Keskustelut Tekniikka Risupeto

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 274)
  • mehtäukko

    Aloituksen vekottimen tuotostehoja onkin mitattu peltoteiden varsia ja vesakoituneita pellonreunoja kalistellen..? Liikkuminen tieltä tai pellolta käsin. Eli siinä laskussa on turha puhua eh metsien työstämisistä ja tuotoksista.

    jees h-valta

    Ihan normaalia puunkorjuukalustoa meilläpäin ainakin käytetään. Joko moto tai giljotiinipäällä varustettu kaivuri. Molemmat tekevät tietysti niille parhaiten sopivia palstoja. Ei ongelma.

    suorittava porras suorittava porras

    Visakallolle totean ,että keskustellaan sen jälkeen ,kun tuet energiapuulle loppuvat ,kuka siellä kuplassa lopulta piileskelee.

    Puuki

    Jeeshv:

    Tienvarsihinta oli mukana siksi, koska korjuu kustantaa pienilp-mittaisella puulla aina enemmän kuin suurempia puita korjattaessa. Silloin pystyhintakin jää alle isomman keskikoon puiden vastaavaa hintaa.  Esim. mainittu 34 €:n tienvarsihinta e-puulla on hyvä mutta ei niin kovin hyvä, kun korjuukulut on vähennetty.     Kun mukaan lasketaan leveiden ajourien vaikutus pienikokoisessa tiheässä metsässä ja puissa poistuvien ravinteiden ja muun org.aineksen positiivinen vaikutus kasvupaikkaan, niin lopputulos ei ole aina niin hyvä kuin voisi kuvitella.

    Kuten sanottu , niin jokainen kohde on erilainen eikä voi yleistää yhtä toimintatapaa aina parhaaksi .   Esim. 2 hoidettua kohdetta ; 4000  kpl/ha tiheydellä kasvavassa VT-mäntytaimikossa kokoerot on 2000 kpl/ha normitiheydessä kasvavaan männyn taimikkoon sellaiset, että puiden keskikoko on suunnilleen sama vaikka ikäeroa on taimikoilla liki 15 vuotta. Jos e-puusta saa vain muutamasta eurosta kymppiin/kuutio, ei homma juuri kannata.

    Aiemmin laskin sen yhden esimerkin. Siihen voi laittaa oman leimikon puustotiedot ym. hintatiedot ja verrata kannattavuutta .

     

    Jätkä

    Mielestäni ketjussa on liikaa kiinnitetty huomiota Risupedon esittelyvideolla käytettyyn peruskoneeseen, joka ei käytännössä ole lainkaan sopiva metsämaastossa ja -puustossa tehtävään koneelliseen korjuuseen.

    Metsäkone pitää olla kunnon kahdeksan – tai vähintään kuusipyöräinen hakkuukoneen liikeratanosturilla varustettu versio, joka selviytyy maastossakin kuten metsäkoneen pitääkin.

    Tolopainen

    No Jätkä sitten ostaa moton ja vaihtaa risupedon kaatopään tilalle ja alkaa rikastumisen urakoinnilla.

    oksapuu

    Tuossa kylillä ylivoimaisesti parhaan ensiharvennusjäljen tekee yksi urakoitsija nelipyöräisellä, keltaisella koneella…

    Että eipä yleistetä…

    Jätkä

    Että keltainen väri auttaa urakoitsijaa tekemään hyvän työjäljen? No jonkinlainen käsitys se on tuokin. Ammattikuskit kuitenkin haluavat  – jopa vaativat, että heidän koneessaan on keinuteli ainakin ohjaamoa vakauttamassa.

    teemu varjus

    Luojan kiitos ei tarvitse tuollaista räpsää ajella.kyllä on niin vittumaisen näköistä tuhrmaamista että voi jeesus.

    suorittava porras suorittava porras

    On miltä näyttää ja silti moni kyseistä menetelmää ihannoiva kuvittelee saavansa metsäänsä motivoituneen työntekijän risuja ronkkimaan. Edellä suoraa palautetta ammattilaiselta.Näyttää viimeaikaisten kommenttien perusteella monelta unohtuneen luken tekemien työmaatarkastusten tuloksetkin . Energiapuusavotoilla on ollut merkittävästi normaalihakkuita enemmän korjuuvaurioita ja”harvaksi menee”-tilanteita.

    Kuluva talvi? ei ainakaan paranna korjuutyön laatua. Risukon kannot eivät paljon paranna kantavuutta ja kaikkia risuja tuskin sotketaan raiteisiin puuttuvan kantavuuden saavuttamiseksi.

    Sopivassa tiheydessä kasvaneissa nuorissa metsissä on sekä tukevampia kantoja ,että havumassaa riittävästi kantavuuden ylläpitämiseksi näilläkin keleillä. Pieniläpimittaiset energiapuutyömaat puolestaan muistuttavat veli Iigorin savotoita.

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 274)