Keskustelut Harrastukset Pohjavesi ja maanomistus

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 32)
  • Pohjavesi ja maanomistus

    Tämä aihe ei varmaankaan vielä ole ajankohtainen Suomessa, mutta ulkomailla monessa maassa on, joten asiaa olisi hyvä käsitellä jo nyt.

    Luonnollisesti kaikilla on perusoikeus puhtaaseen veteen, enkä usko että kukaan vaatii, eikä saisikaan vaatia, korvausta vedestä vaikka omistaisikin pohjavesialuetta, jos alueelle perustetaan kunnallinen vedenottamo. Mutta miten menetellään jos pohjavesialueelle tulee suuren kokoluokan vedenottamo kaupalliseen käyttöön, silloinhan muut alueen omistajat menettävät mahdollisuuden hyödyntää samaa pohjavesialuetta.

    Eikö saman pohjavesialueen muiden omistajien tulisi saada kompensaatiota menetetystä edusta, aivan kuten tuulivoimaloiden kohdalla?

  • harrastelija harrastelija

    Tuolla alussa oli tarinaa, että Helsingissä olisi suunniteltu Päijänneveden myymistä arabeille? Ajatus saattaisi onnistua ja tankkereilla menisi kerralla iso määrä. Ihmetyttää kyllä, etteivät arabit osaa valmistaa makeaa vettä merivedestä?

    Tuo varpujuttu on totta, mutta siinä on aina ollut mukana huijareita, jotka pilaavet asian. Verpu taipuu ihmisten käsissä ja metallipallo pyörii, mutta näillä ihmisillä on ominaisuus, joka sen aiheuttaa. Mikä se ominaisuus lieneekään, sitä ei varmaankaan voi mitata? Eläimet on vesisuonille myös herkkiä. Seuratkaapa vaikka kotikoiria, niin ne etsivät kyllä suonettoman alueen makuupaikkaa varten. Tästä voitaisiin jutella vaikka kuinka paljon, itsellä on tosikokemuksia, joten uskon asiaan!

    ollikolli

    Asia on todella tarkea ja myos ajankohtainen. Luulen jostain lukeneeni etta pohjavesien suhteen ollaan tekemassa jotain lainsaadantoa, jolla vesivarat voitaisiin myyda enien tarjoaville ja muut maanomistaja mukaanlukien jaisi nuolemaan nappejaan. Tama on todella tarkea aihe ja toivottavasti ei kay kuten kaivoslakia muutettaessa, jossa maanomatajalla ei kaytannossa ole sanan valtaa sen jalkeen kun joku tekee valtauksen ja alkaa kaivaa. Korvaukset maanomistajalle myoskin ihan nimellisia ja kaikki hyoty valuu suomen rajojen ulkopuolelle. Tassa pitaisi todella pitaa huolta yksityisten omistajien eduista mutta myos kansallisella tasolla ettei taas oltaisi niin sinisilmaisia…….

    Gla Gla

    Itsekin tiedän kaivon, joka on pajun oksalla katsottu. Piti olla kahden suonen risteyskohdassa ja niinhän se sitten kaivettaessa olikin. On siis yksi harvoista asioista, johon uskon ilman järjellistä selitystä. Mutta harrastelija on täysin oikeassa. Tämä on herkkä asia, jossa ei huijareille ole sijaa.

    Ollikollin mainitsema ajatus myydä pohjavesioikeudet on tosiaan seikka, jonka pariin ei ekonomeja tai liian läheisissä väleissä firmoihin olevia poliitikkoja saisi päästää. Pelkästään haittojen määrittely on yhtä luotettavaa kuin varpu huijarin käsissä.  Tämän tietää, kun on seurannut keskustelua tekopohjavesilaitoksen perustamisesta. Virttaankankaallakin ennen kuivat ojat alkoi koepumppausten aikaan tulvia, mutta asialla ei voi olla mitään tekemistä koepumppausten kanssa. Mallinnusten mukaan pohjaveden virtaussuunta on ihan toinen.

    Rane2

    Arabit tykkää näyttävistä projekteista.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705062200123083_ul.shtml

    Jätkä

    Porakaivon avulla päästään samoihin pojavesiin kuin soraharjuillakin. Kukaan vain ei taida estää, vaikka alkaisi myymään oman porakaivon pohjavettä enemmän tai vähemmän.

    Jos on muutamankin kymmenen aarin tontti ja siihen täräyttää kolmensadan metrin porareikiä vaikka reikä / aari, niin luulenpa, että vettä riittää, kunhan voimakkaat pumput pannaan riittävän syvälle.

    Meillä taitaa imu olla noin kymmenessä metrissä – reikää tosin on alaspäin kosolti. Vesi on piisannut hyvin, silloinkin, kun naapurissa ”tervattiin kaivon pohjaa”

    Puuki

    Jos päädytään samaan tilanteeseen kuin monissa muissa maissa eli korkeimmman tarjouksen tehnyt suurfirma saa oikeudet pohjavesiin, niin ei jää paljon alkuasukkaille oikeuksia.

