Keskustelut Luonto Performatiivisia koreografioita kainuulaismetsissä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 69)
  • Performatiivisia koreografioita kainuulaismetsissä.

    Nyt on aika alkaa muistella vanhoja hyviä aikoja.Tänä talvena tulee nimittäin kuluneeksi tasavuosia näistä kahdesta Metsähallituksen suojelukonfliktista joissa Ranella on ollut kunnia olla mukana.Nämä ns.metsäsodat olivat Sopenmäen Heinosenaho -89 ja Hyrynsalmen Kukkuri -99.Kirjoituksina nämä ovat enemmän hupiosastoa mutta toisaalta molemmat konfliktit ovat myös pieni osa metsiensuojelun historiaa.Tästä otteluparista selviää sattumalta sekin  miten käytännön suojelutoiminta muuttui kun Luontoliiton amatöörit vaihtuivat Greenpeacen kansainvälisissä operaatioissa rutinoituneisiin monikansallisiin ammattilaisiin.

    Suojelijat ovat toki Sopenmäkeä muistelleet,esim.Anni Sinnemäki muutamassa haastattelussa.Niitä en ole lukenut mutta Timo Kaunisto luonnehti blogissaan yhtä  niin että Heinosenahon tapahtumia hehkutettiin ikäänkuin Anni olisi selvinnyt Tali-Ihantalasta.Todellisuudessa nämä ”metsäsodat” olivat kuitenkin lähtokohtiin nähden varsin korrekteja tapahtumia.Esim Sopenmäessä oli musiikki ja taide-esityksiä enemmän kuin väkivaltaa ja kukaanhan ei kuollut vaikka läheltä piti.

    Oma panokseni ei tietenkään ollut niin suuri kuin näin omakohtaisesti muisteltuna saa ehkä vaikutelman.Toki kerron mahdollisimman paljon muiden tekemisistä mutta molemmissa konflikteissa tapahtui varmasti paljon josta en tiedä mitään.

    Mukana olleista metsähallituslaisista en käytä oikeita nimiä.Nämä muutamat nimeltä mainitsemani suojelijat ovat itse  hyödyntäneet näitä tapahtumia julkisuudessa edistäessään poliittisia ja ammatillisia pyrkimyksiään.Eikä lupien kysely kuulunut heidänkään toimintatapoihinsa.

    Kirjoituksia tulee, kun kerkiää, n.30 kpl plus tietenkin muutama aiheeseen liittyvä linkki.Eli luvassa on eräänlainen luonnonystävän lukupaketti.Aluksi pari kirjoitusta yleisistä asetelmista ja osallistujista ja loput siitä miltä suojelutouhu näytti siellä ”etulinjassa”.

     

  • wanhajätkä

    Odotellaan mielenkiinnolla…

    Rane2

    Suojeluväelle Sopenmäki on se tapahtuma joka potkaisi metsäsotien sarjan kunnolla käyntiin.Osallistujat lasketaan jo veteraaneihin.

    Mainitsemaani Anni Sinnemäkeä en muista nähneeni.Hän ei silloin n.15-vuotiaana erottunut suuresta joukosta,mutta vanhoista savottakavereistani hän on sittemmin kivunnut korkeinpaan yhteiskunnalliseen asemaan ministeriksi ja Helsingin apulaiskaupunginjohtajaksi asti.

    Joissain tiedoissa mainittu Pentti Linkola ei ollut paikalla.Veli Risto Cajander oli ainakin julkisuudessa tapahtuman johtajia mutta häntäkään en metsässä nähnyt.Tyyppiominaisuus näyttää nykyäänkin näillä luonnonsuojelijoiden johtajilla olevan usuttaa keskenkasvuiset tytöt tiukkoihin paikkoihin ja seurata itse tapahtumia takavasemmalta.Veli Risto yritti hänkin suojelustatuksella eduskuntaan mutta  kannatus ei riittänyt.

    Nykyinen Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen aloitti Sopenmäessä uransa.Kähinöiden jälkeen Metsähallitus palkkasi Matin ja joukon muita suojelijoita kartoittamaan metsistään arvokkaita luontokohteita.Tätä hommaa hän teki innokkaasti muutaman vuoden ja kerätyn aineiston kanssa oli hyvä siirtyä Luontoliiton palkkalistoille järjestelemään uusia metsäsotia.Matti on tehnyt koko työuransa organisoimalla metsäsotia ensin Luontoliiton ja sitten Greenpeacen laskuun.Koulutusta hommaan hänellä ei omien sanojensa mukaan ole minkäänlaista.”Leikilläni olen sanonut että Kainuun metsäopisto.Työkokemuksen kautta olen oppinut”(Vihreä Lanka 25.9.-09)

