Keskustelut Metsänomistus TES

Esillä 5 vastausta, 81 - 85 (kaikkiaan 85)
  • TES

    Tänään 29.11. R Aalto ilmoitti TV1:n aamuteeveessä, että ”kun tilauskirjat ovat täynnä ja osinkoja näyttää olevan jaettavissa omistajille, työntekijöille kuuluu tästä siivu”…

    Heitetään nyt yksinkertainen kysymys, mihin perustuu tuo logiikka?

  • Metsänmies

    Oikaisen hieman tuota Kurjen kommenttia koskien Kaipolan tehtaan lakkauttamista.

    Iltasanomissa 26.08.2020 UPM:n sanomalehti- ja vähittäiskauppapaperien johtaja Anu Ahola kertoo lakkauttamisen syistä:”Kaipolan kohtaloksi koituikin sen sijainti kaukana päämarkkinoista, jotka sijaitsevat ulkomailla.Sijainti aiheutti sen, että logistiikkakustannukset olivat korkeita, varsinkin dieselin kohonneen verotuksen myötä. Lisäksi lakkauspäätökseen vaikuttivat UPM:n kannalta sääntely ja korkea verotus muun muassa energian suhteen ja kuidun hinnan nousu.”

    Lisäksi, siis lisäksi, ei varsinaiseksi lakkautussyyksi Ahola muistuttaa:” Suomessa  paperiteollisuuden työvoimakustannukset ovat jopa 30 prosenttia Saksaa ja 40 prosenttia Ruotsia korkeammat.” Kurki kertoi noiden kustannuksien olevan 70 prosenttia Ruotsin kustannuksia korkeampia. Laski varmaan yhteen tuon Saksan ja Ruotsin kustannuseron verrattuna Suomeen.

    Kolmanneksi syyksi Ahola sanoo, että koska graafisen paperin kysyntä on maailmalla voimakkaassa laskussa, ei Kaipolan tehtaaseen ollut enää kannattavaa investoida.

    Kyllähän joku Björn Wahlroos on yrittänyt syyllistää suomalaisia työläisiä tehtaiden sulkemisessa, vaikka syyt ovat monitahoisia. Onneksi UPM:n joto ei alentunut moiseen, Ahola totesi, että tehtaan työväki oli ammattitaitoista, työvoimaa ei ollut liikaa, eikä tehtaan sisällä ollut mitään vikaa.

    Kurki

    ”Suomessa paperiteollisuuden työvoimakustannukset ovat jopa 30 prosenttia Saksaa ja 40 prosenttia Ruotsia korkeammat.”

    Kyllä tuo Areena linkki toimii ja 22 minuutin kohdalla Ahola sanoo, että”suomalainen työntekijä maksaa 40% enemmän kuin ruotsalainen”.

    Taloussanomien toimittaja sittenkin oikeassa.

    Tässä alla on jonkun toimittajan tulkintaa Aholan esityksestä.

    Korjaan tuon aiemman postauksen.

    Kaipolan tiedoitustilanteessa Anu Ahola kertoi ulkoisista tekijöistä, jotka vaikuttivat tehtaan alasajoon: 1. logistiikkakustannukset Näistä mieleeni tulevat mm. liikenteen polttoaineverot sekä vihreiden läpiajama EU:n rikkidirektiivi itämeren laivoille, jota ei sovelleta välimerellä mm. Italian vastustuksen vuoksi. 2. Energiaverot ja yleiset maksut Tästä mieleeni tulee mm. sähkövero, joka EU:ssa on oltava vähintään 0,5 euroa megawattitunnilta. Ruotsissa se on minimissään, siis 0.5 euroa, kun taas Suomessa teollisuuden sähkövero oli 7 euroa megawattitunnilta vuonna 2019 (ja on edelleen korkea, vaikka hallitus päättikin joistain kevennyksistä). Kaikkeen tulee päälle vielä 24% arvonlisävero – puunhankinta mukaanluettuna. 3. Palkkakustannukset Anu Aholan mukaan yksittäisen työntekijän työntekijän ansiotaso on Suomessa kilpailijoita korkeampi. Saksassa 3-vuorotyöntekijä ansaitsee 30 % vähemmän kuin Suomessa ja tekee 100 tuntia enemmän työtä vuodessa. Ja Ruotsissa 3-vuorotyöntekijä ansaitsee 40% vähemmän kuin Suomessa. https://areena.yle.fi/1-50608352

    Metsuri motokuski

    Miksiköhän Suomessa kannattaa yleensäkin sellua tai paperia tehdä kuin palkkakustannukset ovat noin suuret ? Kannattaisi varmaan viedä pölkyt Saksaan proomuilla.

    Kurki

    Kannattaisi varmaan viedä pölkyt Saksaan proomuilla.

    Ja kuitupuun hintakin voisi olla sitten 2-kertainen.

    3-vuoro työ ei palkkakustannusten vuoksi kannata Suomessa, mutta palkkaa vain on saatava lisää, vaikka työpaikka alta menisi.

    LAKOSSA 27.1.–16.2. Jyväskylän UPM Plywoodilla: ”Isä, miksei työnantaja suostu maksamaan riittävästi palkkaa?” – Tekijä

    Metsuri motokuski

    Jos kuitupuun hinta olisi kaksinkertainen ja työstö Saksassa niin kannattaako se sitten ? Joku tässä yhtälössä ei toimi. Joku kustannus on arvottu liian suureksi.

Esillä 5 vastausta, 81 - 85 (kaikkiaan 85)