Keskustelut Metsänhoito Raivaussahatyön hinta

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 134)
  • Raivaussahatyön hinta

    Merkitty: 

    Missä hintahaarukassa liikkuu?

    Kaikki olosuhteet vaikuttaa, kyllä.

    Vaan missä hintahaarukassa liikutaan.

  • Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Onhan se näköjään hirmu vaikeaa keskustella raivaussahatyön hinnasta, ilman etä keskustelua ulotetaan metsätalouden yleiseen kannattavaisuuteen ja inflaation vaikutukseen siinä.

    Tulee mieleen osaako porukka yleensäkkään eritellä asioita toisistaan. Tuntuu että aihe kuin aihe rönsyää miten sattuu.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Jätkä

    Taneli on ratkaissut taimikonhoido hinnan takuulla hänelle hyvin sopivalla tavalla – ja tietenkin myös yrittäjämetsurille hyvin sopivalla tavalla.

    Minusta siihen ei ole varaa kenenkään puuttua, onhan jo vanha demokraattinen periaate, että ”työntekijä on palkkansa ansainnut”, mutta se ei toki enää tänä päivänä päde ihan kaikkien vempuloiden kohdalla.

    Olisi toki hyvä, jos työnantajan paikalla oleva MO olisi sen verran jyvällä aiheesta, että pystyisi arvioimaan työtulosta sekä määrässä että laadussa, ettei maksaisi turhasta .

    Meillä on ollut aikuisia sekä työvoimapoliittisessa koulutuksessa, että Metsänomistajien aikuiskoulutuksessa ja pakko on myöntää, että joukossa on aina joskus tyyppejä, joista voisi esittää arviona, että Ei ikinä tule metsätyöllä itseään elättämään. Osa on sallaisia, että vaikkapa hakkuulla ei saisi perheelle elantoa, vaikka saisi myydä ne puut, mitkä on saanut hakattua – Tukkimetsässäkään!

    arto arto

    Parastahan se on kun kumpikin on tyytyväisiä työn tekijä ja maanomistaja. Edellisellä savotalla maanomistaja oli tyytyväinen kun olimme töissä halusi minut oli joka päivä kodassa tuli ja makkaraa paistettuna kahvia karjalanpiirakkaa . Harmi kun oli vaan 6 ha meni työkaverin kanssa 2.5 päivää. Nyt tänään alkoi var.perkaus  12ha kuvio mo sai ilmoituksen työn aloituksesta varmaan tulee juttelemaan kun kerkee. Kivaa vielä kun lunta ja helle. Ilman hyttysiä

    Metsänmies

    Pääsääntöisesti maanomistajat ovat metsureiden työhön tyytyväisiä. Mitä kustannuksiin tulee, en ole juurikaan kuullut valituksia työn kalleudesta. Yleensä enemmänkin ovat ihmetelleet, miten joutuisasti työ etenee.

    Metät kunnossa!

    Sen verran tähän on kommentoitava, että hyvällä hoidolla ja metsänsä vakuuttamalla riskistä – edes merkittävästä – ei pääse eroon.  Juurikääpä, tyvitervas ja sitten lukuisat muut (nävertäjät, lumi-ja tuulituhot, sorkkaeläinvahingot, jne.) jotka eivät ylitä vakuutuksen korvauskynnystä voivat kokonaisuutena aiheuttaa merkittävän loven kokonaispotentiaalituottoon.

    Ola_Pallonivel

    Siinä sitä halpaa työvoimaa, mitä päättäjät haluavat tänne lisää.

    Metsurit vammauttivat toisiaan raivaussahoilla – tarkastus paljasti järkyttäviä puutteita

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4898613c-ad6f-4a58-8c6f-cf82ac99330f

    mehtäukko

    On uutisen kirjoittaneella toimittajalla mielikuvitus hukassa. Onkohan sittenkin ollut avohakkuutyömaa…?!

    arto arto

    Hyvin heillä turvattu vastuu. Ketjutettu  monen yrityksen kautta vastuu. Eli jos metsä menee pilalle. Maan omista ei varmaan saa mitään korvausta tehdystä tuhosta. Pisti miettimään 1 käytti valjaita sahatessa miten sitten muut sahasi ilman valjaita.

    AMMATTIMIES AMMATTIMIES

    TÄÄLÄNKIN PÄINKIN KÄVIKIN KERTAN NIIN ETÄ.KUIN OLI  VIRON POIKAT,VARAHAIS PERKUULA OLI MÄNTYN TAMINKO,2JA PUOLI HETAARIA.NIIN KUIN OLI URAKA VALMIS,NIIN TOTETIIN ETÄ.KAIKI MÄNTYN TA1MIT OLI NIITETY,MAIHIN SEKÄN.HIESU KOVUT OLI JÄTETYN PYSTYYN.EN TIETÄN SAIKON ISÄNTÄ KORVATUSTA KUIN,VIRON POIKAT OLI JO KATONTUT KUIN,PIERU SAHARAAN.

    Panu Panu

    Aika erikoinen MG:lta tilattu raivaus:

    ”työmaalla jossa työskenteli yhteensä viisi metsuria, ei käytetty kypärää, kuulosuojaimia eikä silmien tai kasvojen suojainta.”

    ”Lisäksi toinen heistä käytti raivaussahaan kuuluvia valjaita.”

    Positiivista kuitenkin se, että raivausta tehtiin talvella. Siihen ei suomalaiset meinaa suostua.

     

Esillä 10 vastausta, 91 - 100 (kaikkiaan 134)