    Kun Matti siirtyi  Greenpeaceen myös metsäsotien järjestämisvastuu siirtyi Luontoliitolta GP:lle.Syitä olivat reilummat taloudelliset resurssit ja kurinalaiset ammattilaiset operaatioiden toteuttajina.Yksi syy oli myös se että Luontoliitto sai valtion avustuksia toimintaansa.Kun toiminta aiheutti sen että järjestön toimihenkilöille alkoi kertyä sakkorangaistuksia lainvastaisesta toiminnasta niin mahdollinen opetusministeriön tarkastus olisi aiheuttanut avustusten takaisinperinnän.Greenpeacella ei tämmöisiä rajoitteita ole.

    Edellisiin verrattuna päinvastainen tapaus oli tämä  kuvataiteilija Tuuli Luukas joka johti  etulinjan taideryhmää esimerkillisesti edestä niinkuin suomalaista joukkoa tuleekin.Hänestä lisää myöhemmin.

    Rane2

    Tuolla metsien suojelun sankarit kertovat itse tapahtumista.

    Rane2

    Tässä haastattelussa Matti kritisoi Metsähallitusta viholliskuvien rakentelusta mikä miehen työnkuvan huomioonottaen tuntuu oudolta.

    https://www.vihrealanka.fi/teemat/itseoppinut-asiantuntija

    Puuki

    ” Metsien suojelun sankareiden” sivuilla kerrotaan hiilipörssistä. Joku kysyy aiheellisesti kehumisten jälkeen soiden enallistamisen perusteita. Ei näemmä ole saanut vastausta kysymykseensä eikä meikäläisen asiallista kommenttia hyväksytty, kun yritin vastata.

    ”Itseoppineiden sankarienkin” olisi hyvä perehtyä tutkimustietoon metsäekosysteemin toiminnasta ihan uskottavuuden (tai sen löytymisen) säilyttämisen kannalta ettei tulisi kerrottua ihan potaskaa sinänsä hyvän päämäärän eli luonnonsuojelun eteenpäin viemiseksi.

    Rane2

    Sopenmäki on siis osa Talaskangasta  Vieremän,Sonkajärven ja Kajaanin kaupungin (silloisen Vuolijoen kunnan) alueilla.Alue oli ollut metsätalouskäytössä viime vuosisadan alusta saakka ja siellä oli tehty harsintahakkuita,ojitusta ja taimikonhoitojakin.

    Vuoden -88 lopulla Luontoliitto yritti Talaskankaan Savon puoleisella reunalla metsätöiden häiritsemista.Siellä taktiikkana oli yrittää estellä metsureiden pääsyä työmaalle mutta tulokset jäivät laihoiksi.Virkavaltaa sielläkin tarvittiin.

    Tästä viisastuneena Luontoliitto päätti hyökätä isommalla porukalla itse työmaalle jolloin työt varmasti keskeytyisivät.Innokkaita osallistujia riitti koska jo 60-luvulla alkanut vasemmistoradikalismi oli jo jonkin aikaa tuoksahtanut vanhalle pierulle.Yliopistot pullistelivat porukkaa joka tarvitsi jonkinlaisen itseään suuremman aatteen joka saisi oman olemassaolon tuntumaan merkitykselliseltä.Metsien suojelu oli sopivasti uutta,räväkkää ja vanhempien paheksumaa toimintaa.

    Vaikka suojelijat olivat osaksi hetken mielijohteesta mukaan lähteneitä niin toiminta oli kuitenkin järjestäytynyttä  ja suunnitelmallista.Viranomaisten kanssa toimiminen ja varsinkin vastustaminen (esim.kävelykyvyn menetys) oli etukäteen kurssitettu ja Luontoliiton kellokkaat johtivat toimintaa.Linja-autokuljetukset Otanmäestä työmaalle ja takaisin  pelasi ja majoitus ja ruokailut oli järjestetty .Luontoliitto maksoi myös matkat kainuuseen ja takaisin kotiin.

    Väkeä savotalla riitti.Suojelijoita oli oman ilmoituksensa mukaan n.50 kpl.

    Kun homma oli silloin uutta ja mediaseksikästä niin tiedotusvälineiden edustajia kävi paikalla varmaan saman verran.Silloinhan media ei ollut nykyisenlaisesti fuusioitunut vaan jokainen lehti lähetti paikalle oman toimittajansa ja ehkä kuvaajankin.Isostakin joukosta erotti helposti Yle Savon legendaarisen toimittajan Reijo Holopaisen jyhkeän hahmon.

    Poliiseja oli paikalla enimmillään noin kymmenen miestä.

