Keskustelut Tekniikka Sähkö

Esillä 10 vastausta, 10,891 - 10,900 (kaikkiaan 11,290)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Visakallo Visakallo

    MJO saattaa kokea, että täällä vastustetaan kaikkea sähköön liittyvää kehitystä, mutta ei siitä ole kysymys, vaan aivan normaalien realiteettien ja riskien esille tuomisesta, sekä niihin myös varautumisesta. En mielestäni ole pudonnut tai putoamassa kehityksen kelkasta, vaan enemmänkin päinvastoin. Kotipaikallenikin aletaan nyt vetää uusi sähkölinjoja jo kolmanteen paikkaan minun elinaikanani, ja täyssähköautokin on tulossa ensi vuonna. Sähköpyörästäkin on tullut pelkästään myönteisiä kokemuksia.

    MJO

    Toivotaan toki parasta, ettei kiertäviin sähkökatkoihin koskaan jouduttaisikaan. Tehomaksu on juuri sitä varten, ettei jouduttaisi, siksi onkin hieman vaikea ymmärtää sen vastustusta.

    Millä tavalla tehomaksu sitä rajoittaa? Uskotko tosissaan, että esimerkiksi omakotitalous tähtää kuukauden kovimman tehopiikin juuri siihen hetkeen sähkön ollessa kalleimmillaan ja siitä on suurin pula.

    Ei sillä ole mitään merkitystä. Pörssisähkön hintaan sidottu tehomaksu olisi ainoa tapa ohjata käyttöä siihen aikaan kun sähköä on parhaiten saatavilla. Pelkkä uusi rahastuskeino sähköyhtiöille. Ne tekevät jo nyt parempaa tulosta kuin koskaan ennen.

    MJO

    ”Ei muuten tyhjennä.”

    Uskossa on hyvä elää.

    Toivotaan ettei tyhjennä.

    Kumpi meistä on sopimuksia tehnyt ja juristien avustamina käynyt niitä läpi?

    Husq165R

    Vk:n jutut ei tule yllätyksenä! Tänään noin ja huomenna toisin! Pelko hallitsee ja ilmenee monta x:taa paniikin omaisena selostuksena! Ei uutta auringon alla, 30 tuhannen viestin voimalla!

    Mutta kiitollisia ollaan tietysti!

    Rane2

    ”täyssähköautokin on tulossa ensi vuonna.”

    Oletko suunnitellut sen sähköauton käyttöä varavirtalähteenä mahdollisten sähkökatkojen aikana?

    käpysonni käpysonni

    80-luvulla oli useita kovia pakkastalvia. Oliko se -85 vai -87, kun koko Tammikuun ajan pakkanen oli yötä päivää -20 – -35 celsiusta etelä-suomessakin ja sähköä riitti koko ajan, ei ollut mitään paniikkia  ja pelottelua sähkökatkoista, teollisuua kävi täysillä ja kun ottaa huomioon että tuolloin kaikkien  sähköllä käyvien laitteiden energiatehokkuus oli paljon nykyistä huonompi, niin valtakunnallinen sähkönkulutus oli kovina pakkaspäivinä varmasti melkoinen. Mutta silloin 80-luvulla ei vallinnutkaan nykyisenlainen vihreä hulluus. Nykyään ei kestetä, jos on viikonkin pakkasta -15 –  -20 astetta, puhutaan jostain pakkasinfernosta, jäähelvetistä, supertalvesta, superpakkasista ym.  typeriä klikkiotsikoita näkee. Ja vielä uhkaillaan sähkön loppumisella  niinkin lauhoilla ilmoilla,  heikko on tämmänen viherhulluusyhteiskunta.

    MJO

    Sähkönkulutus on tuplaantunut niistä ajoista.

    Jalapa

    Visakallo

    ”Toivotaan toki parasta, ettei kiertäviin sähkökatkoihin koskaan jouduttaisikaan. Tehomaksu on juuri sitä varten, ettei jouduttaisi, siksi onkin hieman vaikea ymmärtää sen vastustusta.”

    Olet siis sitä mieltä, että tehomaksu on ok?

    Itse olen maksanut vuosikausia Carunalle liittymämaksua 3x25A ja nykyään Kait 30€/kk, joten oletan ja vaadin, että tähän hintaan saan kuluttaa 25 ampeeria per vaihe..

    Tehomaksu on täysin ’viskaalinen’ maksu joka lankeaa kuluttajalle.

    Asiahan pitäisi olla toisinpäin, mikäli käytän alle 25A, niin saan alennuksen tai hyvityksen kk-maksusta. Miettikää sitä!?

     

    MJO

    Niinpä. Nythän alkaisi alle 8 A per vaihe lisälaskua tulemaan.

    Visakallo Visakallo

    Nyt kaavailtu tehomaksuhan alkaisi vasta yli 5 kilowattia ylittävästä kulutuksesta, eli Jalapaa se ei taida koskea?

Esillä 10 vastausta, 10,891 - 10,900 (kaikkiaan 11,290)