Keskustelut Tekniikka Sähkö

  • Tämä aihe sisältää 11,263 vastausta, 129 ääntä, ja päivitettiin viimeksi sitten TolopainenTolopainen toimesta.
Esillä 10 vastausta, 11,091 - 11,100 (kaikkiaan 11,263)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • MaalaisSeppo

    Sähkövarastojen merkitys sähköhuollolle on marginaalinen. Eivät tuo yhtään lisää tuotantoa sen sijaan lisäävät (häviöt) sitä.

    Tilapäistä helpotusta toki tuovat saman vuorokauden aikana. Pitkissä pakkasjaksoissa vaikutus hiipuu. Omistajilleen toki tuovat euroja. Joku ne maksaa, eli kuluttajat (Visan mukaan veronmaksajat).

    MaalaisSeppo

    Korjaus edelliseen eli lisäävät kulutusta.

    Visakallo Visakallo

    Kyllä me veronmaksajatkin valitettavasti joudumme maksajiksi kuten säkönkuluttajatkin. Juurihan tehtiin päätös datakeskusten tuesta, joka ei sitten aivan pieni tule olemaankaan. Lisäksi on aika vaikea löytää sähköön liittyviä hankkeita, joihin ei jossain muodossa ohjautuisi myös valtion ja kuntien tukea. Miksi tätä asiaa halutaan yleensäkään kieltää?

    Visakallo Visakallo

    Tähän asti on aina vakuutettu, että Suomen sähkönkulutus mukautuu tilanteen mukaan, mutta siinä on taidettu unohtaa, että samaan aikaan sähkönkulutuksen rakenne on nopeasti muuttunut siihen suuntaan, ettei se juurikaan jousta. Tänäänkin kulutus on ollut pitkälle yli  jo 14 000 MW, vaikkei edes ole erityisen kova pakkanen.

    kmo kmo

    Yhtä lailla jokaikinen metsäteollisuuteen liittyvä toimenpide taimikon hoidosta sellun laivaamiseen maailmalle vaatii valtion tukiaisia mutta sitä ei jakseta joka säikeessä joka sivulla muistuttaa.

    kmo kmo

    Olisihan esimerkiksi viime yönä ollut mahdollista tuoda Ruotsin siirtolinjoilla enemmän sähköä millä ladata sähkövarastoja.

    käpysonni käpysonni

    Tuo periaate että pitäisi luopua kaikesta polttamalla tehdystä sähkön ja lämmöntuotannosta on suorastaan idioottimainen. No se periaate ei tietysti koske ulkomailta tuotua jätettä, sitä saa polttaa,  sen äärivihreätkin hyväksyvät.  Äärivihreille kun on ykkösasia toimia mahdollisimman Suomivastaisesti.

    Visakallo Visakallo

    Niinpä! Onneksi meillä on sentään vielä polttoon perustuvia kaukolämpölaitoksia, jotka pystyvät tarvittaessa tuottamaan myös sähköä. Tälläkin hetkellä sitä syötetään verkkoon peräti n. 2500 MW!

    siniluoto

    kmo
    30.1.2026, 09:55

    Olisihan esimerkiksi viime yönä ollut mahdollista tuoda Ruotsin siirtolinjoilla enemmän sähköä millä ladata sähkövarastoja.

    Ei

    Ruotsista on tullut jo 2 viikkoa sähköä koko siirtolinjan kapasiteetilla.

    Niin suuria sähkövarastoja ei ole olemassa jotta ne pystyisivät ottamaan 3000  MW tehon vastaan. Käytännössä sähköä ei voi varastoida.

    Sähkövarastoja käytetään vain taajuuden ylläpitämiseen. Ilmaisia sähkövarastoja ei ole olemassa kaikki rakennetut varastot lisäävät tuotantokustannuksia.

     

    Visakallo Visakallo

    Ensi talvena on vain toivottava, ettei tuulimyllyjen lavat jäädy, on vesivoimaa reilusti käytettävissä, ydinvoimalat pysyvät kunnossa, eikä ole kovia pakkasia, koska meillä on silloin n.2000 MW enemmän sähkönkulutusta uusimmissa datakeskuksissa, sähkökattiloissa, lämpöakuissa, sekä kiinteistöjen lämmityksessä, ja samaan aikaan on myös poistettu käytöstä joitakin vanhoja voimaloita.

Esillä 10 vastausta, 11,091 - 11,100 (kaikkiaan 11,263)