Keskustelut Metsänhoito Poliisi alkaa maksaa metsästäjille mm hirvikolareiden virka-avusta

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 93)
  • Poliisi alkaa maksaa metsästäjille mm hirvikolareiden virka-avusta

    Merkitty: 

    Karjalaisen 13.2.2018 uutisen mukaan poliisi alkaa maksaa hirvikannan paisuttajille esim hirvikolareiden virka-avusta 400 euroa tehtävää kohti.

    Tuntuu oudolta koko ajatus. Eikö jo pelkän liikenneturvallisuuden parantamisen kannalta olisi järkevämpää säätää hirvenmetsästys vapaaksi pyyntiluvista, jolloin hirvikanta asettuisi alhaisemmalle ja vähemmän hirvikolareita aiheuttavalle tasolle. Siinä sivussa hyötyisivät myös puuntuotantoelinkeino ja kansantalous.

  • MJO

    Esim. Tamperelainen ja jesse voivat itse hankkia SRVA toimintaan soveltuvan koiran ja ovat valmiita lähtemään haavakon perään vaikka joulupöydästä ja ILMAN KORVAUSTA.

    Jokaisella susien suojelijalla on myös mahdollisuus hankkia koira ja kantaa oman kortensa kekoon. SRVA on vapaaehtoistyötä, eikä mikään metsästäjien velvollisuus. Minä en ainakaan veisi koiraani susi alueelle tapettavaksi.

    Gla Gla

    Vaikka kaikkia asiaan liittyviä taustoja vastaan tilanne ärsyttääkin ja kun lisäksi uudessa tieliikennelakiehdotuksessa poliisille jää harkintavalta onnettomuustapausten syyllisyyskysymysten tutkimisesta tai tutkimatta jättämisestä, olen samaa mieltä Tanelin kanssa.

    jees h-valta

    Olen itse yhden hirvikolarin ajanut eikä näkynyt SRVA:ta eikä minkään vaaltakunnan jälestäjää. Mutta eipä se minun murheeni ollutkaan joten kaippa luonto korjaa. En sinällään pidä toimintaa edes tarpeellisena vaan susi-tahi hirvipolitiikkaa kuuluisi hoitaa niin ettei ongelmia isossa mittakaavassa synny.

    arto

    Onko jees sitä mieltä että eläintä voi kiduttaa mielin määrin…..Jos kolarihirveltä luita katkeilee se ok…..Ajatellaan vaikka leukaluut poikki se kuolee nälkään. Aika julmaa touhua.

    Timppa

     

    Velipoika oli töissä Jyväskylässä.  Sinne toimistoon tuli soitto, että hirveä oli rekka kolhaissut melkein Muuramen keskustassa, jossa velikin asui.  Veli oli SRVA-tyyppejä.  Sanoi toimiston tytöille käyvänsä pankissa.  Kaahasi kotiinsa, nappasi SRVA-liivin päälleen ja kiväärin mukaansa ja alkoi haeskella, että löytyisikö mitään hirveä.

    Löytyikin jostain puskasta ja lähti juoksemaan.  Siinä ei pystynyt ampumaan.  Kivuissaan kun oli, niin hirvi ui läheisen järven yli ja jäi rantaveteen seisomaan.  Veli sitten kiersi järven, mutta ei pystynyt rannan puskien vuoksi ampumaan.  Piti riisuuntua munasilleen ja kahlata järveen ja ampua hirvi siihen.

    Sitten tuli apuvoimiakin, poliiseja.  Joku oli nähnyt oudon tyypin hiippailevan kivääri kädessä ja soittanut poliisit hätiin.   Saivat jostain veneen ja hinasivat raadon rantaan.

    Kyllähän siinä aikaa kului.  Kun veli palasi työpaikalleen, toimiston tytöt ihmettelivät, että kestipä pankissa kauan.

    Tällaistahan tämä SRVA-toiminta on.  Heti pitää lähteä.  Sivistysmaassa pitää kuitenkin hoitaa eläimet pois kitumasta.  Mistäpä Jesse tiedät, että tuliko paikalle SRVA-tyyppi myöhemmin?

    MJO

    Ei Jesse SRVA kavereita varmaankaan näy, ellei joku heille ilmoita. Pitäisikö heidän lukea sinun ajatuksetkin?

    Et kaipaa SRVA toimintaa, mutta paheksut kuitenkin jollei sitä hoideta maksutta. Haukuit edellisellä sivulla metsästäjiä mm. kiristäjiksi.

    suorittava porras suorittava porras

    Tuli minullekin reilu viikko sitten iltavuorossa ollessani pyyntö srva-tehtäviin . En työesteen vuoksi päässyt. Apua pyytänyt vakituinen srva- henkilö keräsi  porukkaa saunan lauteilta käsin kahdeksan aikaaan illalla . Saivat homman hoidettua , mutta puhelin soi samoissa merkeissä heti puolenyön jälkeen… ja siitä sitten seuraavaa elukkaa etsimään.

    Srva-vastaava oli todennut edellisellä viikolla paikallislehdessä , että hirvikolareita ei ole ollut pitkään aikaan . Nyt oli …kaksi saman vuorokauden aikana samalla valtatiellä eri laidoilla pitäjää.

    PS .

    Susivaaran takia virka-avusta kieltäytymisestä ei ole pitkä matka siihen , että vastaavasta syystä metsästyskin estyy joillakin alueilla .

    Planter Planter

    Kyllä on ihan oikein,  että häirikköeläinten poistamiseen käytetään asiansa osaavia ihmisiä ja sopii siitä maksaakin kulut. Karhut ja sudet, jotka ovat oppineet hankkimaan ruokansa ihmisten nurkista tai muuten päässä viiraa, pitää hävittää.

    Kaikilta osin en kuitenkaan ymmärrä SRVA-keskustelua. Miksi susialueella pitäisi lähettää koira kolarissa vahingoittuneen hirven perään? Kyllä sudet hoitavat vammaisen hirven pois päiviltä.

    Miksi yöllä pitäisi lähteä jäljittämään metsään paennutta kolarihirveä?

    Ei kipu ja kärsimys riipu eläimen koosta. Ei ihmislapsenkaan kipu ja kärsimys ole pienempää sen vuoksi, että on pienempi kuin iso raavas mies.

    Supikoirakin kärsii yhtä paljon jos jää henkiin auton töytäisystä. Leimattaisiin ihan hulluksi, jos lähtisi jäljittämään yöllä kolarisupia?

    MJO

    Kaikilta osin en kuitenkaan ymmärrä SRVA-keskustelua. Miksi susialueella pitäisi lähettää koira kolarissa vahingoittuneen hirven perään? Kyllä sudet hoitavat vammaisen hirven pois päiviltä.

    Ei niitä susia kuitenkaan joka puskassa ole. Sudet voivat olla kilometrin päässä tai 20km päässä. Ei haukkuva koirakaan joudu joka kerta suden ruuaksi susialueella, mutta suuri riski metsästyskauden aikana siihen on.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pitäisin petoeläimen karkotusta ja erityisesti haavoittuneen villisian tai petoeläimen jäljestystä sen verran vaativana ja vaarallisena tehtävänä, että korvaus lienee asiallista. Joku voi myös joutua ottamaan palkatonta vapaata töistä.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 93)