› Keskustelut › Tekniikka › Sähkö

Esillä 10 vastausta, 13,261 - 13,270 (kaikkiaan 13,412)
  • Sähkö

    Merkitty: 

    Puu kyllä lämmittää, mutta kovasti jo uhkailtu tulevilla sähkökatkoilla.

    Aurinkopaneeli järjestelmiä monenlaisia, ite kattella lataavia, jottei ihan pimiäksi kaikki mee

  • Visakallo Visakallo

    Muhoksen rakennusvalvonnassa ei tällä hetkellä ole yhtään rakennustarkastajaa. Johtava rakennustarkastaja on jäänyt virkavapaalle. Tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun hän oli arvioinut työpaikkansa olevan katkolla annettuaan haastattelun Googlen tekemistä hakkuista. Toinen rakennustarkastaja on puolestaan jäänyt sairauslomalle. Hän kertoi kokeneensa kovaa painostusta hoitaessaan datakeskushankkeen lupa-asioita. Muhoksen rakennusvalvontaa hoitaa väliaikaisesti Tyrnävän kunta.

    Kalle Kehveli Kalle Kehveli

    Muhoksen kunnalla on enään yksi päättäjä ja se on Google.

    konstapylkkerö2

    Sähkö ei ole kallista. Siirto on.  Halvan kuukauden siirtomaksu oli 38 € ( kwh hinta), perusmaksu ja verot 146 €.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Polttaako vai eikö polttaa? Hesarissa keskustellaan puun polton verottomuudesta, joka tukee esimerkiksi metsähakkeen käyttöä kunnissa.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkijan Tuomas Niinistön väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että metsähakkeen rooli suomalaisessa energiajärjestelmässä on murroksessa. Palamiseen perustumattoman energiantuotannon yleistyessä metsähakkeen käyttö vähenee, mutta sääriippuvaisen sähköntuotannon kasvu korostaa sen merkitystä energiajärjestelmän tasapainottajana. Kts. Luken uutinen ja blogi aiheesta.

    Väitös: Metsähakkeen uusi rooli haastaa energiapuun hankintaa.

    Blogi: Metsähakkeen polttoa ei kannata verottaa

    Visakallo Visakallo

    Metsähakkeen rooli on toki murroksessa, mutta se voi tarkoittaa myös sitä, että hakkeen merkitys lisääntyykin. Kun halpa sähkö katoaa markkinoilta, eikä valtiolla ole rahaa tukea sähkön käyttöä, puun energiakäyttö tulee silloin lisääntymään. Katsotaan rauhassa seuraavat pari vuotta, miten asiassa käy.

    Husq165R

    Ennen oli jotenkin helpompaa! Tiesi mitä tulevana syksynä tapahtuu! Kuka noita oraklointeja muistaa kahden vuoden kuluttua! Pääasia että turpeen uusi tuleminen alkoi jo viime syyksynä! (Tai viimeistään tänä syksynä!) Kunhan turveralli pääsee Virosta perille Suomeen!

    Visakallo Visakallo

    Husq165R on jälleen 100% oikeassa. Kyllä sitä turvetta sieltä Balttiasta meille tuleekin. – On tullut jo monta vuotta.

    Apli

    Suomessa odottaa melkoinen määrä luvitettua tuulivoimaa jota aletaan rakentamaan kun sähkön hinta nousee, sama koskee aurinkovoimaa, mutta yhtään CHP eli kaukolämmön ja sähkön yhteistuontalaitosta uutta ei ole tulossa. Vanhoja teknisen käyttöikänsä päähän tulossa on sen sijaan esim Kuopiossa ja Jyväskylässä. Vaikeaa nähdä tässä yhtälössä että puun poltto lisääntyisi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Puhutaan energiahakkeen käytöstä ja varalämmöstä vaikkapa sähkön korkean hinnan hetkien aikaan, ei varmaankaan CHP-voimaloista.

    Visakallo Visakallo

    Joiltakin tuntuu unohtuvan, että edelleen 48% Suomen kaukolämmöstä tuotetaan puulla, fossiilisilla ja turpeella 22%, hukkalämmöllä ja jätteillä 22%, sähkökattiloilla 8%. Oletteko nyt aivan tosissanne, että täällä datakeskusten luvatussa maassa Suomessa korvattaisiin puulla, fossiilisilla, ja turpeella tuotettava kaukolämpö sähköllä? Eiköhän laiteta hieman jäitä hattuun ja katsota tilannetta parin vuoden kuluttua!

Esillä 10 vastausta, 13,261 - 13,270 (kaikkiaan 13,412)