    Kurki

    Tanelin linjoilla.

    Tukkipuun hinta on puunmyyjälle tärkein tulojen kannalta ja se  määräytyy pienellä marginaalilla puutavaran vientihinnoista. Taitaa sahaus olla Suomessa nytkin kiikun kaakun kannattaako. Jotta edes tämä kantohintataso säilyisi keskimäärin tulevaisuudessa, se edellyttää, että muut kustannukset kuten palkat eivät ala nousta suhteessa enemmän  ja syövät sitten kantohinnan osuutta pienemmäksi.

     

    Apli

    Jesse yleisti aika rajusti… kyllä mhy:n korjuukin osaa harventaa riippuu kuskista. Metsäliiton oli pakko tehdä jotain sillä äänekoskea tuskin halutaan seisottaa puupulassa… mutta hinnat nousee pari vuotta hitaasti mutta varmasti.

    harrastelija harrastelija

    Onhan se paljolti kiinni henkilöistä ja henkilösuhteista puukaupassakin. Alueet tulee mukaan silloin, kun etäisyydet ovat erilaisia jalostuslaitoksille. Luultavasti lähijalostaja maksaa metsään enemmän kuin pitkän maantie/vr-kuljetuksen taakse.

    Aluevaikutuksesta omat kokemukset ovat EnsoG:n kanssa hyvät silloin, kun myyntiä oli yhtiön sellutehtaan lähistöllä. UPM:n kanssa yhteistyö oli aktiivista niin kauan, kun Kajaanin tehdas toimi. Nyt ostomiestä ei juuri tavoita, liekö edes kokopäiväisenä alueella? Kiinteiskauppa on kyllä pelannut.

    Tuosta yhtiöiden työn laadusta sen verran, että MHY Kainuun johtaja (jossa olen jäsenenä) palkittiin juuri valtakunnan parhaaksi POMOksi!

    Onnea Heikki Meriläiselle!

    MJO

    On aivan varmaa, että suomalaiselle puulle on kysyntää, muodossa tai toisessa, nykyisten tai uusien toimijoiden kautta. Kiertotaloutta kannattaa katsella pidemmän aikavälin muutoksena.

    Kysyntää varmasti tulee olemaan aina jonkin verran. Jollei kysynnällä ole suurta volyymia, niin on turha odottaa hinnan nousua.

    Aina löytyy myyjiä vähäiselle kysynnälle, jotka myyvät vähän huonommallakin hinnalla. Lopuille jääkin sitten luukäteen.

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 110)