    N.10 vuotta sitten oli juttu USA:sta , jossa pienen maalaiskaupungin asukkaat ja ympäristön maanviljelijät jäivät ilman vettä, kun oikeudet ostanut pullovesifirma pumppasi pohjavedet myytäväksi. Mutta asukkaat ryhtyivät vastustamaan vesivarojen ryöstöä ja kaivojensa kuivattamista. Voittivat yllättäen lopulta oikeudessa ja pullovesifirma joutui vähentämään veden pumppaamista.

    ”ollikolli” on oikeassa : asia on ajankohtainen  täälläkin.

    harrastelija harrastelija

    Tuo jäävuori-ideahan oli jo vuosia sitten, mutta toteutuksesta ei ole kuulunut? Muistaakseni kohde oli silloin Afrikassa, joka onkin lähempänä etelämannerta kuin Emiraatit.

    Tulin viikko sitten Fujairahin seudulta ja kuivaa siellä oli! Katseltiin niitä maisemia, hiekkaa kyllä oli ja betonitehtaita tämän tästä, koska rakentaminen oli kovasti meneillään! Jotain kasvuturvetta ja kasteluvettä siellä kaipaa, jos meinaa saada kasvit kasvamaan.

    Omanin puolella käytiin risteilemässä ja uimassa, koska oman hotellin hyvä hiekkaranta oli vähän pilalla öljyvuodon vuoksi. Vain loppuviikosta pääsi nauttimaan puhtaasta merivedestä. Dubaissa sanottiin olevan maailman suurin ostoskeskus ja korkein rakennus. Olipahan ostoskeskuksessa tilaa. Akvaariossa ui haista alkaen monenlaisia kaloja kahdessa kerroksessa. Oikean mittainen jäähallikin siellä oli, joku puhui laskettelumahdollisuudesta, mutta aika eikä sinni riittänyt kaikkeen. Se Dubain rakennelma oli aivan ostoskeskuksen yhteydessä. Korkeus 828 m ja hissillä pääsi turistit yli 500 m:n korkeuteen!

    Paikat ja palvelu todella pelasi, lämpötila ilmassa ja meressä olivat sopivia. Mereen rakennettu palmusaari oli onnistunut ja lisää oli rakenteilla –  suosittelen käymään ainakin tähän aikaan vuodesta!

    r.ritva r.ritva

    Tuon kuivuneen kaivon tilalle uusi kaivonpaikka on kylällä kuulun vitsalla katsojan paikka.Kertoi tuolloin miten syvältä ja kuinka korkealle nousee.

    Joskus piloillani kokeillut.Haarainen pajuvitsa.Melkein jämäkkä.Otetaan käsien väliin ja käännetää jotain kautta ikään kuin jännitettä vitsaan syntyy.Sitten kävellään ristiin rastiin.Oikeilla immeisillä se vitsa nähkyvästi kiertyy alas ja ranteista huomaa pingoituksen.Useammalta suunnalta vetoiseen kohtaan ja siinä pitäisi kaivonpaikka olla.

    Porakaivoissa tulee ns.radon ongelma.Syvälle kallioperään kun porataan.Vesi kyllä riittää.(viisasten puheita)

    vajaakantti

    Onhan noita varpu-ukkoja sokkotestattu: eivät löytäneet seuraavana päivänä eilisiä kaivonpaikkojaan, kun vietiin golfkentälle. Ja joka ukolla tietysti ihan eri paikat…

    Puuki

    Pari kaupunkia on jo osin kauppaamassa vesivarojaan mahdollisesti ulkomaisille toimijoille. Toinen paikoista on Jyväskylä . (L: IL).   Toivottavasti nyt ei mennä siihen samaan halpaan kuin sähkönsiirron ulkomaalaisomisteisia monopoleita luotaessa.     Ehkä tässä tapauksessa velkaiset kaupungit päättää itse eikä valtion omistusohjauksesta vastaavat.  Tilanne kuitenkin vaikuttaa vähän samalta kuin P. Haaviston aikaan sähköverkkojen myynnissä.    Täällä vesi tulee vielä toistaiseksi kunnallisen vesilaitoksen omistamista putkista. Veden kuutiohinta tosin 2 -kertaistui parissa vuodessa, kun pienempi vesiosuuskunta lakkautettiin.

    Tuulivoimaloita on tuettu veronmaksajien rahoista nyt yli mrd:n euron edestä. Jokohan alkasi kannattaa sähkön tekeminen ilman noita tukiakin ?   Kemeratukikin on ihan pikkuhiluja verrattuna esim. juuri tuulivoimatukeen, joka menee vielä pääasiassa muualle kuin kotimaahan.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 32)