Keskustelut Tekniikka Pojat lähteneet mettähommiin ennakkoraivaamaan

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)
  • harrastelija

    Tosi tarpeetonta, lopussa tuli iho ihan kananlihalle! Tuollaisella käsittelytaidolla raivaussahan takapotku on äkkinäinen ja puuta työtävä kaveri oli kyllä jo sahan kääntösäteellä!

    korpisoturi

    Erittäin tuottavaa työskentelyä….?

    Köppäkynsi

    Ennakkoharvennuksen ohjeena on kaataa kaikki raivaussahalla kaatuvat puut. Suurta vahinkoahan tuossa ei tullut. Pojat on poikia.

    Jätkä

    Ohje on väärä.

    Jätkä

    Videon työmaassa ei voi tulla hyvää tiliä. Täysin epätoivoista hommaa, vaikka kuski onkin täysin ammattihenkilö. Aivan varmasti olisi kannattanut pistää ennakkoraivaaja asialle.

    jees h-valta

    Käsittääkseni tiliin tuolla ei ole mitään merkitystä. Samaa kuitua siinä puidaan kuin raivatustakin. Moton toiminta on hyvin ammattimaista joten sen ajankäyttöönkin tuolla kuviolla vaikutus on aika vähäinen. Joku kivestä kirous kuului mutta aivan yhtä hyvin se olisi voinut jäädä ennakkoraivaussutulla näkymättömiin. Katsoin videon loppuun eikä kuski edes laittanut ketjua kertaakaan tuona aikana uudelleen päälle. Joten sinällään ammattilainen touhuaa tuonkinverran peitteisen aika sutjakasti. Jos ei olisi alunalkaenkaan alettu ”nuolla” leimikoita tuo olisi arkea eikä kukaan vaivaisi sillä päätään. Tuo ennakkoraivauksen kustannus jos sitä ei pääse mo itse tekemään vie tuostakin hakkuusta kannattavuuden lähes täysin. Joten ymmärrän kyllä varsin hyvin miksi noita tulee vastaan.

    Jätkä

    Kun selkeästi yli puolet työajasta kuluu risujen raivaamiseen, niin Ei voi urakoitsijalle jäädä plussaa viivan alle minkäänlaisella matematiikalla. Raivattunakin poistettavien puiden keskikoko olisi jäänyt hyvin alhaiseksi, koska poistettavissa oli myös 14 litran runkoja heti paljon.

    jees h-valta

    Miksi jätkä sevotat asioita. Minä kait puhuin metsänomistajan kannattavuudesta. Minua ja tuskin tuota kuskiakaan kiinnostaa jääkö juuri tuosta leimikosta koneurakoijalle viivan alle vai ei. Vaan hän tekee työnsä ja hänelle on suht yks hailee onko se pienen vai suuren puun silppuamista. Koneurakoijan leivokset tulee sieltä ilmaisen työn ihannoijan palstalta joka on nuollut esteettömän näkymän. Kuski saa saman palkan tuosta kuin siitä ”leivoksestakin”. Noissa ammattilaisenkin otteissa kiinnitti huomion kuinka moneen turhaankin raippaan siinä tartutaan. Kun puiden läheltä pitäisi riittää. Ehkä kuski pohjusti ajouraa samalla. Jolloin on aivan sama onko se pystynärettä vai valmiiksi raivausasennossa.

    A.Jalkanen

    Noh, näkyisikö se raivaamattomuus kuitenkin metsänomistajan saamassa heikommassa pystykauppahinnassa, kun tehdashinta on pidettävä tietyn rajan alla ja motomies haluaa tuosta vitelikosta paremman mottihinnan kuin raivatusta leimikosta!

    kuusessa ollaan

    jees, eikö sua kiinnosta lainkaan työpaikallas se, että homma pyörii kannattavasti ja firma pysyy pystyssä?

    Kyllä moni konekuski tietää, että kun tuollaista ajanhaaskuuta on työmaat, saa hyvin pian etsiä uutta työpaikkaa…jos normitahdilla tunnissa kaatuu n. 100 runkoa tunnissa ja tuollaisessa viidakossa korkeintaan 50, se tarkoittaa tuloksen puolittumista. Risujen repimistä joutuu tekemään ihan puulajivalintojenkin vuoksi…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 55)