Keskustelut Metsänhoito Optimismia metsäalalle

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 184)
  • Optimismia metsäalalle

    Merkitty: 

    Tälläkin palstalla valitellaan monesti varsin pienistä ongelmista.  Ajatelkaa kuitenkin tulevaisuutta.  Puupohjaisilla tuotteilla tulee olemaan jatkossa entixstä enemmän kysyntää.

    Kilpailijamailla on ongelmia.  Keski-Euroopan kuusikot tuhoaa kirjanpainaja.  Kanadan ja Vanäjän metsiä palaa jatkuvasti joka vuosi valtavia pinta-aloja.  Eikä niiden uudistamisista huolehdita.  Ruotsin metsien hakkuut ovat jo kestävyyden äärirajoilla.  Siellä on massiiviset hirvituhot.  Kanadassa ja Venäjällä on ongelmina puuttuva tieverkosto.  Ruotsissakin se on harvempi kuin Suomessa, mikä haittaa myös metsäpalojen sammuttamista.

    Suomessa on maailman tihein metsätieverkosto.  Meillä on tehokkaita tuotantolaitoksia ympäri maata, joten kuljetuskustannukset ovat kohtuulliset.  Metsänhoitotyöt ovat tehokkaita, koska metsureiden ei tarvitse kulkea jalan pitkiä matkoja.  Jos millään niin Suomen metsätaloudella on loistavat mahdollisuudet tulevaisuudessa.

    Meidän pitää hyödyntää tätä etsikkoaikaamme.  Hoitaa metsiämme niin, että ne kasvavat entistä paremmin.  Lopetettava turhanpäiväinen pihistely hoitotöissä.  Panostettava entistä parempaan kasvuun.  Tämähän onnistuu vain jaksollisella kasvatuksella.   Siis jaettava oikeaa tietoa metsänomistajille.  Meidän jokaisen pitää huomata, että olemme vastuussa tuleville sukupolville siitä mitä teimme tai jätimme tekemättä.   Pyrittävä luomaan positiivista ilmapiiriä metsiimme.

  • pölkkypää

    Peukut tälle kirjoitukselle.

    Visakallo

    Timpalla oikein hyvä kirjoitus. Valitettavasti ympäristöministeri Krista Mikkosen muodostaman työryhmän agendalla ei taida nämä asiat nyt olla. No, viimeistään syksyllä meno sielläkin ministeriössä muuttuu, kun realitalous lyö kunnolla vasten kasvoja.

    merpe

    Mutta Timppahan kirjoitti ihan asiaa!!! Hienoa!

    Metsäkupsa

    Timpalla on pitkä elämänkokemus metsästä, on varmaan ollut monen moista vuosikymmenten varrella. On ollut sotia, sosialismin pelkoa, haposateet , nousu ja laskukausia. Nyt olemme jälleen ajassa, jossa maamme tarvitsee metsiä, toivottavasti päättäjät eivät pilaa metsätaloutemme toimintaedellytyksiä. Raivuulla olen tänäänkin ollut ja luottavaisena katson tulevaisuuteen.

    suorittava porras

    Timpalta painavaa asiaa! Puulla parempiin päiviin!

    Metät kunnossa!

    Nyt on hyvä avaus ja kommentit täyttä asiaa!!

    metsä-masa

    Hyvä huomio Timpalta. Ei aina oikein huomaakaan, eikä tule ajatelleeksi miten metsien määrätietoinen ja ammattitaidolla johdettu metsienhoito on saatu aikaan. Lisäksi konepajateollisuus, jossa valmistettiin paperikoneita ym. puun jatkojalostamiseksi.

     

    Gla

    Sehän tässä skitsofreenista onkin, että kaikki tuo pitkäjänteinen työ jolla nykytilanne on saatu aikaan, on monien mielestä itsestäänselvyys, jota on varaa ulosmitata.

    Korona, niin kurja juttu kuin onkin, palauttaa perusasiat kunniaan. Venäjä aloitti työn vallatessaan Ukrainan. Aiheellinen herätys länsimaille, mutta nyt on kattavasti väännetty rautalankaa ihan kaikille sen suhteen, mikä on yhteiskunnassa tärkeää. Kukaan ei enää valita siitä, että suomalaisesta puusta tehdään myös vessapaperia, kun pitäisi tehdä vain ikkunanpokia.

    A.Jalkanen

    Hyvä välillä laajentaa näkökulmaa ulos metsänhoitomenetelmien välillä tapahtuvasta vatuloinnista. Miten tämän sanoman saisi laajemmalle yleisölle Suomessa ja EU-tasolla?

    nuori isäntä

    Mitä enemmän metsiä tuhoutuu muualla sitä enemmän niihin kohdistuu intohomoja niiden museoimiseksi Suomessa. Vihreä puolue tulee ajamaan  tukijärjestöineen voimakkaasti jaksollisen kasvatuksen kieltämistä. Rummutus alkanee syksyllä ja se on kovaa. Lehdissä tullaan näkemään jatkuvalla syötteellä juttuja siitä miten luonto on tuhottu ja miten metsien käyttö pitäisi kieltää. Se vähän mitä saisi käsitellä pitäisi käsitellä jatkuvan kasvatuksen mallilla. Tämä viestiä tulee laajalti ja toistuvasti mediasta jota lukee muu väestö. Sillä he ovat ymmärtäneet, että yleinen mielipide on se mikä ohjaa. Ihan sama  mitä  Metsälehti tai MT kirjoittaaa. Väkeen on helppo vaikuttaa, kun osaamista ja ymmärrystä ei ole. Metsänomistajien on ihan turha kirjoitella toisilleen miten ollaan saatu valtava kasvu aikaiseksi, kuinka hoitotyöt ovat tärkeitä tai miten otamme luontoarvot huomioon. Sillä ei vaikuteta mihinkään ja oman kehumisen lisäksi se on täysin turhaa. Jos halutaan edistää metsätaloutta meidän pitää osata puhutella ja vaikuttaa suureen yleisöön. Muu on turhaa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 184)