Keskustelut Luonto Ruokitteko lintuja?

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)
  • Ruokitteko lintuja?

    Tänään oli pihabongauspäivä. Osallistuin ekaa kertaa. Tarkkailupaikkana vanhempien pihamaa, jossa on vuosikymmenet ruokittu lintuja. Säännöllisestä ruokinnasta johtuen lintuja on paljon. Unelias kaupunkilainen tosin saapui paikalle liian myöhään, harmaapäätikka näyttäytyi vain aamuvarhaisella, jäi siis näkemättä.

    Ruokkiiko täällä monet lintuja? Itse olen siis tähän asti kantanut säkkejä ja talipötköjä vanhempien pihamaalle, mutta nyt kesänmittaan ajattelin askarrella omille tiluksille ruokintahässäkän. Pitäisi saada sellainen systeemi, jonne voi iskeä kerralla vaikka säkillisen kuorittuja auringonkukansiemeniä. Näin ei olisi pelkoa ruuan loppumisesta, vaikka ei joka viikonloppu ehtisi käydä täyttämässä.

  • puunhalaaja

    Viikko sitten aloitimme ruokinnan. Tänään aamulla talimakkaroita hakkaamassa oli käpytikka, harmaapäätikka ja valkoselkätikka.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puunhalaaja mökkeilee hyvässä paikassa. Ruokin lintuja viime talven mutta en tiedä jaksanko enää aloittaa – muonaa menee niin paljon ja nopeasti.

    Mitähän vilja tekee peuran pötsille – eihän tuo ole luonnonmukaista ruokaa.

    Ilmeisesti ruokinnalla on vaikutusta. Brittein saarilla oli havaittu että talitiaispopulaatiossa yleistyi pitkänokkainen muoto, joka sai paremmin muonaa lintujen ruokinta-automaateista!

    Jätkä

    En todellakaan ruoki lintuja. Luonnonvaraisten eläimien ruokkiminen pitäisi kieltää lailla.

    sitolkka

    Myös valkohäntäpeuran, joka ei ole luonnonvarainen laji.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Kyllä meilläkin on nollalinja jatkunut. Naakka on se asia, joka pikkulintujen ruokinnan estää. Ei ole vielä naakan siirto metsästyslain piiriin, vähentänyt sen kantaa tarpeeksi. Kesäisin ei toki enää näe aurinkoa pimentäviä naakkalaumoja, mutta lintulautojen kiusaksi niitä vielä riittää.

    Korpituvalla on nyt jo kolmas sukupolvi käpytikkoja naputtelemassa A-pylvään nenässä kuusen käpyjä. Sukupolvet on päästy laskemaan käyttäytymiseroista ja siitä että aina välillä on ollut tyhjää. Orava siellä myös edelleen pesii pihakuusessa ja tulee näköjään hyvin toimeen ilman meidän apuakin. Vanhoja pellavia se tosin kuljetti pesävärkeikseen vintiltä, kun ikkuna oli rikki.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    Lenkopetäjä

    Kyllä ruokin peltopyitä

    Kalle Kehveli

    2000 kg viljaa, ja talipallot päälle. Kaikenlaiset olijot saa syödä meidän ruokintapaikoilta.

    arto arto

    Muutama kilo eläinten kylkiä. Menee kuukeleille talvessa.

    puunhalaaja

    Anneli, jos rahanmeno ei hirvitä vaan vain aika, niin osta sellainen jätti-iso automaatti, sitä ei tarvi niin usein täytellä. Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys myy hyvää mallia, mutta tämäkin voi toimia: https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/2014011303/Products/10050119 varsinkin jos tuota sadelipan saa vaihdettu itse isommaksi.

    En todellakaan ruoki lintuja. Luonnonvaraisten eläimien ruokkiminen pitäisi kieltää lailla.

    Ei tietenkään ole mikään pakko ruokkia. Tuota argumenttia en kuitenkaan osta. Jos meillä ei kerta luonto ole alkuperäisessä luonnonvaraisessa kunnossa, niin mikä ongelma tällaisessa tilanteessa on koettaa kompensoida ihmisen vaikutusta? Vanhoissa metsissä joissa on vanhoja puita, on ravintoa linnuille paljon enemmän kuin hyvin hoidetussa talousmetsässä. Mun ruokinnalla käyvät hömö- ja kuusitiaiset eivät ehkä ilman ruokintaa pärjäisi ollenkaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kiitos puunhalaaja vinkistä. Pitää tuota miettiä – täällä Espoossa tosin yhden puuttuminen ruodusta ei ole niin kriittinen asia.

Esillä 10 vastausta, 11 - 20 (kaikkiaan 67)