Keskustelut Puukauppa Puunhinta jatkaa nousuaan

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 290)
  • Puunhinta jatkaa nousuaan

    Merkitty: 

    Media ja Metsäteollisuus ry ovat menneet ”lakkoon” ajankohtaisten puunhintojen esittämisessä tai julkaisevat ilmeisesti täysin vääriä hintoja kuten Kauppalehti. Ainoastaan MHY:n tilastoinnista voi päätellä hintakehityksen olevan nousevaa.

    Heinäkuussa ei (jostain kumman syystä) tehdä puukauppaa samaan tahtiin kuin kesäkuussa, mutta eivät heinäkuunkaan kaupat täysin onnettomia ole. Lähes satamiljoonaa euroa vaihtaa omistajaa. Tilastoijat tai niiden julkistajat vetoavat vähäisiin kauppamääriin ja niin syntyviin epävarmuuksiin todellisissa hinnoissa.

    Puukaupan suhteen eletään mielenkiintoista markkinatilannetta: Selluteollisuudella menee erittäin hyvin, erittäin alhainen kuitupuun hinta on vuoden sisällä lähtenyt jopa kohtalaiseen nousuun, mutta reunamarkkinoiden hinnat ovat ihan jotain muuta kuin Suomessa. Joku voisi tulkita ajankohtaisen hintatiedon (tai väärien hintojen esittämisen, Kauppalehti) häviämisen jotenkin liittyvän tähän suhdanteeseen. Kesälomiin voi vedota aina asiassa kuin asiassa. Etenkin, kun on näin hienot kelit.

    Nokian osakkeelle on kuitenkin osto- ja myyntikurssi löytynyt jopa jokainen arkipäivä.

     

  • Jätkä

    Se vuokraa vaunuja, jolla ei ole omia. Yleensä puutavara-autotkin kulkevat toiseen suuntaan tyhjänä.

    Venäjän ”halpa puu” on utopiaa. Ulkomaalaisille kuorma-autoille pitäisi Bernerin myllystä jauhaa tienkäyttömaksu. Bensanhakureissuihin pitäisi iskeä päiväviisumivero, esim 50 €.

    Juovukkeessa ei kannattaisi kovasti kirjoitella mielipidejuttuja.

    olikarkki

    Tyrmistyttää Koskisen sahan edustajan väitteet että tukin hinta on liian kallis. Saattaahan joku sahuri vielä niinkin ajatella mutta onhan totuus vallan päinvastainen. Tukin hintaan reilu korotus ja kuidun hinta ainakin kaksikertaiseksi. Että pääsisi metsänomistajakin joskus veloistaan. Metsäteollisuushan on pääosin jo kauan ollut velaton. Tietenkin metsänomistajan kustannuksella. Tulee mieleen taannoinen Rauman sellutehtaan avajaiset jossa esittelijä vuolaasti kehui että kuinka erinomainen investointi tämä tehdas on. Esittelijän mukaan ei mene montaa vuotta kun koko tehdas on velaton. Esittelijän lopetettua nostin käteni ja pyysin saada esittää kysymyksen. Kysyin että kun tämä tehdas nyt on niin erinomainen investointi ja erikoisen kannattava nii milloin voidaan odottaa että kuidun hinta myös nousisi että metsänomistajakin saisi hieman helpotusta veloistaan. Hyvänen aika mitä esittelijälle tapahtui, ensinnä rupesi niska punoittamaan ja sitten koko naama. Jopa hengitys näytti salpaantuvan. Kesti useimman minuutin ennen kun rupesi taas henki kulkemaan, mutta vastausta mahdollisesta kuitupuun hinnan noususta ei tähän päivään mennessä ole tullut.

    Metsäkupsa Metsäkupsa

    Otsikko puunhinta jatkaa nousuaan,näyttää pitävän viellä paikkansa. 75€ kuusitukille viikolla hintaa motille sain,kun myin uudishakkuuta.Kyllä kuitupuun hintaan olisi  korjausta ylöspäin saatava,koska tehtaat takoo voittoa Huutokauppakeisarinkin kertoimia enemmän

    Puuki

    Jos ei metsänhoidollisesti tai muuten ole pakottavaa tarvetta myydä kuitupuuta , niin eipä sitä kannata juuri myydä nykyhinnoilla, koska lopputuotteiden reippaasta hinnannoususta huolimatta kantohinta ei ole kovin kummoinen.

    jees h-valta

    Kuten ei valmistusaikakaan.

    Jätkä

    Jeessi:”-Kuten ei valmistusaikakaan.

    -Mitähän hän hourailee?

    jees h-valta

    Sitä aikaa joka kuluu kasvattaa kuitupuuta taimesta mukavaan kuituasentoon. Sitä voi sanoa vaikka puutuotteen ensimmäiseksi valmistusajaksi. Seuraava valmistusaika onkin sitten vähintään kolminkertainen siihen ensimmäiseen nähden.

    Puuki

    Ei se ole vähintään kolminkertainen. Kuitupuusta pikkutukiksi ja siitä edelleen 1-tukin puuksi ei vie kuin muutamia vuosia  , riippuen mm. puulajista ja kasvupaikasta.

    Jätkä

    Ensiharvennuksesta irtoaa jo parrua ja pikkutukkia, kunhan se on taimikkovaiheessa hoidettu asianmukaisesti.

    Energiapuun KASVATTAJA ei pysty tajuamaan tukkipuun kasvatuksen järkevyyttä.

    Jos tuollaiset älykääpiöt yleistyisivät, Suomen metsäteollisuudella ei olisi kuin yksi vaihtoehto: Lähteä muille maille ja pysyä siellä.

    huski

    Sahurit ruvenneet ostamaan täällä(Keski-Suomi) muiden ostojensa yhteydessä pelkkää  sellu kuitua sisältäviä kohteita jossa ei ole sahapuuta juuri yhtään. Jotenkin hassua eli tukevatkohan sahurit näin sellujättejä että saavat toimia tukkimarkinoilla hieman ”vappaamin” hinnoitteluin. Eli poljetaan kuidun hintaa oikeen porukalla. Tarkoittanee ,että on ruvettava seuraamaan leimikoiden  tukki/kuitu % :teja tarkasti, koska nyt  on sellukompinaateilla kuitujuna pois raiteelta ja sahureilta vähitään latvatukkirekka ojassa!!

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 290)