    Ja olikan siellä myös meitä savotoijiakin.Alkuviikosta 2 metsuria ja myöhemmin koko Otanmäen työporukka eli seitsemän miestä.Lisäksi työnjohtaja ja jonkin verran muuta metsähallituksen henkilöstöä.

    Rane2

    Minä ja ”T” saimme edellisellä leimikolla palstat tehtyä  ja kävimme kähinää edeltävän viikon lopulla aloittelemassa Heinosenahoa.

    Suojeluporukkaa oli alkanut tulla viikonlopun aikana.Työnjohtaja ja ”etumies” olivat käyneet leimikolla ja nähneet siellä muutamia suojelijoita.Etumies kertoi jopa iltahämärissä napanneensa kiinni yhden vesakossa piileskelleen suojelijatytön mutta oli sitten kuitenkin päästänyt menemään.

    Maanantaiaamuna suojelijat olivat sitten tukkineet tien,ilmeisesti ainakin teltta oli viritelty tielle.Työnjohtaja  oli hälyttänyt poliisit jotka siis antoivat virka-apua.

    Muut metsurit menivät Transitilla lopettelemaan edellistä leimikkoa.Minä ja T menimme sitten jonkin ajan kuluttua minun Fiatilla Heinosenahoon kun poliisit olivat purkaneet tiesulun.Emme kuitenkaan päässeet leimikolle saakka vaan operaatiota johtanut komisario määräsi minut tukkimaan tien autollani ja ohjeena oli että vain poliisit sai päästää kulkemaan.Hän tarvitsi kaikki miehet selvittämään savottaa ja siksi delekoi homman meille.Poliisit lähtivät siitä leimikolle ja me jäimme siihen autoon istuskelemaan.

    Muutama kaveri vaalealla pikkubussilla yritti puoliväkisellä päästä leimikolle mutta lyhyen keskustelun jälkeen he luovuttivat ja peruuttivat läheiselle levikkeelle jossa oli muitakin autoja.Eivät varsinaisesti esitelleet itseään mutta jäin luuloon että olivat toimittajia.

    Me sitten taas istuskelimme autossa ja hieman pääsi tarkkaavaisuus herpaantumaan kun yllättäen  apukuskin puoleisen oven taakse oli ilmaantunut poliisin virkapuvussa oleva mies.Hän tokaisi lyhyesti että siirtäkää auto sivuun,ja sitten hän lähti reippaasti kävelemään sinne mistä nyt oli tullutkin.Nousimme autosta katsomaan kaverin menoa.Jokin siinä vaikutti oudolta,poliisiautoakaan ei näkynyt missään.Sanoin T:lle että tuo ei taida olla poliisi.T arveli että kyllä se on.Vanhemman kollegan kanta ratkaisi ja poliisiltahan oli suora käsky joten siirsin autoni syrjään.

    Epäilyksiäni ei vähentänyt se että tämä poliisi meni äskeisten toimittajien pikkubussiin sivussa olevasta liukuovesta.Ajoivat sitten siitä ohi ja siirsin taas Fiiun  tien tukoksi.

    Todennäkoisesti tässä kävi siis niin että näillä toimittajilla oli mukanaan joku poliisin tai vartijan virkapuku johon pukeutuneena yksi toimittaja sai jymäytettyä meitä äkkipoikia.Mitään lopullista selvyyttä tähän ”valepoliisin tapaukseen” ei saatu.

    Rane2

    Lopulta pääsimme ajamaan leimikolle jossa lanssilla oli kohtuullinen väenpaljous.En jäänyt niitä ihmettelemään vaan kävelin palstalleni.Mennessä huomasin tien reunassa isohkon kasan suojelijoiden kamoja,suksia,sauvoja kirveitä lapioita,yms.Ilmeisesti poliisien siihen kasaamaa.Operaation onnistuminen ei ollut ainakaan kalustosta kiinni.

    Palstalla sitten huomasin että perjantaina sinne jättämäni vänkäri ja lapio oli sosialisoitu.Palasin tutkimaan tätä varustekasaa ja sieltähän ne löytyi.Kasaa penkoessani näin Erkki ”Susi” Pulliaisen kauempana ,ilmeisesti antamassa lausuntoja toimittajille.Muistaakseni ihmettelin että miten se tuokin on tänne kerinnyt.Palasin palstalle ja aloitin hakkuun.

    Myöhemmin kuulin tapauksesta että tämä kansanedustaja Pulliainen ja Vuolijoen kirkkoherra Markku Simula olivat saapuneet yhtä matkaa poliisien tiesululle.Simula oli ollut pukeutunut kasukkaan tms.papin pukuun.Tiesululla oli myöhemmin arveltu että Markku oli päätellyt ettei selvästi tunnistettava pappismies saa ainakaan epähuomiossa kuonoonsa.

