Keskustelut Puukauppa Puukauppa v. 2020

Esillä 10 vastausta, 311 - 320 (kaikkiaan 389)
  • Puukauppa v. 2020

    Puukaupan tilastot vuoden alussa näyttävät rielua miinusta. Lakko vähentää myös puun käyttöä teollisuudessa. Toivottavasti ammattia metsätaloudesta haaveilevat ymmärtävät tehdä tästä omat johtopäätökset ja hakeutuvat muille aloille.

    Metsä ja luonto kiittävät.

  • Timppa

    On väläytelty myös sellaista leikkuria jolla leikattaisiin eläkkeitä ja pankkitilillä olevia ylimääräisiä rahoja puolet pois.

    Nämä ovat tietysti villejä huhuja, joilla ei ole mitään katetta.  Vuodenvaihteessa 1945-46 Suomessa tosiaan leikattiin kahtia suuremmat setelit.  Silloin niiden arvo puolittui.  Puolikkaat piti vaihtaa uusiin pian leikkauksen jälkeen.  Valtio otti toisen puolen pakkolainaksi 3 vuodeksi 2 %:n korolla.  Inflaatio söi sitten tämän osan arvoa paljon.

    Toimenpide kirpaisi etenkin mustan pörssin kauppiaita, joilla oli paljon setelirahaa.  Eivät uskaltaneet paljastaa kassaansa.

    jees h-valta

    Ei ne kovin paljon heittele MaalaisSeppo. Kyllä nytkin noihin keskihinnastoihin verrattuna hinta on hyvä viimeiselläkin kaupalla. Kait nyt hinta kuuluu maailman mukaan silti elääkkin. Mistä minä esim. tiiän koska pitäisi laittaa kaikki myytävä peliin? Tämä vain on paljon varmempaa. Näitä pähkäillään yleensä hiukan maastossa kuleksiessa ja nythän sitä on aikaa hiukan ollut katella silläkin silmällä. Tähän viimeiseenkin päädyin oikeastaan siitä että edellistä kauppaa maastossa katsellessamme ostajan kaas hän sanoi että tämäkin olisi kokonaan jo päätehakkuukelpoinen kuvio. Se jäi korvan taa ja kävin vielä Metsään. fi:ssä katsomassa ja siellä suositus myös päätehakkuusta oli. Kasvu mielestäni vaatimaton eli muistaakseni vain 3,9m3/ha/vuosi. Ja aika huonot latvukset tosiaan. Ei mikään huippu tukin suhteen mutta uudistamalla saan sen parempaan kasvuasentoon.

    Tolopainen

    Nyt ilmeisesti leikattaisiin luottokortit kahtia, että niitä ei voisi käyttää.

    jees h-valta

    Ja toloppa, ei ole tarkoituskaan tällaisia joka vuosi tehdä. Nyt vain sattui enemmän kohdalle ja tarvekkin on. Pitää huomioida ettei näsitä päätehakkuuta montaa hehtaaria ole. Kyllä siellä muilla harvennettavilla kasvaaa metsä entistäkin pareen.

    husse

    Puunoston näkökulmasta muutaman hehtaarin harvennukset ongelmallisia, sama työmäärä menee niiden veivailuun kuin ison leimikon. Alle 250m3 leimikot, niin ei noihin ostajien kannata lähteä ellei saa kunnon katteella hommaa. Lisäksi jos metsänomistaja alkaa sanella ehtojaan ja jos valittaa puun hinnasta, niin kyllä noista kieltäydytään. Ei puunostajatkaan hauku metsänomistajan metsiä huonoksi. Se puunhinta on myös työn hinta, metsänomistaja saisi olla kiitollinen että vielä on kysyntää puulle, se ei ole itsestäänselvyys.

    Lisäksi jos joku metsästää itse kuviteltujaan hintahuippuja ja siirtää hakkuunsa jonnekin tulevaisuuteen, se kyllä muistetaan ja ne metsänomistajat ovat boikotissa puunostajilla. Ei sitä tinkaajien kanssa kannata vetkuilla, tulee vain rupia persiiseen jos heihin käyttää aikaa. Hyvä tai huono puunhinta on metsänomistajan omassa päässään muodostama käsitys. Eli mikä on määritelmä hyvälle ja huonolle.

    Pienet leimikot, ne toki mielellään tehdään ja palvelu järjestetään, jos yhteisymmärrys löytyy. Mutta metsänomistajan tulisi ymmärtää jos asettaa vaatimuksia, niin missä hän itse tulisi vastaan.

    jees h-valta

    Husse erittäin oikeassa. Noissa minun enskareissa ainakin Metsään. fi:n kertymä oli 65m3:n/ha-luokkaa. Ja kun niistä kertyy kyllä tavaraa, ha-määriä tarkalleen muista mutta ainakin yksi oli 4,5ha. Kuvioita yhdistettiin samaan hakkuuseen joten mitään tillkutäkkiä ei tarvitse läpikäydä. Ja heikot kohdat saa ohittaa. Vaikkei niistä kertyisi kuin muutama sata mottia on koneet yhdellä työmaalla sentään useita päiviä. Molemmilla paikkakunnilla. Voi tosiaan olla että sitä hintahuippua saa seuraavaksi vartoilla hiukan pidempään. Mutta kärsivällisyyttä vain MaalaisSeppo, kyllä se sieltä saattaa seuraavassa elämässä tulla.

    Puuki

    Huippua kannattaa joskus vartoilla vaikka vähän pidempäänkin , joskus taas ei – vähän niin kuin aikoinaan R. Badding-Somerjoen biisissä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Noinhan se menee, kuten husse tarinoi, että vaatimukset pitää suhteuttaa leimikon kokoon. Jos myy sata mottia koivukuitua, kuten minä, niin voi varautua itse lanauttamaan tien korjaajien poistuttua, kuten minä tein. Harvennusten kanssa on kuitenkin kaikkein tärkeintä, että ne tulevat tehdyksi,  tietysti mielellään suunnilleen tavoitetiheyteen ja ilman suuria vaurioita. Jos arvostelee konetyön jälkeä, voi yrittää suhteuttaa sen työn vaativuuteen.

    Jalmari Kolu

    Omat ensiharvennukset tältä vuodelta taputeltu. Reilu käteiskauppa ja ostomiehen vinkki seuraavan hankinnan siirtämisestä reilusti eteenpäin. On kuulemma paineita alentaa hintaa ja hankittu varanto on kuulemma mukava, suhteessa loppuvuoden käyttöennusteeseen. Luin rivien välistä että kilpailevan organisaation lomautukset voivat sotkea pakkaa kovinkin pahasti. Joka yhtiöllä ei ole omia tehtaita kaikille puutavaralajeille vaan vaihtokaupalla mennään, joten käytöt voivat supistua kovinkin. Toki paikkakuntasidonnainen asia tämä.

    jees h-valta

    Hankinnat on varmasti vasta ensi vuoden juttu. Eihän niiden kiintiö ostoilla muutenkaan kovin ihmeellinen ole. Pakkopullaa jota pitää mutustaa ilman kermakahvia.

Esillä 10 vastausta, 311 - 320 (kaikkiaan 389)