Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 10,061 - 10,070 (kaikkiaan 12,440)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • MJO

    Sitten lähtee..

    Rukopiikki

    Onko suomen valtion tärkein tarkoitus siis olla datakeskuksien sijaintipaikka?

    Kirjoitan nykyään aina suomen pienellä alkukirjaimella. suomi kun on menettänyt itsenäisyytensä ja suvereniteettinsa.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Suomi on täysin juoksupojan asemassa nykyisessä maailmassa. Poliitikkojen väärät päätökset ovat johtaneet siihen, että itsenäisestä Suomesta on tullut riistettävä siirtomaa.

    MJO

    Ensinnäkin Suomessa taitaa olla lähes halvin sähkö.
    Tuskin siinä suhteessa täältä on yritykset ja ihmiset lähdössä. Pikemminkin täältä lähtee osaava nuorempi väki etsimään töitä muualta, kun seniilit haluavat estää kaikki investoinnit tänne.

     

    MaalaisSeppo

    Seniilit tietysti haluavat estää mm datakeskusinvestoinnit. Eivät kuitenkaan pysty, kun Persutkin luisuvat alaspäin.

    Nostokoukku

    Rukopiikki kysyi päivällä onko valtio nimeltä Suomi suomalaisia vai maailman suuryrityksiä varten ja kenen etu on tärkein. Kyllä Suomi on ollut jo pitkään maailmaa varten, ei niinkään suomalaisia. Kaikki tuottavat yritykset on myyty ja myydään ulkomaille. Ainakin ne, joissa valtio on osakkaana. Valtio maksaa ja taka yritysten ulkomaanseikkailuista aiheutuneita tappioita. Kaikkiin mahdollisiin suuryrityksiin palkataan ulkomaisia johtajia. Mikähän lienee tässä takana? Eelopista ja Nokiasta se alkoi. Kyllä, kyllä tiedän, että osakeyhtiöt tekevät omia ratkaisujaan. Kuten MJO totesi, Suomella on jäljellä enää vain tuulen huuhtoma persaus. Sitäkään tuulenhuuhtomaa ei kelpaa enää pyyhkimään kuin ulkomaiset yhtiöt, valtion suosiollisella avustuksella. Pakkohuutokauppa meininkiä.

     

    Metsuri motokuski

    Eikös meillä kuitenkin vielä ole kansantaloudelle merkityävät avain yritykset valtion määräenemmistössä ? Toisaalta voidaan miettiä tarviiko valtion omistaa sellaisia yrityksiä jotka eivät ole yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä. Yleensä kun valtio johtaa yritystä niin tulos on aika kehnoa.

    Husq165R

    Saattaa syntyä mittakaavavirheitä, jos seuraa tämän keskustelupalstan tuuli-ja aurinkovoiman vastustusta ja datakeskusten pelkoa/parkua!

    Vaikka laskisi noihin impivaaralaisiin kaikki persut mukaan, niin pieni on silti ”vastustan kaikkea” -änkyrävähemmistö! Karavaani kulkee ja…miten se menikään! Puolet noista epätoivoisista tyrskimisistä menee sitäpaitsi viestikilpailun piikkiin!

    Nostokoukku

    Kuulun epäilemättä palstan änkyrivähemmistöön, vihervasemmistolaiseksikin on joku epäillyt. En tiedä miksi. Mutta en ole koskaan vastustanut tuuri- ja aurinkovoimaa. Sitä vastustan, että niitä tungetaan väkisin paikallisten mielipidettä kuuntelematta tänne maaseudulle ihmisten nurkkiin.  Vastustan myös sitä rakentajien ja luvanantajien ylimielisyyttä niitä kohtaan joita haitat eniten koskevat. Olen käynyt yleisötilaisuuksissa. Niissä rakentajan viesti on ollut hyvin töykeä. Asenne on ollut muutamilla esittelijöillä hyvin selkeä: eihän teillä täällä mitään erityistä eikä tärkeää ole, eikä täällä oikeastaan enää ketään edes ole. Nämä todistelut menevät kurjien kuntien päättäjiin kuin kuuma puukko sulaan voihin. Kun on pakko. Ylimielisyys on havaittavissa myös YVA selvitysten tekijöissä. Mutta kaikkihan on jo ratkaistu, kun ensimmäinen yleisötilaisuus muodon vuoksi pidetään. Myös valtakunnan päättäjien asenne on hyvin nöyrä näitä pääosin ulkomaiseen omistukseen päätyvien hankkeiden kannalta. Tietä siloitetaan lainsäädännöllä, luovutuksella jne.

    Visakallo Visakallo

    Monesti näkee korostettavan tuulipuistohankkeiden työllistävää vaikutusta. Todellisuudessa lähinnä vain maa-ainesten toimitus ja lumenauraus jää kokonaan suomalaisten tehtäväksi.

Esillä 10 vastausta, 10,061 - 10,070 (kaikkiaan 12,440)