Keskustelut Metsänomistus Suunnitteletko maanvuokrausta tuulivoimakäyttöön? – lue tämä

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)
  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Totta toinen puoli eli SSAB:n teräksen tekeminen hiilineutraaliksi.

    Kuitenkin kerrotaan ns. Järvilinjasta, että ”Suomen pohjois-etelä -suuntaiseen sähkönsiirtoon tarvitaan lisäkapasiteettia Suomen ja Ruotsin välisten rajajohtojen vahvistamisen sekä uusien tuuli- ja ydinvoimahankkeiden takia.”

    ”Kantaverkkoyhtiö Fingrid valmistelee uuden voimajohdon rakentamista Kainuun Vaalasta Etelä-Savon Joroisiin. Järvilinjaksi nimetyn linjan pituus on lähes 300 kilometriä ja siihen tulee 400 ja 110 kilovoltin voimajohdot. Linja rakennetaan pääasiassa nykyisten voimajohtojen viereen. Esimerkiksi Iisalmen keskusta-alueen itäpuolella voimajohtoalue levenee 40 metrillä noin 120-metriseksi.”

    http://yle.fi/uutiset/3-11637439

    MaalaisSeppo

    Jos tuulivoimaloiden purkukulujen kaatuminen mo:n kontolle arveluttaa, kannattaa tuulimyllyalue lohkoa omaksi tilaksi ja tehdä siitä osakeyhtiö. Ko yhtiö sitten konkkaan, jos purkukulut kaatuvat sen niskaan.

    Puuki

    Miten ekologista se tuulivoimaloiden rakentaminen mahtaa oikeasti olla ?  Metsää pitää kaataa, rakentaa pitkiä siirtolinjoja ja tuulimyllytkin vaatii kuulemma kuparia 5 x enemmän / MWh:n tuottoon kuin perinteisemmät sähkögeneraattorit.  Kuparin kaivaminen saastuttaa luontoa ja sitä ei tehdä muutenkaan kovin sos.kestävällä tavalla.   Lopulta niiden purkamisesta tulee ongelmajätettä ja isot kulut joillekin.      Jos konkkaan menneiden osakeyhtiön omistamien entisten tuulimyllyjen purku jää veronmaksajien kustannettavaksi , niin se tietää lisää veroja.   Siirtomaksuissa maksetaan jo pitkien linjojen rakentamiskuluja miltei jokainen sähkön kuluttaja.  Sähköveroissa tuulimyllyjen sähkön myynnin takuuhintoja on makseltu jo pitkään.

    Yhtä ekologista kuin akkuautot, kun mineraalien kaivamista/sähkön hävikkiä ja sen tuotannon päästöjä  ei lasketa mukaan päästöihin.

    Apli

    Kaikessa energian tuotannossa on omat ongelmansa, ydinvoimassa tulee jätettä joka varastoidaan kallio luoliin, vesivoima vie kalojen reitit, aurinkovoimassa paneelit tehdään kiinan uiguurialueilla, turvetta ei saa polttaa, jos poltetaan puuta hiilinielut pienenee ja helen polttaa hiiltä, jätteet pitäisi kierrättää eikä polttaa yms.. Haasteita riittää..

    Visakallo Visakallo

    Ongelmia näkyy tosiaan olevan aurinkovoimassakin:

    https://yle.fi/uutiset/3-12037254?origin=rss

    Puuki

    Aurinkopaneelit on kehittyneet entistä paremmiksi hyötysuhteeltaan.  uusimmat monikerrospaneelit pystyy jo kokeiluissa liki 50 %:n hyötysuhteeseen, kun norm. piikennopaneelien h-suhde on n. 15-25 %.

    Osa aurinkopaneeleista valmistetaan  EU:ssa.  Jokin suomalainen yrityskin taitaa kasata paneeleja itse.

    MJO

    Minusta ”myllytontti” kannattaisi lohkoa omaksi kiinteistöksi ja perustaa osakeyhtiö joka omistaa tontin. Purkukustannuksien kaatuessa kiinteistön omistajan maksettavaksi Oy kaatuu siinä vaiheessa varattomana.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    YLE:llä keskustelua tuulivoiman rakentamisen lunastuskorvauksista. Myllyalueen vuokra on kohtalaisen hyvä, mutta sähkölinjojen alle jäävistä alueista maanomistaja saa vain pienen kertakorvauksen.

    http://www.yle.fi/uutiset/3-12078624

    Nuakka

    Anneli, Järvilinja tällä hetkellä siinä vaiheessa, että yhteysviranomainen (PS-Ely), on antanut lausuntonsa jossa huomioitu tähänastiset muistutukset. Sama meno jatkuu, ihmisten kodit ja maat sivuseikka, liito-orava, Natura ja luonnonsuojelualueet edellä mennään. Pahalta näyttää.

    mehtäukko

    Onko tästä maasta tullut mielivaltaisten virkamiesten ja poliitikkojen temmellyskenttä? Viitaten edellisiin, MT:ssa oli juttu Enonkoskella sijaitsevasta ent. nikkeli-kuparikaivoksesta jossa hoitamaton jälkityö on pilannut vesistön. Kaivoslaki jyrää maanomistuksen mennen tullen, ja ihmisiltä viedään niin elinkeino kuin kotiseutu.

    Tuulipuistoissa on samantyyppinen sosialisointi käynnissä. Vihreät iloiset rosvotkin nukkuvat kusi sukassa.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 38)