› Keskustelut › Metsänomistus › Onko keskusta paras puolue metsänomistajille?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 134)
  • Onko keskusta paras puolue metsänomistajille?

    Merkitty: 

    Olen vahvasti kääntymässä kevään -27 vaaleissa keskustan kannattajaksi. Kanki-Kaikkonen oli puolustusministerinä ihan noheva kaveri joten menisi hyvin pääministerinäkin kunhan opiskelee Sipilän perinnön tarkkaan. Metsänomistajille keskusta tuntuu nyt parhaalta vaihtoehdolta – vai onko parempia tarjolla?

  • isaskar keturi

    Keskustalainen perinne on kyläpolitikointi ja mutu-tuntumalla asioiden hoito, muutamia lukuunottamatta. Perinteinen keskustelainen ”urapolku” oli – kirkkovaltuusto, mhy valtuusto, kunnanvaltuusto, metsälautakunta ja siitä sitten eduskuntavaaleihin tai valitsijamieheksi. Mikään alkupään pesteistä ei tarvinnut mitään osaamista ja asiat sovittiin pienessä piirissä. Tämähän näkyi sitten valtakunnan politiikkaan asti mm. siinä kuuluisana ”keskusta pettää aina”, kun hommia ei valtakunnan tasolla voinutkaan hoitaa samalla tavalla, johon oli totuttu.

    Perassic Park Perassic Park

    Keskustaa äänestävän kuluttajansuoja on ollut aivan onneton.

    Puolue haluaa hallitukseen hinnalla millä hyvänsä. Keskustaa äänestävä ei voi tietää antaako kannatuksensa oikeistolle vai vasemmistolle.

    Metsän kiinteistöveron vastustus hoituu myös aitoja oikeistopuolueita äänestämällä.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Näin se taitaa olla, kuten edellä kommentoitu. Itse katson metsänomistajalle varmimmaksi ja luotettavamaksi vaihtoehdoksi äänestää oikeistopuolueita. Ainakin Annikan johdolla keskusta oli vihervasemmiston aisankantaja, jota aika moni kepulainenkin viime vaaleissa taisi ääntään oikealle ruksata. Antti on toivon mukaan toista maata, mutta aika näyttää.

    Visakallo Visakallo

    EU:n maa- ja metsätaloutta koskeva ilmastopolitiikka lähti täysin laukalle hollantilaisen Frans Timmermansin  saatua 2019 komission varapuheenjohtajana vastuulleen Euroopan vihreän kehityksen- ja ilmastopolitiikan. Elokuussa 2023 Timmermans kuitenkin ilmoitti palaavansa kesken kauden kotimaanpolitiikkaan, ja sen myötä edustamansa työväenpuolue hävisi Hollannin vaalit jääden oppositioon. EU:n komissio puolestaan siirtyi kristillisdemokraattien ohjauksseen ja sen mukana myös ilmastiopolitiikka alkoi normalisoitua. Suomessa tätä ei ole erityisesti vihreiden taholta haluttu oikein vieläkään huomioida.

    Rahmametsuri Rahmametsuri

    Olen myös niin paljon muuta kuin omistukseni, joten ääneni ei mene keskustalle.

    Perko

    Suomen Keskustan ja Kansallisen Kokoomuksen tavoite-erot metsäpolitiikassa kulminoituvat siihen, katsotaanko metsää alueellisen yksityisomistuksen elinkeinona vai osana suurempaa teollisuus- ja markkinakapitalismia. Osakkeenomistajille puun hinta on toisarvoinen mieluummin ilmainen.

    Apli

    Kupsan kanssa samoja ajatuksia, äänestän oikeistoa ja viime vuosikymmeninä keskustaa, ja toivon että Antti ei joudu juoksupojan asemaan jos menee seuraavaan hallitukseen toisen Antin kanssa. Demarit haluaa leikata maataloustukia ja varmasti painetta tulee metsäpuolelle myös mutta toisaalta ammattiliitot demareiden rahoittajat tuskin haluaa metsäpuolen verotusta kiristettävän.

    Rahmametsuri Rahmametsuri
    Rane2

    No Kokoomuksen kanta metsien kiinteistöveroon on häilyvä.Viimeksi 2014 metsäteollisuus ja jotkut kokoomuspoliitikot,mm. Sampsa Kataja kokeilivat kepillä jäätä.Tyrmäys yritykselle oli sen verran raju että kokoomus ei ole vielä uudelleen yrittänyt.

    Nyt kun taloustilanne on mikä on niin hyvinkin mahdollinen SDP-Kok-hallitus varmasti harkitsisi kiinteistöveroa metsillekin.Metsäteollisuuden kannustamana(vaalirahoituksella) kokkaritkin olisivat myönteisiä.Mitään periaatteellista vastustusta heillä ei ole vaan kielteinen kanta on perustunut pelkoon Kepun kannatuksen noususta…

    Kataja kepittäisi metsänomistajaa – Uutiset kotimaasta ja maailmalta – Maaseudun Tulevaisuus

    MaalaisSeppo

    Paras puolue mo:n kannalta on hallituspuolue. Eli Kepu tai Persut. Persut tuskin ovat seuraavassa hallituksessa eli Kepu on valintani.

    Mo:n kannalta on hyvä, jos hallituksessa on jompi kumpi Kepu tai Persut (vain toinen). Toinen pitää hallituksessa huolta metsänomistajista ja toinen oppositiossa. Vahtivat myös toisiaan hyvin tarkasti, ettei lipeämistä tapahdu. Myös Kok pysyy varovaisena Persujen pelossa.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 134)