    He olivat vaatineet pääsyä leimikolle tarkastamaan hakkuun etenemistä.Komisario oli kysynyt meidän työnjohtajalta että mitä tehdään,virka-apua kun antoivat.Pomo oli vastannut että kansanedustaja päästetään kun on omistajan edustaja mutta kirkkoherraa ei.Simula oli tästä hermostunut ja alkanut ripittää poliisia että hänet on seurakuntalaisten edustajana pakko päästää kulkemaan.Komisario oli vastannut että hänen tiesulullaan väkisellä pääsee vain tuohon suuntaan,ja oli osoittanut etusormellaan ylös taivaalle.

    Syy miksi työnjohtajamme ei suhtautunut myönteisesti kirkkoherran pyrkimyksiin oli että Simula oli yksi tapahtuman järjestäjistä.Hän majoitti suojelijat omistamiinsa lopetetun Otanmäen kaivoksen rakennuksiin.Siellä oli jonkin aikaa myös eksoottisten/trooppisten lintulajien tarha ja näyttely joten suojelijatkin viihtyivät siellä mainiosti.Simula myös kuskaili omalla autollaan suojelijoita ruokaostoksille markettiin joten hän oli innolla mukana menossa.

    Pulliaisen roolista on vaikea sanoa Hän piti ainakin meteliä eduskunnassa ja mediassa hakkuiden keskeyttämiseksi ja keräsi poliittiset irtopisteet.Ja eduskunnassahan hän hommasi avustuksia Luontoliitolle joten tuossa hän näki mihin rahat käytettiin.

    Rane2

    Nämä seuraavat tapahtuivat useamman päivän aikana eikä valttämättä tässä järjestyksessä.

    Minun palstani oli heti talvitien vieressä.Väkeä ramppasi sen poikki kauempana olleelle T:n palstalle johtuen siitä että suojelijoiden pääjoukko oli kasaantunut sinne.Syystä että sieltä oli poliiseille pitempi ja aikaavievämpi matka raahata suojelijoita pois.

    Liikenteestä huolimatta hakkasin koko ajan ja luotin että viisammat väistää.Ja porukat kulkivat kuitenkin pääasiassa jo hakatulla aukolla näkyvissä.

    Yhden tankkaustauon aikana pieni toimittajaryhmä kahlasi  ohitseni.Sanoin heille että hakkuutyömaalla pitäisi oikeastaan olla kypärä päässä.Keski-ikäinen naistoimittaja vastasi iloisesti että jos puu kaatuu näin vanhan akan päälle niin siitähän se vain paranee.Tämä teoria jäi silloin testaamatta.

    Yksi isompi puu jäi sitten konkeloon.Meinasin,vastoin työsuojelumääräyksiä,katkoa ensin muutaman lyhkäsen tukin kurottelemalla.Meidän työnjohtaja sattui kuitenkin tulemaan juuri paikalle ja hän arveli että viritelläänpäs kuitenkin konkeloliina ja laukaistaan se oikeaoppisesti.Ei tässä mitään mutta sitten huomasin että MTV-pöllöuutisten kamera oli ajettu asemiin palstan reunaan ja he näyttivät kuvaavan tätä meidän operaatiota.Konkelo kyllä laukesi kun tarpeeksi väännettiin mutta en sillä kokemuksellä vieläkään ymmärrä miksi ihmiset haluavat tosi-TV-ohjelmiin munaamaan itsensä.

    Hakkuu vaati siinä mielessä tarkkaavaisuutta että piti tarkistaa ettei kaadettavassa puussa istu ketään.Pääasiassa suojelijat olivat valinneet isompia petäjiä joiden vankoilla oksilla oli mukavampi istuskella.Ilmeisesti kiipesivät aamulla tikkaiden avulla,saattoi joku ketterämpi sopivaan puuhun päästä ilmankin.On myönnettävä että laji vaati sekä notkeutta että sitkeyttä.

    Yhden miehitetyn männyn ympärillä oli sopivasti riukuuntuneita  koivuja joiden luonnollinen kaatosuunta oli sinne mäntyyn päin.Kaatelin niitä niin että ne heiluttelivat männyn oksia.Kaveri piti onneksi kuitenkin sen verran tiukasti kiinni ettei tipahtanut.Mutta pääsi varmasti kunnon metsäsotatunnelmaan.

    Puuki

    ” Lähihistorian kiihkeitä tositapahtumia metsäsotien  tantereilta –  Metsähallitus taisteli, Rane kertoo ”    Voisi olla vaikka tämä mielenkiintoisen ketjun otsikkona 🙂

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 69)